Kearney's Anakin "Ani" hoitopäiväkirja

fwb-o. Kearney's Anakin "Ani"
ruunikonpäistärikkö/läsi, 184cm
estepainotus, ko heA, re 160cm, me 150cm, irt. 160cm->

Hoitotaipale alkoi 5.8.2011

Ensimmäinen kerta menee aina tutustuessa

"Voi, kuinka komea se onkaan", huokaisin ihastuneen tuijottaessani tarhassa käyskentelevää oria. Pitkällisen etsinnän jälkeen olin löytänt tulevan hoitohevoseni tarhan ja "rakastunut ensisilmäyksellä". Kearney's Anakin alias Ani oli kuin satukirjasta todelliseen maailmaan tuotu hevonen. Tai ainakin minusta se näytti siltä, koska rakastan suuria hevosia. Haaveisiini vajonneena jäin nojailemaan orin tarhan aita vasten, mutta tuntiessani terävän koputuksen olkapäässäni käännähdin ympäri ja jäin hölmistyneenä tuijottamaan ruskeasilmäistä tyttöä.
"Kukas sinä olet?" tyttö kysyi kulmaansa kohottaen saaden minut entistä enemmän hämmennyksiin. Hivenen takellellen kerroin olevani Anin uusi hoitaja ja samaan hengenvetoon ihmettelin, eikö nica varoittanut tulostani etukäteen. Tummatukkainen tyttö näytti miettivän asiaa hetken aikaa hyvinkin tarkasti ennen kuin naurahti rennosti.
"Sinä olet siis Eyvie. Anteeksi, täällä on aina niin paljon tehtävää ja muistettavaa, että on täysin mahdotonta pysyä perässä kenen pitäisi tulla käymään ja mitä tekemään. Ymmärräthän mitä tarkoitan? Olen muuten Suvi, niin kutsuttu jokapaikanhöylä." Suviksi esittäytyneen tytön uhuesa nyökyttelin ymmärtäväinen ilme kasvoillani. En minä aina itsekään muistanut kaikkia pieniä yksityiskohtia, joita olisi pitänyt muistaa.

"Olet nähtävästi löytänyt hoitohevosesi. Ania ei ole vaikea erottaa muiden joukosta. Onhan se kuin jättiläinen kaikkien muiden keskellä", Suvi selosti viittoen oripojan suuntaan.
"Niin, onhan se suuri kuin vuori, mutta se onkin yksi syy miksi ihastuin Aniin niin paljon", kerroin ja vilkaisin ruunikonpäistärikköä hevosta olkani yli. Ehkä haaveilu pitäis unohtaa vähäksi aikaa ja lähteä katselemaan paikkoja. Kääntäessäni katseeni takaisin Suviin kysyin, oliko Anin karsina jo siivottu. Tyttö vilkaisi kelloaan ja naurahti sanoen, että karsinat on siivottu kuusi tuntia sitten ja päiväheinät on jaettu tunti sitten.
"Joten jos haluat, voit ottaa orin tarhasta ja mennä harjailemaan sitä. Minun mielestäni kukaan ei ratsasta Anilla tänään joten se on täysin käytettävänäsi koko loppu päivän."

Rentoa keskustelua jatkaen kävelimme Suvin kanssa suoraan uudelle puolelle ja hän esitteli Anin karsinan, sekä varusteet satulahuoneessa.
"Taukotila on vanhalla puolella, samaten pesuboxi ja rehuhuone. Kaikkein parhaiten talliin tutustuu, kun lähtee kiertelemään ja tutkimaan paikkoja", Suvi kertoi ennen kuin vilkaisi kelloaan ja sanoi, että hänen täytyisi lähteä jatkamaan töitä. Tytön lähdettyä jäin yksin seisomaan uuden tallin satulahuoneeseen ja katselin kummastuneena ympärilleni. Hetken tuijottelun jälkeen päätin, että haluan hakea Anin sisälle ja harjata orin mahdollisimman puhtaaksi. Ei muuta kuin harjapakki käteen ja käytävään. Jätin pakin hoitsuni karsinan eteen, kun taasen itse jatkoin matkaa ulos ja Anin tarhalle. Vihelsin matalasti, ja sen seurauksena ori nosti päänsä korkealle kuullakseen paremmin, mistä ääni oikein tuli. Vihelsin jälleen samalla kun livahdin tarhan sisäpuolelle riimunnaru niskani takana. Ori kääntyi katsomaan minua korvat hörössä ja pärkähti kummastuneena, kun astelin sitä kohti rauhallisesti jutellen. Annoin hevosen haistella vähän aikaa kättäni ennen kuin napsautin riimunnarun kiinni Anin riimuun ja lähdin taluttamaan hevosta talliin.

