Kaunon Päiväkirja

Ardennerori Courtois Claude, eli tuttujen kesken Kauno on ehkä maailman kiltein hevonen. Kaunon kanssa pärjää oikeasti kuka vain. Harvoin näin voi orista sanoa, ja tuntuu hassulle sanoa niin vieläpä näin massavasta orista. Halutessaan Kauno vetäisi perässään vaikka useamman miehenkin, mutta Kauno ennemmin seuraa nätisti taluttajaansa, oli se sitten kymmenkesäinen hoitajatyttö tai hevosia pelkäävä täti, ja tekee juuri niinkuin siltä pyydetään. Kauno yllättää vain ja ainoastaan rauhallisuudellaan. Ori rakastaa huomiota, rapsutuksia, harjailua ja tietenkin ruokaa. Myös työnteosta Kauno pitää, ja lähtee aina korvat hörössä kohti uusia haasteita.

Kaunon ylpeänä omistaja hääräilee Solina. Meidät voi tavoittaa reippaalta rekiretkeltä keskeltä metsää, tai vaikka rauhalliselta maastokävelyltä, ilman satulaa tietenkin. Kauno toimii pääsääntöisesti työhevosen virassa, kilpailee tosin harvakseltaan. Ori hurmaa ihmiset niin ulkonäöllään, kuin täydellisen rauhallisella luonteellaan ja hyvällä käytöksellään. Lähes täydellinen hevonen siis.

23.4.2010 - Muuttopuuhissa

Tänään oli aika taas pakata pojat koppiin ja vaihtaa maisemaa. Jokseenkin turhankin tuttua puhaa, vaikkakin tiedossa molemmille oreille vasta kolmas kotitalli (tai -pihatto) Suomessa. Tänään siis Kauno ja Boris muuttivat Simorasta omistajalleen tuttuihin maisemiin, Mêl Sereniin.

Jukka suostui taas apukäsiksi, siirrettävää tavaraa olikin paljon. Kärryistä lähtien, reki oli onneksi jo siirretty. Kolmet kärryt kahdelle hevoselle, miten se kuulostaa niin paljolta...? Ajoin auton Simoran pihaan. Piha oli autio, kuten tavallista, vain hevoset nuokkuivat tarhoissaan. Boris ja Kauno maistelivat päiväheiniään laiskanlaisesti, ja etenkin Kauno tuntui piristyvän minut nähdessään. Korvat hörössä se katseli, kun kävelin lähemmäs riimut käsissäni. Jukka otti Kaunon ja minä Boriksen, ja talutimme ne talliin siistittäviksi & varustettaviksi matkaa varten. Kauno taisi arvatakin, josko hevonen aisti sen pienoisen jännityksen ja samalla haikean fiiliksen, kun piti jättää taakse nämä mukavat, jo tutuiksi tulleet paikat. Boris roikotti päätään ketjuissa ja välillä haukotteli leveästi. Sitä ei selvästi muutto stressannut, ainakaan vielä. Kahden päivän päästä olisikin lähtö työhevoskilpailuihin, ja harvinaisen kivuton lähtö, kun kaikki meidän kilpailijat lähtevät sitten samasta pihasta!

Kuten viimeksikin, Kauno sai, tai lähinnä "sai" kuljetussuojat jalkoihinsa, ja kengätön Boris matkustaisi nakuna. Mitään loimia ei tarvita, lämmin sää kuitenkin ja karvaiset hevoset, ennemmin niillä taitaa kuuma tulla matkalla. Jukka täytti heinäsäkin, ja kantoi vielä viimeisetkin tavarat autoihin, samalla kun minä harjailin poikia vielä. Pitäähän sitä vähän edes edustavana olla, kun uuteen paikkaan lähdetään. Joskin Mêl Serenillä jo tietävät minun hevosmakuni, karvaisia ja paksuja ovat niin Veijo kuin Urmaskin.
Lopulta olimme hevosia vaille valmiit, joten ei muuta kuin lastaamaan. Boris pörhisteli tarhoissa ihmeissään katselevielle hevosille, ja Kauno tuuppasi sitä päällään, että koitas kakara käyttäytyä. Boris käveli koppiin perässäni löysällä narulla, ja Jukka sulki Kaunon kanssa takapuomin. Sitten hän ojensi Kaunon narun minulle ja ori käveli vuorostaan sievästi omalle puolelleen. Boris vähän puhisi ja tuhisi, mutta vähitellen alkoi heinä maittaa. Jukka sulki Kaunonkin puolen takapuomin ja nosti lastaussillan, kun molemmat hevoset oli sidottu kiinni. Kumpikaan oreista ei reagoinut korvaakaan lotkauttamalla. Fiksuja tyyppejä, ei voi muuta sanoa.

