Herkon ja Miisan päiväkirja

Ruokinta
-> Aamu: 1l kauraa, 1l Prixiä, mittalusikka (n.2rkl) valkosipulijauhetta + heinä
-> Päivä: heinä
-> Ilta: 1l kauraa, 1l Prixiä, mittalusikka (n.2rkl) valkosipulijauhetta
+ Lauantaisin vitamiiniliuosta, maanantaisin ja torstaisin rautajauhetta

-> kaura ja prix kostutetaan aamuisin, iltaisin melassin ollessa mukana annetaan turvota rauhassa. Ruoka pitää muistaa sekoittaa hyvin varsinkin sen ollessa vitamiinin/raudan kera.

Varustus ja loimitus
-> Ratsastaessa ruskea yleissatula & ruskeat suitset kaksoisturparemmillä. Martingaali timanteilla jos on paljon energiaa tunnille mentäessä, hypätessä rintaremmi. Satulahuopa vaihdetaan aina sen likaantuessa tai kastuessa. Ruskean sävyissä olevat suojat.
-> Esteisoihin musta estesatula & mustat meksikolaiset suitset. Musta-ruskeat kisasuojat. Isoissa luokissa rintaremmi, muuten martingaali. Muuten aina esteillä voi olla yleiskamppeissa, mutta jos tahtoo niin estekamat päälle vaan.
-> Lämpimällä säällä loimitetaan sateellaa sadeloimella (vaaleansininen), kylmillä sateilla käytetään vuorella olevaa sadeloimea (kaulapala, musta-valko-violetti). Viileällä ja hieman tuulisella säällä fleeceloimi (joko vihreä tai enkkuloimi) Pikkupakkasilla kaulapalalla fleeceloimi (oranssi, ruskea raita). Yli - 15 pakkasilla toppaloimi (ruskea ruutukuvio), ratsastuksen jälkeen loimitus riippuen vuodenajasta ja treenin tasosta;
Kesäkuumalla riittää kunnon pesu, harjaus ja kuivattelu, kevät & syysilmoilla talliloimi (ruskeansävyt/oranssi-ruskea) + kaulapala tarpeen mukaan, talvella enkkuviltti + talliloimi tarpeen mukaan.
-> Kylminä iltoina rankan treenin jälkeen myös fleecepintelit (ruskean sävyiset) jalkaan ja kaksiteho-linimentti.
-> Kuljettaessa pintelit (ruskeat) ja fleeceloimi (enkku, vihreä tai ruskeansävyissä) talvella fleecepintelit ja kaulapalalla varustettu fleeceloimi (oranssi-ruskea)
-> Varusteet (harjat, loimet, satulahuovat ym.) eivät noudata mitään värikaavaa vaan ovat kaikki nimellä merkattuja..

Muuta huomioitavaa
-> 1-2 vapaa päivää viikossa
-> 2 hikitreeniä
-> 1-2 maastoilu
-> 1-2 perus kenttätyöskentelyä
-> Kokopäivä tarhaus
-> Liikuttaa saavat omistajan lisäksi luotettavat & kokeneet henkilöt

Hoito-ohjeet löytyvät myös Herkon omilta sivuilta.

Vanhalla tallilla kaikki oli kyydissä paitsi se tärkein, Herkko. Juuri äsken uuden tallimme, Mel Serenin tallipoika Tyler oli käynyt hakemassa loimia ja muita varusteita sinisellä pakettiautollaan, kun omaan miniautooni ei mahdu mitään. Herkko odotti lastaussillan vieressä, kun vanhan tallin omistaja piteli jännittynyttä oria paikoillaan. Se tiesi mitä tuleman piti, Herkko vihasi lastaamista ja sitä hieman pelotti olla kuletuskopissa. Laskin sillan alas ja vein maassa olevan heinäverkon koppiin, jotta tumpelolla olisi edes hieman tekemistä tämän kahdenkymmenen kilometrin ajan. Tulin Lyydin luokse ja tarkistin että pintelit ovat paikallaan. Sitten sain orin riimunnarun itselleni ja lähdin vetämään paikallaan seisovaa oria kohti lastaussiltaa. Onneksi se lähti kävelemään nätisti eikä tehnyt tyhmyyksiä sillalle astuessaan. Se teki viimeisen esityksensä tällä tallilla kunnolla, onneksi !

Mel Serenissä meitä odotti iso porukka, tallityttöjä, tallirenkiä ja jotkut jopa omien hevosiensa kanssa meitä. Tulin autosta ja tallin omistaja, nica riensi heti auttamaan minua. ”Terve, mie oon nica. Sie oot luultavasti se Miisa?” nainen puhui iloisesti minulle. ”Joo, oonhan minä. Ja kopissa Herkko jo rymistelee, autotko hieman tän lastaussillan kanssa ku Herkolla on omat tapansa tulla pois kopista”. ”Joo, mie ootanki jo innol Herkon näkemist!”. Kerroin ihmisille että he voisivat mennä kauemmaksi, he varsinkin joilla on omat hevosensa mukana. Lastaussilta laskettiin ja menin kopin sivuovesta sisään ja Herkko tervehti minua hirnahtamalla, aivan kuten sillä on aina tapana tehdä. Irrotin kiinnityslie’an Herkon päitsistä ja klipsautin äkkiä riimun kiinni päitsiin, jotta poika ei tajuaisi tilaisuuttaan. Sitten pujahdin tangon alitse ja Herkko ehti napata vielä suullisen heinää heinäverkostaan. ”Möhis” ajattelin.

Herkko oli tullut alas ryminällä ja päättänyt hypätä vielä pienen sivuloikan jonka seurauksena se tipahti sillalta alas. Onneksi konimus ei sitä säikähtänyt. Olin vienyt Herkon pihattoon, jossa se oli ainakin toistaiseksi yksin. Siellä se heti ensimmäisenä oli pyöräyttänyt lantakasan maahan, onneksi ei sentään kuljetusboksiinsa. Tyler oli luvannut viedä boksin takaisin Herkon vanhalle tallille, josta olin saanut sen lainaan. Olin nyt tallissa viemässä tavaroita paikoilleen. Satulat olivat telineissään, yleisomassa ja estesatula sen vieressä omassaan, satuloiden alla on vielä pienet koukut joihin sijoitin suitset. Loimet olivat isossa hyllykössä viereisellä seinällä, jossa oli myös muiden loimia. Laitoin satulahuopia, päitsiä, pinteleitä ja korvahupun arkkuun ja työnsin arkun omalle paikalleen. Katsahdin varustekasaan, joka oli vielä maassa ja vedin arkun takaisin ja pistin sinne vielä enkkuviltin, sillä en tarvitsisi sitä vielä. Otin maasta martingaalin ja rintaremmin ja vein ne satuloiden päälle ja vedin vielä satulahuput paikalleen. Harjalaatikon jätin satulatelineiden alle ja päätin kysyä joltain että minne se oikeasti kuuluu. Suojat pistin harjalaatikkoon, ja kisasuojat sujautin arkkuun. Mietin vielä, mitä tehdä ja ajattelin mennä katsomaan Herkkoa.

Herkkoa oli katsomassa pari muukin tyttö, jotka arvuuttelivat sen nimeä. ”Terve! Eikö olekin upea hevonen” tervehdin tyttöjä jotka hieman säikähtivät koska eivät olleet kuulleet tulemistani. ”Moi vaan. On se, onko se sinun?” Isompi kahdesta tytöstä kysyi. ”Joo on. Sen nimi on Herkko”. Tytöt nyökkäilivät ja yrittivät kutsua Herkkoa luokseen, joka vähät välitti kutsuista, sillä sen kaikki keskittyminen oli suunnattu heinäkasan rippeisiin. Vihelsin ja kutsuin poikaa nimeltä. Sen pää nousi nopeasti ylös, mutta laskeutui aivan yhtä nopeasti. Kapusin aidan yli tarhaan, ja samalla alkoi hiljalleen sadella lunta. Herkko päätti luovuttaa heinäkasansa kanssa kamppailun, hirnahti ja lähti löntystelemään vastahakoisesti luokseni. ”Hieno poika, hyvä” kehuin sitä ääneen. Silittelin ja rapsuttelin pitkän tovin omaa heppastani, jonka aikana tytöt sanoivat heipat minulle ja lähtivät. ”Tahtoisitko lähteä katsahtamaan tämän paikan maastot?” kysäisin Herkolta, joka ei tietenkään osannut vastata. Otin Herkon oransseista päitsistä kiinni, ja olivat ihan kamalan likaiset. Talutin Herkkoa portille, jossa kiinnitin riimunnarun päitsiin ja avasin portin. Nica oli kertonut, että voisin hoitaa Herkkoa aina maneesitallissa, joten suunnistin sinne. Tallissa oli koukkuja, joihin sidoin Herkon kiinni ja kävin hakemassa satula huoneesta harjalaatikkoa. Törmäsin siellä nicaan, joka laitteli juuri pestyjä loimia paikoilleen. ”Onko sinulla hyviä vinkkejä maastoiluun? Ajattelin lähteä heti katsahtamaan maastot, sillä en viitsisi pitää enää kolmatta vapaa päivää Herkolle tällä viikolla, kohta se jo tottuu siihen” ”Elä mene tännää sinne maastoon, tuu huomenna miun kanssa” nica vastasi iloisesti. ”Okei, menen sitten maneesiin, käykö se?” ”Joo, käypi, menehä vaan” Otin harjalaatikon ja menin Herkon luokse. Herkon päällä ollut vihreä fleeceloimi oli selästä ihan valkoinen yltyneen lumisateen takia. Avasin soljet ja riisuin sen ripeästi pois. Kopsautin loimesta lumet maahan ja Herkko vähän säpsähti, vaikka onkin tottunut että teen aina sillä tavoin, jos loimen päällä on likaa. Heitin loimen maahan ja otin kumisuan, sillä siitä Herkko nauttii. Hieroin pollea pitkän tovin, jonka jälkeen olin ihan Herkon karvoissa. Vaihdoin suan kaviokoukkuun ja yritin nostaa vasenta etusta, turhaan. Nojasin jalkaan ja maiskautin suutani, jonka jälkeen jalka nousi vähän ja kiskoin sen kokonaan ylös. Tyhjä oli, huomasin että kaikki kikkareet kavioista oli tipahdellut jo pois kun Herkko kopistellut jalkojaan käytävällä. Kurkkasin vielä nopeasti kaikki jalat varmuuden vuoksi ja heitin kaviokoukun pois. Herkko oli nyt tarpeeksi puhdas, joten suljin harjalaatikon ja jätin siihen. Otin maasta loimen ja vein sen kuivumaan satulahuoneen kuivaustelineeseen. Otin arkusta ruskean satulahuovan, sillä olin unohtanut laittaa sen satulaan, sekä suitset ja satulan. Jätin satulahupun telineeseen ja suojat olikin jo sitten harjalaatikossa.