"Sinä varmaankin seisot aloillasi, kun harjaan sinua", puhelin orilla samala kun irroitin riimunnarun ja viritin sen oveen roikkumaan. Nappasin kumisuan harjapakista ja aloin sopivan voimakkain liikkein pyörittelemään mustaa sukaa orin kaulalla, edeten pikku hiljaa kohti lautasia. Tunsin itseni melkein kääpiöksi seisoessani korkean hevosen vieressä, mutta tunne ei häirinnyt minua yhtään. Ennen kuin livahdin orin toiselle puolelle tuon kaulan ali, pyörittelin kumisukaa vielä Anin vatsan alla ja erityisen tarkasti satulavyön kohdalla. Toistin kumisuan pyörittelyn vielä karvakorvan toisellakin puolella ennen kuin vaihdoin suan pölyharjaan ja lähdin pitkin, voimakkain vedoin sukimaan Anin karvaa suoraksi. Ilmassa leijaileva pöly sai minut aivastamaan, mutta ehdin pahimman pärskähdyksen tukahduttamaan hupparini hihaan. Ori käänsi päätään niin että katseli minua suklaanruskeilla silmillään kysyvästi. Naurahtaen taputin Anin lihaksikasta lapaa ja totesin, että jonkin ajan tauon jälkeen pöly tuppaa aivastuttamaan vaikka olisi pyörinyt talleilla vuosia.

Pölläri vaihtui dandyyn, jolla harjasin hoitohevoseni jalat huolellisesti. Tarkistin samalla, onko jänteissä nestettä tai haavoja: kaikki oli kunnossa. Seuraavaksi puhdistin Anin kaviot ja varmisti, olivatko kengät kunnolla kiinni, ennen kuin laitoin kaviokoukun takaisin harjapakkiin.
”Laskehan päätäsi, jotta saan komean turpasi harjattua ja otsatukan selvitettyä”, maanittelin hiljaisella äänellä, kun otin pääharjan pakista käsiini. Ori katsoi minua pää kallellaan, pärskähtäen, mutta huomatessaan pikkuisen näkkärin palan kädessäni se suostui laskemaan päänsä rintakehäni korkeudelle. Kehuin Ania kuinka hieno ori on ja harjasin samaan aikaan sen pään varovasti pehmeällä pääharjalla puhtaaksi. Otsatukan selvittelin sormineen suoraksi, jonka jälkein siirryin selvittelemään harjaa ja häntää käsineni. Joidenkin takkujen kohdalla jouduin kuluttamaan useamman minuutin, mutta kärsivällisyys palkitaan aina ja pian karsinassa seisoi puhtauttaan kiiltävä oripoika.

”Vau, onpas Ani puhdas”, kuulin jonkun sanovan karsinan ovelta. Käännyin katsomaan ovelle tullutta naista ja tunnistin tämän heti nicaksi, tallin omistajaksi.
”Sain puunailla oripoikaa jonkin aikaa ennen kuin kaikki pöly lähti pois”, totesin naurahtaen ja rapsuttelin samaan aikaan Ania harjan alta. Ori astahti lähemmäs nicaa ja hörähti naiselle matalasti nuuhkien tämän käsiä, ehkä herkkupalojen toivossa. Nainen rapsutteli suurta hevosta otsaharjan alta ja kyseli samalla kuinka minulla ja Anilla oli mennyt. Kerroin kuinka hyvin ori oli käyttäytynyt ja jatkoin samaan hengenvetoon satuilemista siitä, mitä tulisin parilla seuraavalla hoitokerralla tekemään.
”Ajattelin, että voisin vähän juoksuttaa Ania ja kenties käydä kävelemässä maastakäsin herran kanssa lenkin maastossa. Ratsaille taidan nousta vasta parin käynti kerran jälkeen, jotta ori ehtii tutustumaan minuun hieman paremmin.” Mustatukkainen nainen nyökkäsi ja sanoi, että suunnitelmani olivat hyvät.
”Fiksusti ajateltu, että käytät pari hoitokertaa ihan vain molemmin puoliseen tutustumiseen. Ihan jokainen ei sitä aina tee”, nica sanoi ja hymyilli ystävällisesti. Vilkaisin kelloani ja totesin, että minun kai kannattaisi viedä Ani takaisin tarhaan, kun kellokin on vielä noin vähän.
”Itse asiassa, voisitko satuloida sen? Menisin nimittäin ratsastamaan, mutta minun pitäisi hoitaa sitä ennen yksi nopea puhelu, jonka aikana ehtisit hieman tutustumaan Aniin varustettaessa.” Vastasin myöntävästi nicalle ja lähdin etsimään orin varusteita satulahuoneesta. Ennen kuin astuin satulahuoneeseen sisälle kuulin nican hihkaisevan, että ottaisin koulusatulan, kolmipaloilla varustetut suitset ja suojat.