Koko matkan taisivat orit seisoa kuin tatit, ainakaan koppi ei heijannut yhtään. Matkakaan ei mahdoton ollut, joten ennen illan hämärtymistä ajelimme Mêl Serenin pihaan. Iloisesti heiluttava nica olikin jo vastassa, ja uteliaana kurkisteli koppiin sivuovesta, toivotellen nämäkin karvajalat tervetulleiksi. Boris oli vähän hionnut, joten nica ehdotti hevosten viemistä talliin, iltaruokinnalla ne voisi sitten siirtää omaan mökkiinsä. Jukka avasi lastaussillan ja ensin Boriksen takapuomin. Varsa kävli rauhassa ulos, kääntyi sillata alas ja alkoi huutaa kuin hinaaja uusille tuttavuuksille. Veijo vastaili tarhastaan ja näkyipä tuo muutaman raviaskeleenkin ottavan. Kauno kuopaisi kerran malttamattomana, tietenkin jalkoja pakottaa paikallaan seisoskelu, ja janottaakin. Nica otti Kaunon alas ja Jukka alkoi kantamaan tavaroita nican osoittamiin paikkoihin. Turhat varusteet loimista lähtien matkaisivat meille kotiin.

Talutimme orit talliin, Boris hirnahti tervehdyksensä ja otti muutaman korkean raviaskeleenkin. Huomautuksesta pojan ego pieneni taas tuttuihin mittoihin, ja ori mahtui karsinaankin. Muutaman kierroksen Boris tosin juoksi ympäri karsinaa ja kuullessaan muut hevoset ympärillään se rauhottui syömään heiniä ja maistelemaan ämpärillä kannettua lämmintä vettäkin. Riisuin Kaunolta suojat ja sekin pääsi keskittymään olennaiseen - syömiseen. Nican kanssa teimme sopimukset kuntoon ja hän toivotti minut taas kerran tervetulleeksi hevosineni. Kohta tallit onkin niitä täynnä... Kerkesin käydä vielä moikkailemassa Veijoa ja Urmasta, ennenkuin oli kiirehdittävä kotiinpäin. Jukka lupasi kuskata Kaunon koppakärryt meille kotiin, kun kerran täälä oli jo Veijon kärryt. Eiköhän Kaunokin niihin aisoihin mahdu...

Illalla soittelin vielä nicalle, ja kyselin poikien kotiutumisesta. Hyvin oli kuulemma sujunut, vähän juoksentelivat tarhassa ja asettuivat sitten heinäpaalille odottelemaan iltaruokkijaa.

8.5.2010

Kauno ja Boris ovat viihtyneet Mêl Serenin pihatossa paremmin kuin hyvin. Orit ovat muistaneet nautiskella päivittäisistä kurakylvyistä, ja karvaisina turilaina ovatkin välillä näyttäneet melko hirveiltä kurakerroksineen. Kaunolla tulikin sitten imppari toiseen takajalkaan, oli johonkin onnistunut sen satuttamaan, ja ihan pikkureikä sitten aiheutti koko jalan turpoamisen kintereestä vuohiseen. Ahkeralla kävelyttelyllä, kylmäilyllä ja betadinehauteiden käärimisellä jalka kuitenkin suli normaaleihin mittoihin, ja vähitellen päästiin Kaunoakin liikuttelemaan enemmänkin. Joskin oria ei selvästikään haitannut pieni "loma" muuton jälkeen.

Kauno seisoskeli pihattotarhassa puolinukuksissa, välillä vähän muka hereille säpsähdellen, välillä taas nuokahtaen, korvat lerpallaan alahuuli polvissa. Boris maisteli heiniä laiskanlaisesti, ja minut huomattuaan hirnahti kimakasti ja herätti Kaunonkin. Ori varsin ravasi portille Boriksen perässä rapsutuksia kerjäämään. Pujotin riimun orin päähän, ja laiskasti löntystellen se kulki avatusta portista. Boris osasi nätisti odottaa omalla puolellansa aitaa, vaikka vähän hätääntyikin kun Kauno taas jättää hänet.