Olin jo laittanut satulan ja suojat paikalleen, jonka jälkeen olisikin vuorossa taistelu kuolainten kanssa. Avasin päitset pikalukosta ja pujautin ne kaulalle, jotta oripoika ei karkaisi minnekkään. Otin tukevan asennon ja rupesin tarjoamaan kuolaimia Herkolle, samalla painaen peukulla hammaslomasta. Kuolaimet kuin sujahtivat suuhun, joka oli erittäin harvinaista! Laitoin remmit kiinni ja pistin päitset vielä suitsien päälle siksi aikaa kun menin hakemaan omia varusteitani; turvaliiviä ja kypärää. Palasin Herkon luokse, joka siellä tyhmyyttään leikki jotain omiaan. Irrotin päitset ja samassa puhelin tärisi taskussani. ”Niin?” vastasin poikaystävälleni. Hän oli tulossa katsomaan meitä ja Miikkalla oli koiramme Ressu mukana. Ressu on kohta neljävuotias collieuros. ”Joo, menen maneesiin sitten ratsastamaan ja piä Ressu remmissä, en tiedä antaisiko nica ottaa sitä mukaan jos se vaikka säikyttäisi hevoset.” Suljin luurin. Miikka oli ennen melkeinpä maailmanluokan ratsastaja, mutta sitten hänen kiinnostuksensa hevosiin vain lopahti ja nykyään toimii työkseen poliisina, nyt se on vain parin viikon sairaslomalla kun hänen polvensa meni kipeäksi ja siinä ilmeni rasitusvamma. Sen takia Miikka pyörii nyt jonkun ajan mukanamme tallilla ahkerasti ja auttelee parhaansa mukaan, vaikka hevoset eivät sinänsä häntä enää kiinnosta. Nousin jo tallin edessä Herkon selkään, koska siltä se olisi helpommin ohjattavissa kuin maasta käsin.

Ulkona oli vieläkin valoisaa, ja lumisade oli loppunut. Maassa oli luultavasti puolenkymmenen sentin lumikerros, joka oli Herkon mielestä ihanaa. Se leikki lumella, pomppi ja heitteli päätään. Ajattelin että turhaan me maneesiin mennään, kun voisimme kentälläkin olla, joten suunnistin estekentälle. Onneksi se oli tyhjä, eikä kukaan ei ollut edes käyttänyt sitä, kenttää koristi koskematon lumipeitto. Minulla oli Herkossa pitelemistä, joka olisi vain tahtonut lähteä ravailemaan pitkin kenttää. Kiertelin ja kaartelin kentällä ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta tehdä mitään. Noin vartin kierreltyäni, kuulin pienen haukahduksen ja katsoin kentän katsomoon päin, siellähän miehet Miikka ja Ressu olivat. Ressu puhkui intoa ja tärisi innostuksesta, sekin olisi tahtonut selvästi tulla leikkimään kanssamme. Onneksi kuitenkin Miikka piti kiinni Ressun remmistä, jotta koiruus ei karkaisi. Naurahdin ja katsoin eteenpäin. Puristin ihan hitusten polviani Herkon kylkiä vasten ja hevosen pää hypähti ylös samoten pollen koko etukroppa jonka jälkeen Herkko lähti aika letkeään raviin, mutta sai joten kuten koottua itsensä. Itselläni oli hieman vaikeuksia harjoitusravin kanssa, koska Herkko ei ravannut tahdissa, vaan pompahteli edelleen pikkuisen. Katsoin vasenta etujalkaa ja silloin kun jalka osui maahan, minä pompahdin ylös. Noniin, nyt oli oikea kevennys. Jatkoin keventämistä ja pyörittelin Herkkoa volteille. Herkko oli ihan älyttömän kankea kahden vapaapäivän jäljiltä, joten pyörin taas päämäärättömästi kentällä taivutellen molempia kylkiä. Pari kymmentä minuuttia Herkko venytelleeni ajattelin sen olevan jo tarpeeksi notkea, joten menin alkeelliselle kaviouralle, joka oli ehtinyt muodostua tässä pienessä hetkessä. Pitkillä suorilla menin kevennettyä ravia, eikä Herkkoa oikeastaan kiinnostanut toimia ohjeiden mukaan vaan häsläili omiaan. Pitkän sivun lopussa istuin alas ja jatkoin harjoitusravia ja keskellä lyhyttä sivua käännöin orin keskelle päin. Keskellä kenttää pysäytin Herkon ja peruutin kolme askelta. Siitä suoraan raviin. ”Kyllähän sinä toimit!” Sanoin ja taputin orin kaulaa. Ravatessa harjoittelin sekä harjoitus- että kevyttä ravia. Vaihdoin suuntaa. ”Tarvitsetko apua? Voisin kyhnätä teille pari ristikkoa” Miikka tarjoutui. Hidastin Herkkoa käyntiin jotta voisin selostaa Miikalle suunnitelmani ”no jos tuonne teet ristikon ja tuonne laitat ravipuomit”. Miikka sitoi katsomoon Ressun, joka ei tykännyt ideasta vaan jatkoi innostunutta tärinäänsä ja alkoi ulista. ”Hiljaa poika!” Miikka komensi koiraa topakasti, joka rauhoittui hieman. Miikka vei kertomaani paikan pienen ristikon ja ravipuomit omalle paikalleen. Herkon koko kroppa jännittyi ja sen pää nousi tähtiin asti. Se arvasi että kohta hypättäisiin. ”Juu juu, rauhoitupas, ukko, nyt vähän niin sitten huomenna pääset tosi toimiin” yritin saada Herkon rauhallisesti juttelemalla rauhalliseksi, mutta turhaan. Vaihdoin suuntaa, jotta pääsisimme aloittamaan ravipuomeilla. Miikka oli mennyt jo Ressun luokse, joka ilostui jälleennäkemisestä. Se oli valinnut Miikan omaksi isännäkseen, eikä piitannut minusta edes sen vertaa kuin Miikasta, vaan mieheni oli hänen se pomo. Ravipuomien aikana nousin kevyeen istuntaan ja tein saman pari kertaa. Aina ristikon ohittaessamme Herkon piti vähän elvistellä. ”Kyllä sitä näyttää hyppääminen kiinnostaa!” nica oli tullut Miikan viereen ja huusi minulle samalla kun silitteli colliemme selkää. ”Joo, se on sen elämäntarkoitus” hymähdin takaisin. Vielä kerran menin ravipuomit jonka jälkeen hain hyvän tien esteelle, jonka Miikka oli laittanut hieman liian vinoon.

Juuri laskeuduttuamme taputin Herkon kaulaa. Se oli jo hieman tummunut hiestä ja samassa tajusin että olimme jo vaikka kuinka kauan ratsastaneet. ”Vielä kerran, koska se nauttii niin paljon tästä!” hihkaisin yleisöllemme. Nica juoksi laittamaan kentän valot päälle, koska hänkin huomasi jo illan pimentyneen. Kierin kerran kentän ympäri ja jälleen alkoi lunta leijailla hiljalleen maahan. Vaihdoin suuntaa ja ajattelin kokeilla hypätä ristikkoa vähän vaikeamman tien kautta. Ennen estettä nousin esteistuntaan ja Herkko hyppäsi ristikon valtavalla ilmavaralla. Ilmassa poju pukitti yllätyksekseni ja horjahdin maahan tömähtäessämme. Pääsin kuitenkin takaisin istumaan enkä muksahtanut maahan. ”Tahdotko mennä loppukäynnit?” tiesin Miikan tahtovan, vaikka ei enää ratsastusta harrastanutkaan. ”Kyllä sun polvi kestää” ja samassa Ressun remmi oli jo nicalla ja Miikka harppoi katsomon portaita alas. Itse hyppäsin alas ja löysäsin satulavyötä. Otin kypärän pois päästäni ja otsani oli ihan hiessä vaikka ilma olikin viilleä. Ojensin kypärän Miikalle joka sujautti sen päähänsä ja oli hetkessä Herkon selässä ja näytti nauttivan siitä. ”Ihan rauhassa sitten, sillä on edelleen virtaa” huomatin pojalle joka jo näytti suunnittelevan reittiä silmillään minkä kautta karkaisi kaakkini kanssa huimasti laukaten. ”Kyllä tiedän, en ole tyhmä” hän sanoi leikillään. ”Varmistin vain varmuuden vuoksi” Miikka tuhati jotain epämääräistä vastaukseksi ja löysäsi ohjat, jolloin heppa lähti rahalliseen lekotteluun. Itse otin turvaliivini varovasti irti, sillä tiedän Herkon vihaavan tarranauhojen rätinää. Kuullessaan sen äänen huomasin sen luimistavan ja viskaavan päätään. Vein liivini nicalle joka lähti kävelemään Miikan viereen minun siivotessa esteitä pois. --- Hetken kuluttua olinki valmis ja Miikka ratsasti Herkon tallin ovelle asti. Siellä se taputti antoisasti Herkkoa ja rapsutteli ainakin minuutin sen kaulaa. Nica talutti taaempana eteenpäin harppovaa Ressua. Se köhi tukehtuessaan kaulapantaan. ”Turre rauhoitu nyt!” komensin Ressua, joka ei korvaansa hetkauttanut vaa yritti koko ajan vetää itseään ja nicaa Herkon luokse joka mulkoili kauhuissaan tuota pelottavaa elukkaa joka tahtoi tulla syömään sen. ”Annas kun vien sen omaan autooni rauhoittumaan” Miikka sanoi ja hyppäsi notkeasti alas, ojensi kypärän minulle ja otti koiran haltuunsa. Menimme nican ja pollen kanssa tallin lämpöön. ”Hyvähän se Miikan on kun se sen auto sellane ihan liian iso!” surkuttelin nicalle joka vain naurahti.