Palasin hoitohevoseni luokse varusteita kantaen ja pudotin suojat karsinan eteen. Suitset jätin keikkumaan olkapäälleni ja nostin koulusatulan rauhallisesti Anin selkään. Liu'utin satulan paremmin paikoilleen, livahdin hevosen kaulan ali toiselle puolelle laskemaan satulavyön alas, jonka jälkeen livahdin takaisin orin vasemmalle puolelle ja kiristin satulavyön kiinni.
”No niin Ani-poika. Annahan päätä tänne”, puhelin kun aloitin suitsien laittamisen. Orin laskiessa päätään alemmas, sujautin ohjat sen kaulalle ja tarjosin kuolaimia hoitsulleni, jotka se otti hyvin suuhunsa. Pujotin niskahihnan varovasti korvien yli, jonka jälkeen kiinnittelin kaikki remmit turpahihnasta leukahihnaan kiinni. Nappasin vielä suojat karsinan ulkopuolelta ja näppäränä tyttönä minulla ei mennyt kovinkaan kauaa niitä laittaessa.
”Kiitoksia todella paljon”, kuulin nican sanovan naisen kävellessä käytävää pitkin Anin karsinalle.
”Jos haluat, voit tulla katselemaan miltä jättiläinen näyttää ratsastettaessa.”
”Voi, tulisin mielelläni ellei kello olis ”noin paljon”. Kotona odottaa suursiivous, jota olen lykkäillyt tallille tulemisen takia, joten minun on pakko lähteä sitä tekemään. Ehkä joku toinen kerta sitten”, vastasin mustatukkaiselle, joka sujautti ohjat pois orin kaulalta.
”Niin, sinähän ehdit näkemään Anin vielä monta kertaa jonkun toisen ratsastajan alla ja toki pääset itsekin pian ratsastamaan ja kokemaan vatsalihaksia treenaavat jättiläisen askeleet. Hei sitten!” pirteästi hymyilevä nica selitti ennen kuin lähti taluttamaan Ania ulos. Vilkutin kaksikon perään ja nappasin harjapakin karsinan ulkopuolelta mukaani. Vein sen paikoilleen satulahuoneeseen ennen kuin astelin tallista ulos ja hyppäsin uskolliseen pikku-citroeniini, jolla huristelin rauhallisesti kotiin.

~ Eyvie

Todella hyvin kirjoitettu tarina Luin tätä mielenkiinnolla ja pidän tyylistäsi kirjoittaa. Se on sujuvaa ja asiallista.

Kuulostat luotettavalta ja näyttää siltä että hommat hoituu. Plussaa siitä, että teet kaikki pyydetyt asiat Välillä voi käydä niin, että treenailen Ania itse ja silloin on mahtavaa jos joku olisi sen valmiiksi laittanut. Noita ratsastettavia kun on paljon tallissa, niin nopeammin saisi niitä liikuteltua kun hevoset on valmiina.
Mutta toki pidä myös huoli siitä, että pääset ratsastelemaan Anilla. Ensin mieluiten sileätä ja maastoa. Se on toimiva molemmissa. Isot askeleet, reipas ja vahva, mutta ei katoa paikalta jos puun takana rapsahtaa joku.
Sitten myöhemmin niitä esteitä mukaan kuvioihin.

Ania saapi loimitella nyt kun kylmät kelit lähestyy. Ori varmaan klipataan taas kun karva rupeaa kasvamaan (Tällä kertaa Jesse ja Reita eivät tule olemaan asialla. Viimeksi Anin takapuolessa komeili salama ja toisella puolella luki BOLT -_-' )
Mutta siis ainakin silloin loimea pidetään jopa sisällä. Ohut fleece ainakin, kun kelit vielä kylmenee niin sitten paksumpaa talliloimea niskaan.