Harjailin Kaunon huolellisesti, orista lähteekin vielä edelleenkin todella paljon karvaa. No, kohta se on millinohuella kiiltävällä kesäkarvalla, sitä odotellessa voi hyvillä mielin harjata kymmensenttistä talvikarvaa pois. Kauno nautiskeli täysin siemauksin harjailusta, etenkin mahanalustaa kutitti kovasti. Varustin Kaunon sidepull-suitsilla ja suuntasimme maastoilemaan ilman satulaa, kauniissa kevätsäässä. Kiipesin orin kyytiin pihalla jakkaralta ja ohjasin leppoisesti askeltavan orin kohti maastoreittiä. Kauno oli jokseenkin laiskanpulskea koko lenkin, laukatessamme se vähän innostui, mutta taas kävellessä vauhti oli kyllä etanamaista. No, mikäs siinä käuniista säästä nautiskellen, kuunnellen lintujen liverrystä ja Kaunon kavioiden kopsetta hiekkatiellä. Tai rahinaa lähinnä. Ja orin tyytyväistä tuhinaa, kun se sai pysähtyä maistelemaan ruohoa tienposkesta.

Lenkin jälkeen päästin Kaunon takaisin tarhaan. Ori suuntasi ensitöikseen piehtaroimaan tarhan märimpään nurkkaan, ja kunnon mutapanssarin kanssa sitten heinäkasalle. Päätäni heilutellen naureskelin, huomena olisi mukava taas tarttua harjaan ja etsiä hevonen tuolta jostakin...

4.6.2010

Kolme hevosta jo ratsastelleena päätin lähteä Kaunon kanssa ajelemaan. Ori olikin tästä hyvillään, korvat hörössä tallusteli eteenpäin reippaasti. Linnut lauloivat, sora rapisi kärryjen renkaiden alla, ori askelsi reippaasti kaviot kopisten ja välillä jossakin inisi hyttynen. Kerrassaan tunnelmallinen reissu. Pyysin Kaunon raviin peltoaukealla, ja ori vallan hypähti raville, ja ravailikin reippaasti suoran päähän saakka. Siirsin orin takaisin käyntiin ja ohjasin risteyksestä vasemmalle. Kävelimme huomaamatta varmaan melkein tunnin verran metsätiellä, aina järven rantaan asti. Aurinko paistoi rannassa lämpimästi, ja tulipas siinä sitten mieleen, että josko käytäisiin Kaunon kanssa uimasilla. Eikun riisumaan ori valjaista. Kauno seisoi rauhassa paikoillaan maistellen nurmikkoa rannassa. Vähensin vaatetusta, märissä vaatteissa ei lämpimälläkään säällä ole mukava istuskella. Sidoin mukana olleen narun ohjiksi suitsiin, ja ohjasin orin suuren kiven viereen, kömpiäkseni selkään. Kauno suuntasikin heti reippain askelin kohti vettä, joi muutaman kulauksen rannassa, sitten harppoi veden roiskuessa yhä syvemmälle, ja lopulta maan kadotessa orin jalkojen alta se alkoi rauhassa uimaan. Minäkin siirryin selästä orin viereen viileään veteen, ohjista ja harjasta pidellen kiersin pienen lenkin ennenkuin käänsin Kaunon takaisin kohti rantaa.

Ori halusi polskutella rantavedessä, ja kävimme vielä toisenkin uintilenkin, vähän pidemmänkin tälläkertaa. Kauno olisi halunnut mennä vielä pidemmälle, ja ehdotti vielä rannalla, että eikö käytäisi vielä... Pujotin riimun sen suitsien päälle ja istuin nurmikolle orin laiduntaessa vieressä. Aurinko lämmitti mukavasti, mutta pyyhe olisi ollut kyllä mukava lisävaruste. Taisin siinä aurinkoa ottaessa torkahtaakin, ja kun havahduin, ei Kaunoa näkynyt missään. Ponkaisin pystyyn ja huusin hädissäni oria. Kohta pusikossa rytisikin, ja Kauno tarpois luokse suu täynnä koivunoksia.
"Huh, kylläpä säikähdin..." sanoin taputtaen orin kaulaa. Olisihan sitä voinut sitoa Kaunon vaikkapa kiinniasti, eikä luottaa siihen, että naru pysyy käsissä nukkuessanikin...
Kauno seisoi taas hienosti paikoillaan vähän ylempänä rannassa, kun puin valjaat sille uudestaan. Kärryt olivat senverran alamäessä, etten koittanutkaan vetää niitä ylös ja orin perään, vaan peruutin Kaunon aisojen väliin, ja valjastin sen siinä. Lopulta kiipesin kärryyn ja pyysin Kaunon suuntaamaan kohti kotia.