Miikka löntysteli luokseni luoksemme kun otin suojia pois. ”Nyt se jäi sinne räkyttämään. Annas kun otan satulan ja suitset” Irrotin satulan ja martingaalin sekä suitset. ”Pese kuolaimet kunnolla ja kuivaa ne siihen pieneen pyyhkeeseen. Martingaali laitetaan satulan ja hupun väliin suitset koukkuun satulan alle” ohjastin miestäni. ”Joojoo”. Irrotin suojat ja tarranauhojen rätistessä Herkko luimisteli kovalle ja korvia raastavalle äänelle. Heitin suojat maahan ja otin kopasta pehmeän harjan ja aloin harjaamaan Herkkoa pitkin vedoin. Kaula ei ollut edes hionnut, pimeässä olin nähnyt omiani. Vaihdoin pöläriin ja hipsuttelin irtoliat Herkon karvalta. Katsoin kaviot, onneksi nosti nätisi. Oikeassa takajalassa oli hieman paakkuuntunutta lunta ja kopautin koukulla pari kertaa ja kökkö tipahti maahan. Taputin Herkkoa lautasille ja mietin että mitähän laittaisin pojalle päälle. Miikka tuli Herkon toiselle puolelle ja selvästi tarkasti jälkeni. ”Haeppa siitä arkusta jossa kyljessä lukee Herkko niin sellaset ruskeat päitset ja tuo Herkon ruskea toppaloimi ja enkkuviltti. Loimi on siin hyllys ja se viltti arkussa” Miikka veti syvään henkeä muka masentuneena, naurahti ja kääntyi hakemaan varusteita. Kaivoin harjalaatikosta Herkon herkkupussin ja ojensin kämmenelläni sille porkkanan jonka olin paloitellut muutamaan osaan. Hetkessä ne olivat kadonneet kädeltäni ja oranssia kuolaa valui maahan ahneen possuni suusta. Kuulin solkien kilinää ja Miikka tuli ison kasan kanssa luoksemme. ”Tässä” hän sanoi ja tiputti loimet maahan. Otin pölärin ja suojat ja ojensin ne Miikalle ja virnulin tahallani kettumaisesti. ”Nämäkinkö? Mitäs sinä ite aijot tehä huvinpijon lisäksi?” Miikka naurahti ja otti kuitenkin ojentamani tavarat vastaan ja puhdisti suojia. Kaivelin harjalaatikosta loimivyön ja levitin viltin Herkon selkään ja kiinnitin sen loimivyöllä. Sitten otin maasta toppiksen ja selvitin että mites päin se on vääntynyt. Laitoin loimen Herkon selkään ja suoristin sen. Sitten kiinnitin loimen edestä remmit kiinni, sitten vatsan alta vyöt ristiin ja lopuksi jalkalenkit. Otin maasta puhtaat päitset ja irrotin oranssit Herkon päästä. Vaihdoin ne puhtaisiin ja kiinnitin pojun kiinni. ”Teippaa soljet ja vie pyykki koriin” ohjeistin Miikkaa ”Ai niin, teippi on pesukoneen päällä” ”Jäkäjäkäjäkä” Miikka otti sellaisen jäkätys ilmeen ja naurahti. ”En enää koskaan tule mukaasi tallille!” ”Hahhah” naurahdin takaisin. ”Tämmöistä on tää meijä suhe!” naurahdin nicalle joka näytti olevan erittäin hilpeä meidän hauskanpidosta. ”Menen hakemaan ne heinät, käy sinä sotkemassa mössöt” nica huikkasi minulle. ”Joo” huusin hänen peräänsä. ”Hei, heppa, ootahan hetki käyn tekee sun iltaruoat, oot ansainnu ne!” kerroin hevoselle ylpeänä ja se heilautti päätään irti otteestani. En tiennyt missä Miikka viipyili, mutta menin sekoittamaan ruoat. Laitoin sankoon kauhallisen kauroja, toisen prixejä ja kumosin vielä pari mitallista valkosipulijauhetta. Katkoin pari porkkanaa vielä mukaan. Lopuksi laitoin sankkoon pari ruiskautusta melassia pumppupullosta. Sekoitin isolla kauhalla huolellisesti ja laitoin sankon maahan. Samalla sekotin aamuruoat ja pistin sankon päälle kannen jossa lukee Herkko - aamu. Sankon laitoin muitten viereen, en näköjään ollut ainoa joka oli tehnyt ilta- ja alkuruokia valmiiksi. Samassa tajusin etten ollut nähnyt ketään tallilaista tänään, lukuun ottamatta sitä kun tulin, niitä kahta tyttöä ja nicaa. Otin sankon mukaani ja menin Herkon luokse joka oli jo ehtinyt hermostua yksin odottamiseen ja yritti nakertaa köyttä irti, joka esti hänen vapaaksi pääsyn. ”Heei!” Karjaisin ja huitaisin vapaata kättäni ylös. Herkko otti komennon vastaan ja huitaisi päätään ylös. Sitten se hörähti ja kuopi maata protestoidakseen asiaa. Mumisin jotain hevoselle, jotta se rauhoittuisi. Miikka tuli jostakin karsinasta ja sanoi että siellä oli kissa jota hän oli jäänyt paijailemaan. ”Ota sanko, minä otan tuon hepan” Ojensin sankon hänelle ja tällä kertaa hän otti sen vastaan ihan nurisematta. Irrotin toisen köyden ja toisen kiinnitin päitsien alle.

Olin vienyt jo Herkon pihattoon ja pitelin hänen ruokiaan kun ori mussutteli ruokiaan kuin viimeistä päivää. Lopuksi hän vielä nuoli kuppiaan, jonka jälkeen Herkko siirtyi heiniin, jotka nica oli käynyt nakkaamassa pihattoon. Laitoin pihaton oven kiinni, jotta ori ei pääsisi ulos hillumaan yöllä ja huomasin että sisällähän olikin ihan lämmin. Ojensin riimunnarun Miikalle, sillä en ollut ehtinyt ottaa sitä irti pojun jo rynnätessä syömään. Otin toppaloimen ja enkkuviltin mukaani ja lähdin talliin. Viikkasin viltin ja sujautin sen arkkuun, ja loimeakin yritin vähän taitella ja laitoin sen hyllyyn omalle kohdalleen. Otin hyllystä ruskean fleecen ja vein sen pihattoon. Herkko söi edelleen ja menin sen viereen, loimitin nopeasti ja irrotin päitset pikalukosta ja otin ne pois hänen päältään, sillä tiedän kokemuksesta että muuten ne ovat aamulla rikki. Olin kävelemässä jo pois, mutta käännyin ja kävin halaamassa oriani. En tiedä miten se pärjää yksin, sillä tiedän sen pitävän aina ihan kauheaa meteliä yön aikana kavereidensa kanssa ja nyt se joutuisi olemaan koko yön yksin. ”Raukka” ajattelin mutta kävelin pois. ”Kyllä se pärjää, se on iso poika” Miikka sanoi ja hymähti. ”Ai perkele, se koira jäi autoon!” Miikka huudahti ja lähti juoksemaan autolleen. Jätin pihaton oven vieressä olevaan koukkuun päitset ja vein narun yleiseen koukkuun satulahuoneeseen, josta jokainen ottaa omansa aina tarvittaessa. Sitten kävin hakemassa harjalaatikon ja vein sen satulan alle. Muistin että, minunhan piti kysäistä nicalta että missä niitä harjalaatikoita pidetään, ja olenko edes vienyt oikeisiin paikkoihin tavaroitani. Nica oli nyt tekemässä iltatallia uudella tallilla, joten päätin pistää hänelle illalla tekstarin. Hommani oli hoidettu tältä päivältä ja lähdin autolleni. Pakkanen oli sen verran pureutunut autoon että sain hetken starttailla sitä ennen kuin auto hurahti käyntiin. Kotimatkalla mietin, että mitä tekisin huomenna tallilla. Vaikka onkin maanantai, minulla on vapaa päivä.

Ihanan pitkä tarina Mä yritän piirtää satulahuoneesta kuvia, josta sit selviäis, että missä mitäkin tavaraa säilytetään. Mutta siis jokaisella yksärillä on oma kaappi, et sinne voi tunkea vaikka pakin, tai jonnekkin hyllylle.