Halusitkos pisteitä/hoitomerkintöjä/jotain muuta?

Minä jo täällä jännittelin, että saako tarina hyväksynnän. Mutta, mutta.. Oon sellainen ihminen, että tykkään saada aina kommentin/rakentavaa palautetta tarinan jälkeen, joten jos tarinoista saisin kommentin ja pisteitä niin olisin iloinen.

Wake up, sweetheart. This is real world.

Jokin ärsyttävä piipitys yritti tunkeutua ihanan uneni läpi. Painoin tyynyn tiukemmin korviani vasten, mutta äkkiä tajusin kellon soittavan talliaamun takia. Hypähdän nopeasti sammuttamaan herätyskellon ja suorastaan sujahdan eilen valitsemiini vaatteisiin ennen kuin kipitin keittiöön. Söin rauhallisesti muutaman voileivän ja join suuren kupillisen kaakaota, jonka jälkeen nappasin repun eteisestä, kiskoin kengät jalkaani ja suuntasin ulkona odottavaan autooni.
Ajellessani rauhallisesti kohti Mêl Sereniä mietin jo valmiiksi, mitä voisin Anin kanssa tehdä. Aamu ainakin alkaisi karsinan perusteellisella siivoamisella ja kenties myös varusteiden putsaamisella. Ehkäpä myöhemmin iltapäivällä vähän juoksuttelisin oria ja tarkastelisin tarkemmin sen liikkeitä.

Saapuessani tallin pihaan siellä oli jo täysi tohina käynnissä. Osa työntekijöistä talutti hevosia ulos ja osa siivosi karsinoita. Joukossa näytti olevan myös muutama aamuvirkku hoitaja, jotka kävelivät pihalla ympäriinsä miettien, mitä tämän päivän aikana voisi tehdä. Itse kipitin suoraan talliin ja ehdin Anin karsinalle ennen Suvia, joka tuuppi puolillaan olevia kottikärryjä käytävällä.
”Sinä varmaan haluat siivota oripojan karsinan? Tässä on talikko ja sitten kun olet valmis niin voit tuupata kottikärryt seuraavan karsinan eteen niin minä siivoan sen”, tummatukkainen sanoi ojentaessaan talikkoa minua kohti. Nappasin talikon varresta kiinni innoissani ja siirryin karsinan puolelle kasoja siivoamaan. Ei mennyt kovinkaan kauaa aikaa ennen kuin olin kääntänyt karsinan pohjan ympäri ja putsannut purualustan kunnolla läpi. Tein niin, koska nyt on viimeiset mahdolliset hetket kääntää karsinan alusta lattiaa myöden läpi ennen talvipakkasia.
”Tässä”, huikkasin vähän matkan päässä olevalle Suville ja siirsin kottikärryt seuraavan karsinan eteen odottamaan naista. Lähdin hakemaan ämpärin, johon laitoin lämmintä vettä, sekä pesusienen ja aloin jynssätä Anin ruoka- ja juomakuppia puhtaiksi. Pyyhkäisin vielä karsinan seinät puhtaiksi ennen kuin vein ämpärin ja sienen takaisin paikoilleen, ja suuntasin kulkuni satulahuoneeseen päin, tarkoituksenani putsata Anin varusteet.

Hetken häärimisen jälkeen olin koonnut orin tavarat huoneen keskelle ja olin jo hyvää vauhtia puhdistamassa satulaa, kun äkkiä vaaleanruskeatukkainen nuori mies pamahti ovesta sisälle. Jähmetyimme molemmat tuijottamaan toisiamme hetkeksi kulmat koholla ennen kuin miekkosen kasvoille levisi virne.
”Terve. Olet ilmeisesti uusi naama täällä, kun en ole sinua aikaisemmin nähnyt.” Puhuessaan nuorukainen siirtyi satulatelineen viereen ja nappasi koulusatulan käsivarsilleen. Pian suitset heilahtivat hänen olkapäälleen ja harjapakki päätyi toiseen käteen.
”Joo, moi. Olen Anin uusi hoitaja, Eyvie”, esittäydyin ja jatkoin satulan putsaamista.
”Jesse, nican serkku. Kättelisin jos voisin, mutta molemmat kädet varattuna”, nuorukainen naurahti suunnaten ovelle tavarat sylissään, ”Veikkaan, että törmäillään vielä. Onnea Anin kanssa. Poika on kyllä hieno otus ja liikkeet on niin suuret, että vatsalihaksiin sattuu. Moi moi”, Jesse huikkasi ovenraosta ennen kuin katosi tallin puolelle. Naurahtaen jatkoin satulan putsaamista ja hetken kuluttua hieroinkin satularasvaa nahkaiselle pinnalle. Myös suitset kokivat perusteellisen putsaamisen satulasaippualla ja rasvaamisen satularasvalla.