Kotimatkaan menikin sitten reilun tunnin verran, vaikka välillä hölkkäiltiinkin. Yhteensä reissussa menikin melkein neljä tuntia (!), ja Kauno oli edelleen reipas, ehdottipa vielä yhden reitin katsastamista. Itsestäni sensijaan oli päivän aikana imetty mehut turhankin tehokkaasti, hyvä kun jaksoin orin hoitaa takaisin tarhaan, ja itseni kotiin...

5.6.2010

Eilisen pitkän lenkin vastapainoksi oli tarkoitus tänään käydä pienellä maastolenkillä köpsyttelemässä. Kauno ja Boris seisoskelivat pihatossa aurinkoa paossa, kun kävelin tarhalle. Hetken huudeltuani pilkistikin Boriksen pää uteliaana verhojen välistä, ja kohta molemmat pojat löntystivät kohti porttia. Hassua, että niin pikkuisesta Boriksesta oli tullut jo Kaunoakin korkeampi. Kauno kuitenkin vie kevyesti voiton painavuuden puolella, vähän vielä nuoruuden hontelolta Boris näyttää. Kauno sensijaan painii raskaassa sarjassa, ei suinkaan ole liian lihava, mutta silkkaa lihasta...

Pujotin riimun Kaunon päähän ja hätistelin Borista vähän kauemmaksi. Nuori ori jäi portille huutelemaan, kun talutin Kaunon kahti tallia. Pikainen harjaus - jouhien selvittely käytävällä, orille sidepull-suitset päähän, ja takaisin pihalle. Sää oli suorastaan tukahduttavan kuuma, mittari näytti kahtaviittä, todellakin rento maastoretki ilman satulaa sopii tälläiseen päivään kuin nakutettu. Kiipesin Kaunon selkään jakkaralta, ja ohjasin orin kohti viileitä metsäreittejä. Tänään ei ihan niin pitkää olla reissussa, lupailin mielessäni.
Hiekka ratisi orin kavioiden alla, tuuli sai nuoret haavanlehdet läpättämään ja metsässä tuoksui voimakkaasti kukkiva tuomi. Ori kulki pää maata viistäen, välillä haukkasi ruohotupsun suuhunsa, välillä pysähtyi kihnuttamaan turpaansa jalkaansa vasten,ja "huomaamatta" haukkasi vähän enemmänkin ruohoa. Periaatteessa en tykkää siitä, kun hevoset kesken työnteon syövät, mutta vapain ohjin saa maistella, minkä kävelyvauhdissa kerkeää. Ja nimenomaan kapeilla poluilla, tienpielessä ei jäädä syömään, eikä kärryjen edessä tietenkään.