Kello oli vähän vaille seitsemän aamulla, kun pöräytin kaarani Mel Serenin pihaan. ”Ah, taas täällä” sanoin hiljaa itsekseni ja hymy nousi väkisinkin huulilleni. Olin jo tykästynyt talliin ja sen henkilökuntaan, noh sen verran mitä olin eilen päässyt kokemaan. Eilen illalla olimme tekstailleet nican kanssa ja sovimme, että tänään kokoamme vähän porukkaa ja lähdemme yhdessä katsastamaan maastot. Otin avaimet virtalukosta, nousin autostani ja lukitsin auton ovet. Sujautin avaimet taskuuni ja olin menossa suoraan Herkon pihatolle. Pihaton ovi oli jo avattu ja Herkon tyhjä ruokasanko maassa. ”Okei, olet jo siis syönyt” huikkasin pojalle ohi mennen ja olin menossa hakemaan heiniä. Ladoin kottariin heinät ja kärräsin ne Herkon luokse. Avasin portin ja sujautin kärryt sisälle. Suljin portin ja kippasin heinät maahan. ”No niin, poika. Katsotaan kuinkas on suoli toiminut uudessa talossa” menin sisälle ja aloin tarkastelemaan pihaton lattiaa. Purut olivat puhtaat, paria lantakasaa ja pissaa lukuun ottamatta. Ladoin jätökset kärryihin mukaan ottamallani talikolla ja pöyhin vähän puruja talikolla ja vein lannat lantalaan ja palautin kärryt paikoilleen. Kävin nakkaamassa mukaan ottamani sankon rehujen viereen. Maneesitallissa oli hieman sutinaa, mutta tiedän että pahin oli vielä tulossa, kellohan ei ollut vielä edes mitään. Nica oli eilen tekstaillessamme kertonut, että varusteet laitetaan kaappeihin ja olin vähän nolona sen takia. Kaivoin tavarani arkusta ja revin teipin irti siitä, jossa Herkon nimi oli. Huomasin vasta nyt, että arkuissa oli tallin omien hevosten nimiä, joten niissä oli luultavasti heidän tavaroitaan. Sujautin satulahuovat kaapin ylähyllylle ja päitset alemmalle hyllylle. Kaapin lattialle nakkasin harjalaatikon, kisasuojat sekä korvahupun pistin satulahuopien alapuolella olevalle hyllylle. Huomasin, että arkun pohjalla oli Herkon rintaremmi jonka kävin laittamassa satulan päälle. Puhelimessani alkoi soida nokia tune, olin unohtanut laittaa puhelimen äänettömälle. Se oli Miikka, sovimme että hän tulisi tänäänkin auttamaan minua. ”Johtaja” vastasin puhelimeen. Miikka kertoi, että hänen polvensa oli niin kipeä, ettei tänään pääsisikään tallille. ”Eikä, harmi!” surkuttelin puhelimeen. Hän sanoi että siskon tyttöni tulisi luultavasti iltapäivällä hänen sijastaan käymään ja hän tahtoisi käväistä hevosen selässä. ”Joo se riippuu ihan siitä että miten tuo konimus tänää käyttäytyy” totesin vielä Miikalle, ennen kuin hän lopetti puhelun. Siskon tyttöni, Tytti, on viisi vuotta. En tiedä, uskallanko päästää tätä Herkon selkään, onhan kyseessä sentään kookas ori. Suljin puhelimesta äänet ja laitoin sen ratsastushousujen taskuuni. Herkon tavarat olivat paikoillaan, otin kaapista harjalaatikon ja koukusta riimunnarun. Lähdin hakemaan Herkkoa ja jätin matkalle harjalaatikon siihen kohtaan missä ajattelin Herkon myöhemmin hoitaa. Lähdin auttamaan nicaa uuden ja vanhan tallin siivoamisessa ja hevosten loimittamisessa. --- Tallin kaikki 30 muuta hevosta olivat loimitettu oikein, ruokittu hyvin ja päästetty ulos telmimään uuteen lumeen, joka oli taas satanut maahan. Kun kello alkoi lähennellä puoli kahtatoista, nica tuli luokseni ja patisteli minua syömään. Lähdin hänen mukaansa syömään.

Olimme noin parisen tuntia viihtyneet päärakennuksessa talliporukan kanssa, ja olimme sopineet ketkä lähtevät mukaamme maastolenkille. Lisäkseni lähtisi nica, Reita, Jesse, Suvi sekä joku Suvin kaveri, jonka nimeä en tiennyt. Ruokana oli ollut jotain pöperöä, joka oli ylihyvää! Tyler oli jokunen aika sitten heittänyt parin hoitajan kanssa hevosille heinät, joita karvapallerot mussuttelivat onnellisina tarhoissaan. Herkko oli lähes syönyt omat heinänsä, kuten parit muutkin tallin ahmatit. Taskussani piippasi ja tarkistin tilanteen. Nicalta tuli viesti, äkkiä meille. Kiiruhdin nican talolle takaisin, josta hetki sitten poistuin. Nicalla minulle kerrottiin että tunteroisen päästä, kun kaikkien hevoset ovat syöneet alamme laittamaan hevosia valmiiksi maastoa varten. Siellä menisi noin parisen tuntia. Hymy nousi pakostakin huulilleni. ”Hei muuten! Eihän kukaan ota tammaa, Herkko saattaa innostua” muistutin tovereitani talossa. ”Eikä, hitsi, oisin tahtonu ottaa Mayan” Reita surkutteli. ”Kokeile jotakin toista hevosta, tekee hyvää sinullekin” nica hymähti hyväntahtoisesti. ”Minä menen Vertillä, Jesse saapi ottaa Merlinin. Suvi saa ottaa Kirpun. Laura, ota sinä Sepi. Pärjääthän sille varmana?” nica kertoi muiden hevoset. ”Joo, oon ratsastanut sillä ennenki. Ihan hyvin pärjään sille” Laura vastasi nicalle hymyillen. Hän oli selvästi toivonutkin Sepiä itselleen, ilmeestä päätellen. ”Ja, Reita ota sinä Ani” nica katsoi merkittävästi tätä. ”Joo, kelpaa, vaikka Maya olisi ollut tietenkin se ykkönen. Mutta, samapa tuo. En ole hetkeen ratsastanutkaan muulla hepalla kun Mayalla” Reita alkoi jo hymyillä vähitellen. ”Minä menen omalla Herkollani” totesin, vaikka tiesin kaikkien tietävän sen.

Olin puuhaillut tallilla noin tunnin verran kaikkea mahdollista, lakaissut käytäviä, täytellyt kaura-astiaa sekä puhdistin Herkon suitset ja satulan satulasaippualla. Harjoja en ehtinyt puhdistaa, vaikka ne sitä olisivatkin kaivanneet. Kurkkasin kelloani ja vartin päästä olisi haettava Herkko sisälle. Ajattelin, että tahtoisin hieman laatuaikaa pojuni kanssa. Nappasin riimunnarun koukusta ja lontustelin pihalle. Herkko oli pihatossa kopin puolella, portilla vislasin ja kutsuin Herkkoa nimeltä. Herkon pää pilkahti ulos tuulensuojasta. Herkko lähti kävelemään pää heiluen luokseni. Edessäni Herkko pysähtyi, ja katsoi porttia tiukasti napittaen, kuin toivoen sen avautuvan tahdon voimasta. Naurahdin höpsölle pojalleni, avasin portin ja annoin Herkolle pusun tämän läsiin. Lähdin kävelemään talliin, Herkko vierelläni pää pystyssä. Se oli hieman jännittynyt, joten otin päitsistä kiinni ja talutin näin loppu matkan talliin. Tallissa pyöräytin Herkon ympäri ja irrotin riimunnarun päitsien alarinkulasta ja kiinnitin sen Herkon päitsiin vasemmalle puolen. Oikean puolen naru ei oikein yltänyt, joten pyysin Herkkoa siirtymään. Lopulta naru ylsi. Riisuin Herkolta loimen, mutta ulkona tuuli sen verran, että ajattelin pukea Herkolle jotakin edes jotakin päälle jotta se ei paleltuisi.

Herkko oli hoidettu, olin viemässä harjakoppaa takaisin mutta poikkesin samalla hakemassa Herkon oranssit päitset ja heitin ne nahkapäitsien joukkoon. Otin Herkolle satulan, suitset, martingaalin, fleecepintelit sekä enkkuviltin. Viltin, pintelit ja martingaalit tiputin Herkon viereen maahan ja suitset pidin kyynärtaipeessa. Laitoin satulan kaulalle ja liu’utin sen paikalleen. Suoristin huopaa kulmasta, joka vähän rypistyi. Nostin satulaa vielä ylös ja liu’utin jälleen, jotta karvoja ei varmasti jäisi huonosti satulan alle. Kiersin vielä katsomaan toiselta puolen, että onko huopa sieltäkin hyvin. Olihan se. Päästin vyön varovasti alas ja kiersin vielä toiselle puolelle. Kiristin vyötä parilla reijällä, loput kiristäisin myöhemmin. Menin Herkon pään viereen, avasin suitset pikalukosta ja pujautin ne kaulalle. Laitoin ohjat kaulalle Herkon pään yli ja tarjosin kuolaimia pojalle. Ei kelvannut, joten painoin peukulla hammaslomasta ja kuolaimet menivät suuhun mutta Herkko osasi taituroida kuolaimet ulos suusta. Tein saman pari kertaa uudelleen ja neljännellä kerralla olin nopeampi ja sain kuolaimet pysymään Herkon suussa. Kiristin remmit ja samalla kävin reijällä kiristämssä satulavyötä. Otin maasta matringaalin ja kiinnitin sen ohjiin ja satulavyöhön. Lopuksi kiinnitin pienet remmit satulan etuosassa oleviin renkuloihin. Otin maasta fleecepintelit, menin vasemman etujalan viereen, kokeilin käsilläni tuntuuko pahkuroita tai kuumotusta. Ei mitään. Käärin pintelin vasempaan etusiin, aivan kuten muihinkin kolmeen jalkaan. Missään jalassa ei tuntunut mitään normaalista poikkeavaa. Otin maasta viltin, jonka taittelin kaksin kerroin ja ujutin puolet viltistä satulan alle ja vedin sitä hieman poispäin jotta karvat tulisivat suoraksi. Kello oli jo paljon, joten menin hakemaan kaapista omia tavaroitani ja vedin normaalien ratsastushousujen päälle vielä talviratsastushousut, sillä avoimesta tallin ovesta näin miten siellä tuuli ja välillä hipsutteli lunta. Tulin takaisin ja vedin kypäräni päähän.

Olimme kaikki tallin pihalla yhdessä rykelmässä miettimässä reittiä - tai siis nica mietti. Järjestyksenkin mietimme valmiiksi, joukon keulilla menisi nica ja Vertti, toisena tulisimme minä ja Herkko. Meidän perässämme tulee Laura ja Sepi heidän takanaan Suvi sekä Kirppu. Joukon perää pitää Jesse Anin kanssa. Tässä järjestyksessä olisi pysyttävä, ainoana poikkeuksena eräs pelto jossa otettaisiin leikkimielinen laukkakisa, ellei se oli huonona syysilmojen takia. Matkaan lähdettiin heti, kun oli varmistettu että kaikki olivat pukeutuneet lämpimästi ja vessassa käyty.