Harjapakki kourassa siirryin tallin puolelle ja näin Jesseksi esittäytyneen nuoren miehen putsailemassa koulusatulaa, jonka hän oli aikaisemmin hakenut satulahuoneesta.
”Olisit sinä kyllä voinut seuraksi jäädä”, totesin virnistäen nuorukaiselle, joka hymähtäen totesi, että hän putsaa varusteet mieluummin tallikäytävällä jossa on kunnolla tilaa. Olkapäitä kohautellen jatkoin matkaani harjapakki mukanani ulos. Tassuttelin Anin tarhan viereen ja istahdin reppuni päälle, jonka olin napannut satulahuoneessa olkapäälleni ennen kuin lähdin ulos. Kippasin harjapakin sisällön kuivalle hiekkakohdalle ja aloin putsailla orin harjoja samalla, kun tuijottelin loimitettua jättiläistä. Ani näytti komealta syksyistä metsää vasten, enkä voinut olla huokaisematta ihastuksesta, taas.

Siinä harjoja putsatessani en edes tajunnut kuinka nopeasti aika kului. Itse asiassa loppu ajan minä vain tuijottelin hoitohevostani haaveileva ilme kasvoillani.
”Tuletkos sieltä haaveilemasta. Päärakennuksessa olisi ruokaa tarjolla, jos kelpaa”, kuulin jonkun sanovan ja kun käänsin katseeni näin Suvin vähän matkan päässä. Nousin ylös ja heitin repun olkapäälleni. Nappasin vielä harjapakin mukaani maasta, ja lähdimme Suvin kanssa kävelemään kohti päärakennusta. Pyörähdimme kuitenkin ensin uuden tallin satulahuoneessa: palautin harjapakin takaisin oikealle paikalle ja lähdin sen jälkeen seuraamaan tallityttöä kohti päärakennusta, jonne muutama muukin hoitaja näytti suuntaavan työntekijöiden lisäksi. Astahdin Suvin perässä talliin sisälle ja jätin kengät eteiseen, sekä takin naulakkoon.
”Täällä olisi tarjolla jauhelihakeittoa, tulkaa syömään!” kuulin nican hihkuvan jostain päin taloa.

Ruokailun jälkeen tallin taukotila täyttyi hiljaisista hoitajista: jokainen oli niin kylläinen, että housun nappi piti melkein avata. Siinä lehtiä lueskellessani oloni alkoi olla niin raukea, että huomaamattani vaivuin kevyeeseen päivälepouneen.

Heräsin siihen, kun joku koputti nenääni kynällä. Raottaessani silmiäni näin nuoren miehen, johon olin törmännyt aikaisemmin päivällä. Jessen virnistys näytti niin epäilyttävältä, että jouduin kysymään, oliko hän kenties piirtänyt jotain naamaani. Nuorukainen pudisti päätään ja kertoi herättäneensä lähes jokaisen hoitajan samaisella tavalla.
”Nyt olis varmaan hyvä aika lähteä touhuamaan hoitsun kanssa, jos kiinnostaa. Olisi nimittäin hevosten liikutusaika”, Jesse totesi kerätessään ilmeisesti oman liikutettavansa varusteet syliinsä. Pomppasin ylös ja kysyin, mistä mahtaisin löytää juoksutusliinan ja raipan. Nuorukainen naurahti ja osoitti ohitseni nurkkaan.
"Tuolta noin", hän sanoi vielä ennnen kuin livahti satulahuoneesta ulos. Nappasin liinan ja raipan, sekä Anin harjapakin + suojat käteeni ennen kuin siirryin tallin puolelle. Jätin tavarat orin karsinan eteen ja lähdin viileään ulkoilmaan hakemaan hevosta sisälle.

Siinä vihellellessäni otin narun käteeni ja pujahdin jättiläisen tarhaan. Ori katseli minua korvat hörössä ennen kuin asteli minua vastaan. Napsautin narun kiinni Anin riimuun ja lähdin taluttamaan oria talliin, jossa käänsin sen karsinaan sisälle.

Jatkuu~