Kävelimme rauhallisesti metsän läpi, peltoaukealla loikki muutaman peuran lisäksi pari jänistä, Kauno tuskin niitä huomasikaan. Keräilin ohjia, ja pyysin Kaunon raville, orin tasainen, pehmeä ravi tuntui kovin kotoisalta ja mukavalta. Muistelin talven metsäretkiä Toran juostessa vapaana mukana. Nythän Tora asustelee meillä kotona vietellen leppoisia eläkepäiviä, ja kulkee yhä vapaana lenkillä mukana. Kotona ei muita hevosia sitten olekaan, kuin Jukan suokkitamma ja Tora. Ja jos nyt ihmettelet, "kuka ihmeen Tora", niin kyseessä on Kaunon pitkäaikainen poniystävä Ranskasta, jonka orin kasvattaja toi Kaunolle seuralaiseksi. Kauno ja Boris piti kuitenkin muuttaa talvella pois kotitallilta, ja vanha Tora-poni jäi sitten pitämään seuraa suokkitamma Miisulle.
Kauno ravasi edelleen rauhallisesti tietä pitkin. Hetken mielijohteesta pyysin sitä laukalle, ja orihan nostikin laukan, pyöreän, pehmeän ja yhä kiihtyvän laukan. Massan voimalla Kauno suorastaan jyristeli pitkin hiekkatietä, aina siihen asti, että huomasin edessäpäin toisenkin hevosen. Toinen hevonen vaikutti suorastaan järkyttyneeltä, ratsastaja pidätteli sitä paikoillaan, hevonen oli pää koholla ja askelsi hermostuneesti. Siirsin Kaunon käyntiin, ja lähestyimme ratsukkoa kävellen.
"Kylläpä säikäytitte!" kuului nican ääni hevosen selästä. Hän nauraen silitteli hevosen kaulaa, ja vähän saikin sen rauhoittumaan.
"Eihän meitä tarvitse pelätä..." naureskelin, ja pysäytin Kaunon tienlaitaan.
"Kauno vain vähän innostui" naurahdin.
Nica totesi kokeilevansa jatkaa matkaa, jos ratsu enää nahoissaan pysyisi. Peurat ja hirvet kuulemma vielä menee pelästymättä, mutta laukkaava Kauno oli kaataa nuoren tamman kupin totaalisesti nurin. Kauno katseli vähänaikaa kaverin perään, mutta jatkoi sitten korvat hörössä lenkkiä eteenpäin.

Jatkoimme lenkkiä kävellen, ja noin puolentunnin jälkeen käänsin Kaunon kotia kohti. Loppumatka menikin rauhassa, Kauno ei intoillut - saati säikytellyt muita, ja kohta olimmekin takaisin tallilla. Ori venytteli kaulaansa tyytyväisenä, ja ohimennen vähän hörähti tammoille tarhassaan. Veinkin sen suoraan pihattotarhalle, ennen lenkkiä kuitenkin harjattu ja jalat katsottu, eikä se edes honnut lenkillä. Boris ottikin kaverinsa ilolla vastaan, vähän pörhisteli ja nakkasi etustaan haistellessaan kaverin turpaa. Pojat...

Kauno ja laidunloman riemua. "Loman", orirukka joutuu laitumeltakin yhtälailla hommiin.

Laidunloman alku

Okei, ei ihan virallisen loman, oreja kun kaikkia liikutellaan edelleen säännöllisesti laitumelta käsin. Mutta kuitenkin, onhan se lomailua, jos 21-23h vuorokaudesta viettää kavereiden kanssa syöden herkullista tuoretta ruohoa.

Veimme Jukan kanssa hevoset laitumelle kahdessa osassa, ensin Kaunon ja Boriksen, jotka ovat jo hyviä kavereita. Pojat vähän juoksentelivat, mutta asettuivat sitten ahtamaan ruohoa hyvällä ruokahalulla. Jäin kuvailemaan Borista ja Kaunoa, kun Jukka haki Veijonkin paikalle. Ori oli silminnähden innoissaan, taisi arvata mistä oli kyse, Veijo on ennenkin poikamieslaumassa tarhaillut. Kauno ja Boris tuijottelivat laitumen keskeltä ihmeissään, kun avasin portin ja Jukka talutti Veijon laitumelle, laski irti ja tuli itse aidan taakse katselemaan. Veijo hirnui kimakasti ja hätä pystyssä juoksi kohti Kaunoa ja Borista. Boris ampaisi karkuun, mutta pysähtyi vähän kauemmas katselemaan, kun Kauno hölkki Veijoa vastaan. Kovan pörinän saattelemina orit etusiaan nakellen tutustuivat, välillä nousivat takajaloilleen ja järsivät toisiaan polvitaipeista. Uskon, että Veijosta tulee lauman pomo, mutta varmaahan se ei ole.

Boriskin lähestyi kaula kaarella häntä pystyssä, ja työnsi turpansa Veijon turpaan kiinni. Veijo huitaisi etusellaan ja nuorempi Boris ampaisi karkuun. Kohta ojat juoksivat villisti ympäri laidunta, välillä äijäillen, välillä maistellen ruohoa ja taas juosten. Boris pysytteli Kaunon kintereillä kuin varsa emänsä perässä, välillä uskaltautui sekin taas turpailemaan Veijoa.