Olimme kävelleet pururataa pitkin jo kymmenisen minuuttia, kunnes nica antoi merkin lisätä vauhtia raviin. Silloin kun nica siirty raviin, Herkko ei ollut pysyä nahoissaan ja yritti ryöstää pari kertaa. Melkein heti Herkko rauhoittui ja annoin ravipohkeet. Loputkin siirtyivät omalla vuorollaan raviin. Ravailimme hetken, välillä kovempaa välillä taas hieman hitaampaa. Leveämmällä tiellä lisäsimme hevosiin hieman vauhtia ja laukkasimme pienen suoran pätkän, jonka lopussa nica nosti kätensä ylös hiljentämisen merkiksi. Siirryimme rauhalliseen käyntiin ja kaikkien hevosien kyljet kohoilivat aika kiivaasti. ”Kohta tullaan pellolle, pellolla saatte itsenäisesti harjoitella hetken jonka jälkeen otetaan se kisa!” nica huusi edestäni. Herkkoa ärsytti, kun tämä ei itse saanut johtaa letkaa ja kertoi asian minulle käyttäytymällä hieman keljusti; poika repi kuolainta, viskoi päätään ja polki tahallaan jalkojaan. ”Äst, rauhoitu Herkko” komensin poikaa. Herkko rauhoittui minuutiksi, jonka jälkeen heilautti häntäänsä ja jatkoi kiusaamistani. Loppujen lopuksi Herkko yritti jatkuvasti ryöstää raviin ja jouduin tekemään koko ajan puolipidätteitä. ”Pelto on tuolla ja tie on jo tarpeeksi leveä. Voitte tulla letkan perältä tänne lähemmäs kuuntelemaan kun kerron kilpailualueen” nica viittoili jonon perimmäisiä tulemaan lähemmäksi. Itse vain löysäsin ohjaa ja tulimme parilla raviaskeleella nican viereen, jonka jälkeen Herkko alkoi tanssahdella, koska olisi tahtonut jatkaa höyryjen päästelyä.

Nica oli kertonut mistä kisa alkaisi ja mihin se loppuisi, rata oli aika pitkä mutta Herkolla olisi kyllä virtaa laukata koko rata vaikka kolme kertaa. Matkalla tulisi pari estettä, jotka täytyi hypätä mutta tahtoessaan ne sai kiertää mutta samalla täytyi tehdä voltti. Ravailimme kukin missäkin päin peltoa ja kaikki tekivät pieniä laukka pyrähdyksiä kokeillen nopeinta lähtötapaa. Pysäytin Herkon paikalleen, jotta se rauhoittuisi edes hieman. Katselin samalla muita ja huomasin kuinka nopeita muut hevoset olivat. Ainoastaan Laura ja Kirppu tuntuivat nauttivan rauhallisesta laukasta villin nelin sijaan. Pyysin Herkkoa peruuttamaan, ja sainkin hieman tehdä töitä tämän eteen, sillä poikaa ei nyt olisi takaperin meneminen kiinnostanut lainkaan. ”Nica, saako estettä harjoitella?” kysäisin tältä kun hän tuli lähemmäksi Vertin kanssa. ”Juu, toki. Onko Herkko hyvä maastoesteissä?” ”Juu, on se hyppää vaikka rotkon yli, ei sitä pelota yhtään!” kehuskelin hieman Herkkoa. Nica jatkoi ravaamista Vertin kanssa ja otin kohteeksi hieman kauempana ja isomman esteen, joka oli kaatunut tukki. Lähdin ensin ravaamaan ympyrää, jossa annoin laukkapohkeet. Herkko ampaisi laukkaan ja jouduin tekemään kaikkeni, jotta sain laukan rauhalliseksi ja mukavaksi. Laukan rauhoituttua käänsin Herkon ympyrältä ja hain suoran tien esteelle. Este lähestyi rajua vauhtia ja nousin kevyeeseen istuntaan. Esteelle oli enää muutaman hevosen mitan verran. Samassa Herkon etukaviot nousivat ilmaan ja Herkko ponnisti vahvoilla takajaloillaan ilmaan. Myötäsin käsilläni jotta hyppy onnistuisi kunnolla. Hetken päästä hyppy olikin jo ohi ja Herkko jatkoi laukkaamista, todella kovaa. ”Alatteko olla jo kohta valmiita?” nica huusi hieman kauempaa pidätellen paikallaan tanssahtelevaa Verttiä. ”Joo, ollaan me” jokainen huusi jotakin vastaukseksi. Hidastin orin raviin ja ravuutin Herkon täältä kauempaa muiden luokse. Nica lausui lähtölaskennan, ja ”nyt” sanan kohdalla kaikkien hevoset ampaisivat laukkaan. Olimme alussa hyvin tasaisia, lukuun ottamatta Suvia ja Kirppua, jotka olivat parin metrin päässä meistä muista. Ensimmäisenä oli Jesse ja Ani, he olivat selvästikin tätä kertaa ennenkin tehneet tämän. Heidän yhteistyönsä oli virheetöntä ja molemmat silminnähden nauttivat vauhdista. Toisena olimme minä ja Herkko. Herkko laukkasi todella hienosti, vaikkakin hieman hutiloiden. Se selvästikin tiesi tämän olevan kisa. Takanamme tulivat Laura ja Sepi. Toisiksi viimeisinä olivat nica ja Vertti. Viimeisimpinä olivat Suvi ja Kirppu.

Kisa oli suoritettu loppuun, voittajina olivat Jesse ja Ani. Minulle ja Lauralle oli tullut täpärä tasapeli, heti jälkeemme maaliviivan oli ylittänyt nican sakki. Reilusti hävinnyt Suvi ei voinut kestää nöyryyttävää häviötään ja oli alkanut surkuttelemaan Kirpun olevan huono heppa. Nica oli ärähtänyt, ettei Kirppu huono todellakaan ole, se oli vain raskaampi rakenteisempi kuin muut seurueen hevoset. Suvi veti tästä pahasti herneet nenäänsä ja oli aika kiivaan näköisenä ilmoittanut jättävänsä vaelluksen lyhyeen ja palaavansa tallille. En ymmärtänyt, Suvin käyttäytymistä. Me muut jatkoimme matkaa iloisesti jutellen. Kesken matkaa minun täytyi laskeutua Herkon selästä ja suoristaa tämän lautasilla olevaa enkkuvilttiä, joka uhkasi pudota maahan.

Vihdoin tallilla oltuamme, tiesin mahtavan maastoreitin, sekä pari muuta vähän pienempää polkua, joita voisimme käyttää. Jes, ei enää pelkkää kenttätyöskentelyä ! Edellisellä tallillamme ei ollut muita maastoreittejä, kuin puolen kilometrin mittainen tallitie sekä autotie, jossa kulki autoja niin paljon ettei siinä voinut oikeastaan ratsastaa turvallisesti. Tallissa olin jo riisunut Herkon varusteet tämän päältä ja vienyt nämä satulahuoneeseen. Kävelin kiiruusti Herkon luokse, taputin tätä kaulalle ja kumarruin ottamaan harjapakista pölärin. Puhelimeni piippasi, ja tarkastin viestin. Tytti ei pääsisikään tänään, sillä hän menee kaverinsa synttäreille. Vastasin viestiin ja sujautin puhelimen takaisin taskuuni. Herkko oli aika puhdas, ei tarvinnut paljoa harjailla. Vaihdoin harjan kaviokoukkuun ja kurkkasin kaviot, puhtaat olivat. Jäin paijailemaan hevosystävääni. Muutaman minuutin kuluttua nica pyyhältää paikalle Shitan kanssa, pyöräyttää tämän omaan karsinaansa. ”Noniin, terve taas” nica hihkaisee iloisena. ”Terve, kaunis heppa” totean vähän tylsästi verrattuna nicaan. ”Joo, se on Shita, mukava hevonen, vaikka onkin aika säikky” toteaa tallin pääjehu ja silittää heppani päätä. Hymähdän vastauksesi jotain epämääräistä. ”Noniin, nyt asiaan” nica piti pienen tauon, mutta jatkoi melkein heti ”Herkko saa tänään tarhakaverin; Arsenal WAS – nimisen suomenpuokkiorin. Ori saapuu huomenissa, huonolla tuurilla vasta ylihuomenna. Saa nähdä.” nica toteaa, sanoo heipat ja lähtee jatkamaan toimiaan. ”Herkko, jee!” hihkaisen ”sinun ei tarvitse oleskella enää yksin ulkona vaan saat kaverin itsellesi! Saa nähdä miten tulette toimeen, toivottavasti hyvin.” Halaan oria kaulasta. Muistin, että ulkona oli aika kylmä, joten kipaisin hakemaan oranssin fleeceloimen sekä kaivelin kaapista kaulapalan loimeen.

Herkko oli loimitettu ja kaulapalan kanssa tapeltu, mutta kuitenkin paikalleen saatu. Irrotin narut Herkosta ja kiinnitin riimunnarun päitsiin. Käännytin pollen käytävällä ja talutin ulos. Ulkona Herkon korvat suuntautuivat ulos, ja tämä hörähti, upotti turpansa pehmeään puuteri lumeen ja puhalsi ilmaa sieraimistaan. Herkko rakastaa lunta! ”Joo, tulehan ukeli. Saat leikkiä tarhassasi” Samassa muistin, että olin ostanut Herkolle leikkipallon, jossa oli kahva. Pallo oli maustettu omenalla. Olin ostanut myös uuden suolakiven, sillä vanha oli jo loppuunsyöty. Päästin Herkon irti pihaton portilla, jotta poika saisi leikkiä lumella. Samaten alkoi lumen pöllyäminen. ”Hupsu” totesin ja pudistelin päätäni. Menin sekoittamaan illan ja aamun mössöt, nica ruokkisi Herkon sitten myöhemmin ja sulkisi sisälle. Hain nopeasti Herkon uuden suolakiven ja lelun ja irrotin etiketin siitä. Vieritin pallon aidan ali. Utelias Herkko tuli heti tutkimaan mikä uusi asia hänen tarhassaan on. Herkko tajusi jutun heti, ja alkoi viskellä palloa ympäriinsä. Otin suolakiven lumisesta maasta ja pujahdin aidan ali tarhaan. Herkko pudotti pallon samaten ja tuli katsomaan miksi olin hänen tarhaansa tullut. Näytin suolakiveä pojalleni, joka hipaisi tätä ylähuulellaan ja hörähti. Sitten se ravasi takaisin pallonsa kimppuun ja aloitti jälleen pallon kiusaamisen. Menin sisälle koppiin ja asetin suolakiven tämän pidikkeeseen. Tarkistin samalla, että juomakaukalossa on vettä ja puhdistin sinne tippuneita heiniä pois. Aloin olla vähitellen valmis lähtemään kotiin, olinhan tehnyt kaikki tarvittavat asiat ja kotonakin odotti koira. Kävelin tallin kautta autolleni, sillä varmistin että onhan kaikki varmasti kunnossa. Kotimatkalla mietin, että millainenkohan tämä uusi tarhakaveri on, jonka nimeä en nyt muistanut.

Hei tuli mieleen että sori jos nuo kappalejaot ei menny nyt ihan oikein, ku teen nää tarinat wordilla ja valmiina lähetän tänne niin siinä ku painaa entteriä ni tulee tollane iso väli mutta sitten ku sen liittää tähän niin ne menee sellasiks pieniks ja sitte ne täytyy ehtiä ni en tiiä aina että otanko oikeesta kohasta.

joo moi tajusitkin luultavasti :))

tulin vaa ilmottelee, et elossa ollaan ja kyllä se tarina viel joskus tulee:)

En ollut pitkään aikaan käymään talilla äkillisen sairastumisen vuoksi, ja siksi olinkin ihan onnesta piukeana. Lumi oli ehtinyt tässä välissä sulaa pois ja sataa kertaalleen, tällä hetkellä lunta oli noin kolmisen kymmentä senttiä. Olin soitellut nican kanssa ja olin pyytänyt Miikan siskoa hoitamaan Herkkoa poissa ollessani. Nica kertoi näiden tulleen hyvin juttuun, eikä Herkkokaan enää jaksanut välittää edes lumestä enää sen ihmeellisemmin. Ajoin autoni tallin pihaan, nousin autosta ja lukitsin ovet. Avaimet tungin taskuun. Samassa pakkanen pureutui poskipäihini ja nostin huivin naamalleni suojaksi. Kiiruhdin pihatolle ja Herkko tulikin minua heti vastaan. Herkko hörähti todella iloisesti ja yritti muuan kerran jo tulla läpikin aidoista, mutta lankkujen lisäksi aidoissa oli sähkölankoja, joita Herkko oli oppinut jo onneksi varomaan. Elmila oli siivoamassa pihattoa, ja kertoi olevansa pian valmis joten minun ei tarvitsisi auttaa häntä. ”Kiitos, ens kerral minä voin siivota pihaton” kerroin iloisella äänellä Elmilalle. Tyttö vastasi jotain, mutta annoin sen tarkoittamattani mennä kuuroille korville. Olin keskittynyt Herkon paijaamiseen. Hellyyden hetkiämme yritti häiritä jatkuvasti Herkon pihattotoveri, jonka nimeä en vieläkään tiennyt. Hässyttelin oria kauemmaks, mutta aina hetken kuluttua kaveri pukkasi takaisin. Huokaisin syvään ja raotin porttia mistä pujahdin sisään. Herkko hypähti pienen matkan päästä eteeni, toinen ori kävi ravaamassa kopin sisällä ja tuli takaisin. Elmila tuli tuulensuojasta ja otti orin harjasta kiinni ”Nyt pääset menemään, sil on joskus tapana lähtee mukaan” Elmila sanoi. Tarrasin orin päitsistä, sillä olin unohtanut ottaa riimunnarun mukaan. Ollessamme portin toisella puolen, Elmila päästää orista irti, taputtaa tätä lavoille ja lähti jatkamaan pihaton puhdistusta. Herkko kulki todella nätisti vierelläni, usein se ei osaa kulkea edes narun päässä. Ja nyt se kulki kuin unelma. ”Polle, olen ylpeä sinusta! Käyttäytyisitpä aina tällä tavoin, sitten sinut voisi viedä jopa ihmisten ilmoille” Herkko ei reagoinut puheeseeni mitenkään muuten kuin korvaansa kääntämällä. Olin kääntymässä jo maneesitallille päin, kunnes muistin että nica oli kertonut että Miikan sisko oli ehdottaut muuttoa maneesitallista uuteentalliin. Käänsin Herkon juuri vastakkaiseen suuntaan jonne olimme menossa ja Herkko näytti vähän ihmettelevän, että minnes sitä nyt ollaan menossa. Taina (se Miikan sisko) oli kuskannut tavaramme maneesitallista uuteentalliin ja varannut meille kaapin. Onneksi uusitalli ei paljoa poikennut maneesitallista. Kiinnitin Herkon suunnilleen samaan kohtaan, johon kiinnitin sen aina maneesitallissakin. Sitten kävin hakemassa uudesta kaapistani, joka oli ihan eri kohdassa kuin edellisessä tallissamme, harjalaatikon sekä puhtaat päitset. Herkon ruskeat päitset olivat alkaneet likaantua ylinopeasti täällä ollessamme. Se johtui kait siitä, että täällä Herkko oli ympärivuorokautisesti ulkona, toisin kuin ennen.

Olin harjannut Herkon, joka oli onneksi loimitettu ruskealla toppaloimella ja siihen oli taiteroitu oranssin fleeceloimen kaulapala kiinni, eikä siksi ollut kamalan likainen. Katsastin hepan kaviot, kolme neljästä kaviosta ei noussut hyvin vaan niiden kanssa piti tapella ihan kunnolla. Palkintona minulle oli se, että kaviot olivat vieläpä ihan tyhjät. Ratsastushousujeni tasku tärisi ja kaivelin taskusta puhelimeni. Se oli Miikka. ”Jep” vastasin puhelimeen. Miikka kertoi, että hänen työkaverinsa tyttö, Julle, tahtoisi tulla käymään ja katsomaan Herkkoa. Hän olisi kiinnostunut Herkon hoitamisesta. ”Joo, sano että on täällä vaikka puolentunnin päästä, olen menossa ratsastamaan kentälle esteitä Herkolla. Eikä mitään ihan pieniäkään” Hymyilin itselleni, sillä en ollut vielä Mel Serenissä oltuani hypännyt isoa estettä, ellei sitten lasketa sitä tukkia, joka oli pellolla kun menin sinne nican ja parin muun kanssa. Joku avaa tallin oven ja se joku on Elmila. ”Moi” tervehdin tyttöä. ”Terve, tahdotko pistää Herkon hetkeksi siihen karsinaan että päästään pesupaikalle, tän minun pojan turvasta tulee verta” Elmila huutaa oman heppansa kavionkopseen yli, joka tulee melkein juoksulla sisään. Kiiruusti änkäsin puhelimen taskuuni ja irrotin Herkon naruista ja pyöräytin Herkon heti vasemmalla puolen olevaan avoinaiseen karsinaan. Jouksulla tuleva ori teki äkkipysähdyksen pesarin eteen, eikä ollut suostua mennä sinne. Lopulta Elmila sai orin pesarille. Minä otin Herkon karsinasta ja kiinnitin samaan kohtaan missä se oli ollut ennen tätä pientä välikohtausta. Herkko yritti höristellä korviaan kaverilleen, mutta ei tehnyt asian eteen mitään sen enempää. Otin loimen maasta ja vein ne satulahuoneeseen, jossa taittelin sen ja ujutin oman pinoonsa loimihyllyllä ja kaulapalan laitoin kaappiin, en jaksanut alkaa taiteilla sitä paikalleen nyt. Otin Herkon estesatulan, ruskeanhuovan, estevyön, mustaruskeat suojat, rintaremmin sekä mustat suitset. En ollut täällä ollessamme käyttänyt estesatulaa kertaakaan. Kannoin tavarat Herkon luokse ja laskin kaikki muut tavarat paitsi huovan maahan. Huovan laitoin selkään, ja samassa muistin että minun pitäisi ostaa Herkolle romaani tai geelipatja satulan alle. Nostin maasta satulan, jonka asetin huovan päälle. Otin kiinni huovasta ja satulasta, nostin kaulalle ja vedin paikalleen. Noukin satulavyön maasta ja kiinnitin ensin löysälle, kohta tiukentaisin sitä. Puhelimeni soi taas. Soittajan nimeä ei näkynyt, oli vain numero. ”Miisa” vastasin hieman arasti puhelimeen. Aluksi sieltä ei kuulunut mitään ja olin jo sulkemassa luuria, kunnes kuulin sieltä hiljaisen haloon. ”Haloo, haloo” vastasin nyt jo vähän reippaammin. ”Terve, täällä on Julle. Mie oon se joka halusi hoitaa Herkkoa, oisko se mahollista jos lähettäs ny tulemaa sinne päi ? Täältä miu kottoo ei mene kauvaa ko sinne jos isä kävisi heittemässä miut sinne” Julle alkoi puhua jo reilummin. ”Joo minä oon nyt laittamassa Herkkoa ratsastustuskuntoon. Sä voit ottaa kypärän ja tarvittavat varusteet mukaa jos tahdot käväistä äkkiä Herkon selässä, pitkäksi aikaa sua en voi päästää ku meil o tänää esteharjoitukset pian tuleviin kisoihin ja muutenkin sillä on nyt vähän virtaa kun mieheni sisko on käynyt nyt jonkun aikaa sen luona sillä olen ollut kipeä viime aikoina” Ilmoitin Jullelle. Julle vastasi että heillä menee noin puolisen tuntia tämän vaihtaessa lämpimät vaatteet ylleen. Puhelimen laitoin takaisin taskuuni ja tein satulan kanssa välit selviksi. Kunnes se oli kunnolla, taistelin kivan tovin suitsien kanssa ja sitten sainkin rauhassa kiinnitettyä martingaalin. Otin maasta ruskeat estesuojat. Onneksi näissä suojissa ei ollut tarranauhaa vaan soljet, joten Herkon ei tarvinnut luimia äänen takia. Kikkailin soljet auki jokaisista suojista ja laitoin suojat paikalleen. Vähän Herkko yritti nostella vasenta takasta, mutta topakalla käskyllä herra rauhoittui. --- Minä olin jo Herkon selässä tallin ovella, eikä Jullea vieläkään kuulunut vaikka aikaa oli mennyt jo vaikka kuinka kauan varusteiden kanssa tapellessa. Odottelin vielä puolisen minuuttia, kunnes Jesse tuli tallista ja kertoi voivansa nyt tulla auttamaan minua esteiden kanssa.