Illalla käytiin uudestaan katsomassa oreja, samalla vieden niille iltakaurat. Veijo ravasi portille, Kauno hölkki perässä ja Boris edelleen Kaunon kintereillä. Ihan hyvässä sovussa nuo tuntui olevan, kaikki nyt ilman takakenkiä, vaikka tuskimpa nuo juurikaan töppökoivillaan huitovat - siis takasillaan. Siinä ne sitten aterioivat rinnakkain, Jukka piti Kaunoa narussa ja minä Veijoa, Boris tuskin lähtisi Veijon kupille kokeilemaan. Vähän ötökkämyrkkyjen lisäilyä, ja pojat pääsivät taas jatkamaan laiduntamista. Vähän kuivaheinääkin jätimme portille varuiksi, jos jollakulla tekisi sitä mieli. Sinne ne painelivat jonossa, ensimmäisenä Veijo, sitten Kauno ja Boris peränpitäjänä. Ja jäivät syömään melkein samalta ruohotukolta. Taitaa tulla pojille mukava kesä!

6.8.2010

Kauno, Veijo ja Boris ilmoiteltiin kaikki 10.8 pidettäviin työhevoskilpailuihin. Vähän saattavat pojat olla kesäterässä, Jukka lupasi hoitaa ajopuolen valmistelut, minä tyydyn liikuttelemaan oreja muuten.

Tänään oli sitten Kaunon vuoro päästä satulan alle ja hommiin, ori oli suorastaan äimänä, kun nakkasin sille yleissatulan selkään, ratsusuitset päähän ja talutin sen maneesiin. Maneesiin! Kauno alkuun puhisi ja pörisi, mitä se ei turhaan ole tehnyt vaikka maastossa olisi tullut mitä vastaan, ilmeisen kesäterässä siis... Taluttelin oria ympäri maneesia, otin vähän talutusharjoituksia, jotka ovatkin Kaunon kanssa jopa turhan helppoja - ori seuraa kyllä tarkasti mitä taluttaja siltä pyytää, ja tekee kokoajan parhaansa (vaikka ihmettelisikin puomikasaa maneesin perällä, tai kouluradan kirjaimia laidoilla). Kävelyttelyiden jälkeen kiipesin Kaunon kyytiin ja pyysin sen kävelemään vähän uran sisäpuolelle. Ratsastin alkuun käynnissä paljon voltteja, kiemurauria ja ympyröitä, Kauno oli yllättävän hyvin kuulolla, ja vaikka ihan notkeimmasta ja herkimmästä päästä se ei ollutkaan, yritti todellakin parhaansa. Kokeilin muutamat askeleet väistöjäkin välissä, lähinnä ympyrän pienentämisenä ja suurentamisena, ne sujuivat todella hyvin.

Alkuun Kauno oli ravissa tahmea, senkuin löntysteli nukahtamaisillaan pitkin maneesia. Ratsastin sitten reippaita temponlisäyksiä, siirtymisiä, nostelin muutamat laukatkin ja kas - Kaunokin heräsi. Ori keveni edestä huomattavasti, oli paremmin avuilla, reagoi nopeammin ja tuntui kaikinpuolin oikein hyvältä. Muutamat laukkaympyrät molempiin suuntiin, ja palkkioksi hyvästä suorituksesta Kauno pääsi loppukäveleskelemään maastoreiteille. Kaulaansa venytellen ori nuuhki vielä sateen jäljiltä kostean metsän tuoksuja, ihmetteli peuraperheen karkuun ampaisua ja kuunteli pääskysten liverrystä niiden kaarrellessa yllämme. Kesä alkaa todella olla lopuillaan, aamukaste tuoksuu syksyltä, hevoset palailevat laidunlomilta ja päivä lyhenee vauhdilla. No, Kaunon kanssa odotetaan molemmat reippaita rekiretkiä, hangessa ratsastelua sekä muita talven reimuisia leikkejä!

Lenkin jälkeen harjailin Kaunon tallilla, vuolin kavioitakin vähän - ennen kilpailua tosin Kauno ja Veijo saisivat kengät taas allensa, Boris saa olla vielä ainakin ilman. Hyvät, kovat ja kestävät kaviot ne on Kaunollakin, mutta pito on kengän kanssa ihan eri, etenkin talvella.
Talutin orin takaisin laitumelle, ja vaihdoin lennossa Borikseen. Jukka otti Veijon ajoon, ja Kauno vähän huuteli laitumelta yksin jäätyään, ennenkuin keskittyi taas täydellä sielulla syömiseen.