Kentällä kävelin kuuman hepan kanssa kolmatta kierrosta ja olin tekemässä toista volttia. Jesse oli kynännyt meille pienen ristikon alkuun, sillä jos suoraan pompahtaa Herkon kanss liian suuriin, heppa sekoaa. Jesse pystytti vielä keskikokoisen muurin sekä muuria noin kymmenisen senttiä korkeamman okserin. ”Nää nyt alkuks, voijaan kokeilla kohta myös vesiestettä, sarjaa ja trippeliä. Muista, että et mee koko aikaa vaa uralla vaan saat pyöriä miten tahot kentällä, se venyttää paremmin Herkon kylkiä. Voit kohta, parin kierroksen jälkeen hypätä tän ristikon” Jesse osoittaa vieressään olevaa ristikkoa. ”Joo” nyökkään. ”Ota se raviin, mene kierros ja sitten taidankin lopettaa tän sun opettamisen. Etköhän itekki osaa!” naurahdan Jesselle. Mielestäni Jesse on todella kiva ja osaava hevosten kanssa. ”Minä meen katsomoon ja pidän suuni kiinni, käykö?” ”Jep” Vastaan ja annoin Herkolle ravipohkeet. Hännän huiskautuksen jälkeen ja uusien pohkeiden antamisen jälkeen sain kuin sainkin Herkon raviin. Herkko yritti luiskahtaa takaisin käyntiin, mutta pienellä maiskautuksella ravi pysyi nättinä. Ravasin puolitoista kierrosta, jonka jälkeen suuntasin naurettavan pienelle ristikolle. Herkko ei viitsinyt edes pikkuisen enemmän nostaa jalkojaan kuin ravatessa. ”Noh, yritätkö edes! Jos et nostele kinttujasi kunnolla tässä vaiheessa, miten voit hypätä puoltatoista metriä, kerrotko minulle?” Toruin poikaa, mutta kuitenkin iloisella äänellä. Ravasin kevyttä ravia yhden kierroksen, jonka puolivälissä nostin laukan ja menin saman ristikon laukassa. Ennen estettä nousin esteistuntaan, mutta Herkko ei tuntunut edes huomaavan koko estettä. Taputin pikaisesti kuitenkin Herkkoa lavalle, jonka jälkeen teimme täyskaarron ja suuntasimme ristikon vieressä olevalle muurille. Tunsin Herkon hieman epäröivän hyppyä, joka ei ollut yhtään oman kultani tapaista. Herkko ponnahti täydellisessä kohdassa ylös, mutta jalat hipaisivat hieman muurin yläosaa. ”Huomaa, että Taina on päästäny sinut helpolla!” naurahdin tumpelolle, samalla kun taas silitin Herkkoa kaulasta. Siirryin harjoitusravin kautta laukkaan ja kaarsin okserille. Herkko laskiskeli nopeasti askeleet silmillään ja lyhensi hieman askelta. Esteen edessä ori ponnistaa vahvoilla takajaloillaan noin puolimetrisen esteen yli ja laskeutuu pehmeästi alas. Taputan samaten Herkkoa kaulalle ja jatkamme laukassa. Jesse on siirtynyt kentän puolelle ja nostanut ristikkoa noin puolenmetrin korkuiseksi pystyesteeksi. Muuriin Jesse lisää yhden kerroksen, jonka jälkeen se on lähes seitsemänkymmentä senttiä korkea. Okserin Jesse siirtää vähän reunempaan. Samalla kun hypin esteitä, Jesse hakee lisää esteitä kentälle ja tekee minulle pienen radan. Hyppäsin muurin, jossa Herkko ei enää epäröinyt lainkaan, päinvastoin se vähän rynni esteelle. Sen jälkeen kaarran kahden esteen sarjalle, jonka Jesse oli vasta tehnyt. Se oli jo metrin korkuinen. Herkko hyppäsi sarjan kuin leikiten ja tein Herkolle puolipidätteen vauhdin kiihtyessä vähän liian vauhdikkaaksi. ”Kärsiikö tulla mukaan, vai menenkö maneesiin?” Elmila huutaa kimon heppansa selästä. ”Minulle ja Herkolle se on sama. Herkko ei kyl pistä pahaksi vaikka saakin kaverin mukaan töihin” ”No okei, tuun mukaan” Elmila sanoo samalla kun avaa kentän portin orinsa selästä, mutta sulkee sen samaten. ”Me käydään alkulämpät tuol maastopolul niin ei olla eessä kun hypitte” tyttö huutaa vielä, nostaa kättään heipaksi ja lähtee. ”Jos ootte jo lopettanu, niin jättäkää esteet paikalleen” Nyökkään, vaikka Elmilahan ei sitä näe.

”Tahotko kokeilla tätä nyt ratana?” Jesse tulee viereeni samalla kun kävelen Herkolla pujotellen esteitä. ”Joo, okei” ”Noni, siis ensiks toi pystyeste. Sitte meet tuon esteen takaa ja hyppäät muurin. Kaarrat tolle okserille, jonka takaa äske kaarsit ja sitte hyppäät tuon sarjan. Sarja on metrinen, onko ok?” nyökkään ”Joo, no sitten vielä tuut takas tälle muurille ja okserin takaa tälle pystylle. Se on aika pitkä mutta muistatko?” Jesse katsoo minuun. ”Joo, enköhän. Pysty, muuri, okseri, sarja, muuri ja pysty. Niinkö?” ”Joo, voin viel kertoo aina seuraavan esteen jos et muista sitä” Jesse hymyili minulle niin mukavan ystävällisesti. ”Kiitti kauheesti ku roudaat noita esteitä mulle!” Kiittelen Jesseä, annan pohkeita ja Herkko siirtyy käynnistä suoraan laukkaan. Puikkelehdin hetken esteiden välissä ja haen hyvän tien ensimmäiselle esteelle. Hetkeäkään epäröimättä Herkko hyppää mukavalla ilmavaralla. ”.. kaarra okserin takaa muurille.. ” hoin itsekseni rataa. Otan kaikki radat kuin ne olisivat kisat. Herkko hyppää muurin hieman liian aikaisin, ja siksi horjahdamme hieman molemmat maahan tullessa. Onneksi se ei Herkon menoa haittaa, vaan ori pyyhältää eteenpäin. Teimme tarpeeksi suuren kaarroksen, vaikka Herkon mielestä pienempikin olisi riittänyt ja Herkko hyppäsi taas mukavalla varalla okserin. Herkko paineli täysiä menemään ja siksi sainkin tehdä puolipidätteitä ihan reilusti. Sarjan ensimmäinen este meni helposti, mutta heppani liian kovan vauhdin takia toinen este tuli liian nopeasti vastaan ja Herkko hyppäsi liian myöhään; puomi tipahti. Kaarsin muurille ja sieltä sitten vielä pystylle. ”Herkko hyppää niin mahtavasti! Sillä on ainoastaan niin paljon virtaa ja se vähän hätäilee jollekkin esteelle menoo ja siks kiihduttelee omiaan, mutta ei se mitään. Hienosti se hyppää!” Jesse tuli luoksemme taputtaen käsiään yhteen ja silitti Herkon kiivaasti kohoilevaa kylkeä. ”Sen kunto on vähän laskenut, sillä tää on eka kerta ku tääl hypätään kunnol. Taina on tainnut ottaa sen kanssa rennosti?” ”Joo, eine hypännyt tuota isompaa. Taina sano että Herkko ei kuulemma hyppää edes isoa, vaikka väitinkin että Herkolla on kapasiteettiä hurjiinkin korkeuksiin” ”Sillä on!” ”Mooi, voinko tulla jo?” Elmila on heppansa selässä portilla. ”Jep, sisälle vain” totean hymyillen. On mukava ratsastaa kaverin kanssa. ”Käykö, että hypätään viel puoltoista metrinen rata, jonka jälkeen sinä pääset?” Kysyn vielä kaveri ratsastajaltani. ”Joo, hypätkää ihmeessä! Minä voin pyörii Renen kaa täs reunas niin ei olla edessä” nyökkään jälleen. Ahaa, hepan nimi on Rene, ajattelin. Jesse oli nostamassa viimeistä estettä, joka näytti edelleen mahdottoman pieneltä mutta isommalta kuin edellinen. ”Rata on sama. Lähde kun siltä tuntuu” Jesse totesi. Tie ensimmäiselle esteelle oli täydellinen, joten patistin Herkon suoraan laukkaan ja kiisimme ensimmäisen esteen yli ennen kuin olin edes huomannut. Pian koko rata olikin takanamme ja koko radan aikana oli tullut yksi pudotus, jota en ollut edes osannut odottaa; Herkko hyppäsi niin täydellisesti !

Jesse ja Elmila olivat jääneet kentälle hyppimään omia korkeuksiaan, kun minä ja Herkko-heppani oltiin karattu maastoon loppuverryttelyihin. Ravasin rauhalliseen tahtiin eräällä polulla, joka ei ollut pitkä ja jonka tiesin menevän tallin taakse, se olisi siis täydellinen loppuverkoille. Näin edessäni pitkän suoran, jonka pohja oli tallautunut tasaiseksi, muttei liukkaaksi hevosten liikuttua tiellä. Herkko ravisteli päätään ja pörskähti. ”Joo, minäki tahdon, mutta eiköhän oteta loppuaika ihan hissukseen” lepertelin pojulle. Se turskahti uudelleen ja alkoi hieman steppailla. ”No okei, ihan rauhallisesti sitten vain!” huokaisin ja löysäsin vaistomaisesti kiristyneet ohjat ja maiskautin. Herkko ampaisi täyteen vauhtiin ja tuntui kuin hepan jalat eivät olisi ollenkaan koskettaneet maata. Tuntui kuin olisimme laukanneet taivaassa pilvien päällä, niin tasaista Herkon laukka oli. Huomasin suoran loppuvan pian ja tekevän tiukan kurvin. Istuin alas satulaan ja Herkko hidasti itsekin vauhtia harjoituslaukkaan, jota aina kentällä laukkaillaan. Laukkasimme näin suoran päähän asti kunnes tein puolipidätteen ja suustaan herkkä heppa reagoi siirtymällä ravin kautta käyntiin. Tunsin kuinka Herkon kyljet kohoilivat erittäin kiivaasti allani ja kuinka se olisi kuitenkin tahtonut vielä jatkaa juoksemista. ”Taidat itsekin olla hieman hämilläsi, vai mitä? Ennen jaksoit juosta kuin tuuli ja nyt väsyt ihan pikkumatkoista. Nyt voisimmekin aloittaa kunnonkohotus kuurin jotta voitaisiin taas alkaa kisailla” Kerroin salaisen suunnitelmani Herkolle silittäessäni sen hiestä valkoista lapaa. ”Hyvä olet, juu” Samassa muistin Jullen, joka ei ollut tullut tallille vaikka olimme olleet kentällä melkein tunnin. Missä hän luuhasi ? Mietin hetken asioita kun käppäilimme pitkin ohjin ja tosi rauhallisesti tallia kohti, kunnes olimmekin jo tallin takana. Taputin vielä Herkkoa ja pysäytin tämän tallin edessä. Halasin sitä, sillä se oli niin hyvin jaksanut rehkiä. Sitten ponnistin alas ja nostin jalustimet ylös jotteivat ne kopisisi Herkon kylkiä vasten tämän kävellessä. Samalla löysytin satulavyötä aika reilusti ja vein heppani talliin. Tallissa oli lisäksemme toinen Rene sekä Ventti, jotka olivat lähdössä maastoilemaan pitkälle lenkille. Tervehdin molempia, jotka tervehtivät takaisin ja väistivat minua käyttämällä hevosia karsinoissa jotta voisin viedä Herkon ihan tallin perälle. Odelie ja Aksu vetivät kypärät päähänsä ja pistivät turvaliivinsä päälle, irrottivat uljaat ratsunsa ja lähtivät pois. Herkosta oli ihan mälsää jäädä yksin talliin, joten tämä alkoi vähän kapinoida kuopimalla ja häsläämällä. Riisuin hiestä kostean hevosen päältä varusteet, jotka vein samoten varustehuoneeseen paikoilleen. Kävin katsomassa lämpömittaria ja järkytyin sen lukemasta, jota se näytti, -20 ⁰ C. ”Huhhuh” huokaisin. Satulahuoneesta otin Herkolle oranssin fleeceloimen, tähän kaulapalan, toppaloimen sekä fleecepintelit.

Olin kuivannut Herkon froteepyyhkeellä ja pintelöinut Herkon jalat. Raukka jäätyy pihalle, mutta kello on vasta yksi päivällä, en kehtaa lukita sitä sitä pihatton koppiinkaan koko päiväksi, joten kunnolla vaan vaatetta päälle, ajattelin itsekseni. Otin maasta fleeceloimen, kiepsautin sen Herkon selkään ja suljin soljet. Sitten etsin toppaloimen kätköistä kaulapalan, jonka kiinnitin ensin fleeceloimeen pienillä hakasilla sitten suljin klipsuttimet kaulan alta. Selvittelin välit toppaloimen kanssa, ja sain kuin sainkin sen Herkon selkään ihan suorana, vaikka ensin loimi uhkasi vähän temppuilla. Puhelimeni soi taas, tänään olin harvinaisen tavoiteltu. Se oli Julle. Hän kertoi, ettei päässytkään tulemaan tallille sillä pakkasen takia auto ei käynnistynyt. Ajattelin, että mikä ihmeen epäonni minua seuraa, kun kukaan ei pääse koskaan tänne ratsastamaan Herkolla. Ensiksi Miikan siskon tyttö ja nyt Julle. Harmittelin huonoa tilannetta, kunnes muistin että minun piti vaihtaa Herkon päitset puhtaisiin. Otin maasta Herkon suojat ja harjapakin ja vein ne samalla satulahuoneeseen, kun otin kaapistani mustat nahkapäitset. Otin ne ja hykertelin itsekseni sillä sain vihdoinkin käyttää niitä Herkolla, sillä vielä en ollut saanut tilaisuutta siihen. Herkon luona annoin Herkon haistella uutuuksia, kunnes irrotin vanhat ja pistin uudet tilalle. Otin kiinni irrotin oikean puolen kiinnitysremmin ja vasemman puoleisin siirsin alimpaan renkulaan ja ja irrotin toisen pään viereisen karsinan kaltereista. Tein U-käännöksen Herkon kanssa ja lampsimme rauhallista tahtia pihatolle.

Tarhan portilla päästin Herkon irti ja vasta sitten avasin portin. Taina oli harjoitellut tätä, eikä Herkolla ollut kiirettä minnekkään muualle kuin tarhaansa piehtaroimaan. Katselin hetken Herkkoa, mutta kyllästyin pelkkään katsomiseen vaan pujahdin tarhaan. Herkko ei ensin huomannut siirtymistäni, vaan jatkoi lumessa leikkimistä. Vislasin sekunnin ajan, jolloin Herkon pää pomppasi maasta taivaaseen ja se huomasi äänen tulevan minusta, joten se lähti tulemaan reipasta käynnin ja ravin sekoitusta luokseni. Edessäni ori pysähtyi ja aloin paijailemaan sen päätä. Jynssytin sormillani Herkon otsaa, josta valkoinen karva pöllysi ilmaan. Onneksi Herkkoa oli koko talven ajan loimitettu reilulla kädellä, eikä tälle siksi ollut kasvanut talvikarvaa. Muita hevosia katsellessani aina ajattelin tätä, sillä monet olivat jo alkaneet pudottaa karvaansa. ”Kukkuu, me tultais !” kuulin takaani. Se oli Elmila ja Rene. ”Aajoo, tulkaa vain. Minä täällä hellin Herkkoa” naurahdin ja väistyin portin edestä. ”Oliks ne sun päitset siin käytäväl ?” nyökkäsin samalla kun irrotin innosta tärisevältä Herkolta päitset pois. ”Joo hyvä, vein ne sun kaappiin ettei ne katoa tai riikkoonnu” ”Ai samperi, unohin ne kokonaan siihen ku Hertsille tuli kiire ulos ! Hitsit..” harmittelin tilannetta. Elmila avasi portin ja päästi vasta sitten Rene irti. Kimo, kans hyvin loimitettu ori ampaisin Herkon luokse ja pojat aloittivat vauhdikkaan kisailun tarhassa. Väistelin taidokkaasi tarhassa laukka- ja pukkikavioita jotka viuhahtelivat leikkimielisesti ilmoilla, vihdoin pääsin pihaton ovelle, jonka sisäpuolella olevaan, korkealla olevaan koukkuun laitoin Herkon päitset. Molemmat orit kiljahtelivat ja hörähtelivät aina välillä. Pääsin toiselle puolen tarhaa, riimukädessäni ja menin seisomaan Elmilan viereen, joka katsoi hymyillen poikien leikkimistä. ”Vajokit..” Elmila huokaisi ja me molemmat nauroimme. Kuin taikaiskusta, Herkko vetäisi jostain lelupallonsa, jonka olin ostanut sille kauan sitten. Pallon kahva oli katkennut ja pallon kyljessä oli ammottava reikä. ”Oho, se ei olekaan kestänyt poikien telmimistä” sanoin ja kiiruhdin hakemaan sen pois, ettei kumpikaan heppa satuttaisi itseään siihen. Jos Herkko olisi ihminen, sen hartiat olisivat lysähtäneet alas silloin kun otin pallon tämän suusta. ”Minä käyn hakee heinät niille” totesin Elmilan kohdalla hymyillen ja luikahdin portin ali. Pallon kävin heittämässä autolleni, veisin sen kotona roskikseen.

Hevoset olivat saaneet omat heinäkasansa, samasta kasasta syödessä niillä ei vain osunut kemiat kohdalleen. Sekoittelin vielä illan ja aamun mössöt valmiiksi ja pistin ruokasankojen päälle kannet. Kävin kaapillani, ja kirjoittelin pieneen päiväkirjavihkoon ihan parilla lauseella mitä teimme tänään Herkon kanssa. Tein vielä jotain pikkujuttuja tallilla, kuten ruokin muitakin hevosia ja vein tarhoihin heiniä. Tarkistin jokaisen karsinan vesiautomaatin ja että suolakiveä on vielä jäljellä. Menin satulahuoneeseen ja järjestelin kaappiani vähän parempaan kuosiin. Löysin sieltä porkkanapussin ja katsoin päiväystä. Vielä monta kuukautta oli jäljellä, joten otin pussista kaksi porkkanaa ja menin Herkon ja Renen pihatolle. Menin portista sisään ja vein sen paloitellun porkkanan Renelle ja sitten menin minun suosikkipojuni luokse ja tarjosin porkkanaa tälle. Herkko imaisi porkkanan kiduksiinsa ja mussutteli sitä tyytyväisenä, oranssi kuola suusta valuen. Suoristin vielä kaulapalan ja kiristin yhtä pinteliä, sillä ne olivat menneet vähän vinksalleen poikien riehuessa. Halasin vielä Herkkoa ja lähdin kotiin.

unohdin kirjoittaa tuohon, että toi on alotettu miljoona vuotta sitten, sillonku lumi oli vasta tulossa maahan. Seuraavassa tarinassa se sitten alkaakin jo sulailla pois..