My precious (jatkis: nica ja Odelie)

Tämmöstä vähä erilaista tarinaa nyt, eli jatkista. Mukana nyt minä ja Ode. Kirjotellaan siis vuoronperään päivän tapahtumista, eli koko juttu on niikö yks tarina.

Jesse

Päivystysreissu oli saanut epätoivotun lopputuloksen. Sairaalalla odoteltiin nelisen tuntia, ennenkuin edes näin ensimmäistäkään lääkäriä.
Tutkittavana väitin kivenkovaa, että minussa ei ollut mitään vikaa ja koko kylki oli tumma vain kovan tällin takia. Suvi oli jäänyt käytävään odottamaan, joten ainakaan tyttö ei ollut lääkärinhuoneessa mulkoilemassa minua hiljentävästi. No lääkäri tökkäsi kerran kylkeäni ja lähinnä kirosin hypähtäessäni kauemmas. Lääkäri totesi, että ei se kyllä ihan kunnossa ole.
Mitäänhän niille kylkiluille ei voinut tehdä, vaikka en minä heti poiskaan päässyt.
Kotiin ajettiin sitten apteekin kautta, hakemaan kipulääkkeitä. Nyt minusta tulisi lääkehouruinen hyypiö. Lisäksi olin saanut monen viikon ratsastuskiellon. Luutumattomat kylkiluut saattaisivat murtua uudelleen, jos putoaisin. Mutta enhän minä toista kertaa tippuisi, osaisin olla varovaisempi.

---

Heräsin aamulla nukuttuani yöni selälläni. Reitan halipallero ei ollut kiusannut minua moneen yöhön, sillä olin oppinut sulkemaan oven kunnolla. Kissa ei siis päässyt sisään huoneeseeni. Äkäinen se oli kyllä aamulla, kun laahustin keittiöön. Tuli heti kynsimään villasukkiani. Lepyttelin Shermania juustopalalla.
"Huomenta." nica lausahti. Nyökkäsin vastaukseksi.
"Miltä kylki tuntuu?" serkku kysäisi. Pyöräytin silmiäni, ei sitä nyt joka toinen minuutti tarvinnut udella.
"Siinähän se, mä pääsen ratsastamaan varmaan alta aika yksikön." sanoin itsevarmana. nica ei vain niellyt sitä.
"Minä kuule luulen, että sinä saat parannella itsesi ensin kunnolla, ennen kuin kipuat minkään hevosen selkään."
"Eikö edes poneilla?"
"Ei edes poneilla." nica kielsi.
Tuhahdin dramaattisesti ja otin pöydästä leipää, voitelin sen ja rupesin mutustamaan.
"Ja Verttihän ei voi seisoskella karsinassaan montaa viikkoa ilman mitään aktiviteettia." nica huomautti. Jätin leivän syömisen kesken ja siirsin katseeni serkkuuni.
"Mä juoksutan sitä, joka päivä." lupasin.
"Ei se riitä, entäs jos Tyler..?" nica aloitti, mutta pudistin päätäni ja kiirehdin keskeyttämään naisen puheet.
"Ei varmasti, Tyler on liian kovakätinen. Se saa ilmalennot ennenkuin se kerkeää edes istumaan satulaan."
"No entäs Suvi..?"
Pudistin päätäni. "Ei pärjää Vertille."
"Reita?" nica ehdotti.
"Liian.." aloitin, mutta en keksinyt kunnon vastaväitettä.
nica naureskeli, mutta minä nyrpistin nenääni. En halunnut antaa Verttiä muiden käsiin. Minä olin aina ollut se, joka orilla oli ratsastanut. Minä olin liikuttanut sen 30 asteen pakkasilla ja minä olin kestänyt sen pelleilyä.
"Eli saan ehdottaa Reitalle?" nica kysyi katsoen minuun kysyvästi. Nyökkäsin pienesti.
"Hyvä." nainen lausahti. "Lisäksi Odelie puhui Rosien tarvitsevan vähän haastetta. Ehdotinkin, että Rosie voisi joku päivä kokeilla Verttiä. Pitää kysäistä vielä Rosielta, että joko Ode sille sanoi asiasta. Eiköhän se tänään käy Odelien hevosia liikuttamassa ja Tyleriä moikkaamassa."
Olin tukehtua toiseen voileipääni. nica oli mennyt tekemään mitä sanomatta minulle asiasta? Tuijotin naista suu auki, kun olin saanut yskittyä henkitorveni puhtaaksi. Kylkeenkin sattui moinen yskiminen.
"Se pinkki likka vai?" kähisin. nica nyökkäsi.
"Mitä hittoa?"
"Jesse, nyt järki käteen. Vertti ei voi yksinkertaisesti vain seisoskella tai juosta maneesissa itsekseen tai liinassa. Jos meinaat päästä terveenä heti kisaamaan sillä, niin hevosta täytyy treenata koko ajan. En anna sen pimahtaa, vain sen takia että yksi ratsastaja sattui käyttäytymään uhkarohkeasti." nican äänensävy oli totinen. Mulkaisin serkkuani, mutta en sanonut enään mitään. nica nousi pöydästä ja katosi keittiöstä. Istuin hetken paikoillani ennen kuin sain aikaiseksi nousta pöydästä ja siivota pöydän. Reita oli varmaan mennyt aamutalliin jo aikoja sitten.

Laahustin olohuoneeseen ja jumahdin television ääreen seuraaviksi tunneiksi. Mitä minä tallissa aamulla pystyisin tekemään? No taluttamaan hevosia tai tekemään aamukauroja, mutta sankon nostaminen tai äkillinen liikahdus vihlaisivat kylkeä. Menisin talliin vähän myöhemmin, ihmettelemään ja pahoittelemaan Vertille, sitä että en päässyt tekemään sen kanssa mitään vähään aikaan.

--> Ode jatkaa

Katsoin setääni kulmat koholla. Olin tullut totaalisesti immuuniksi tuon miehen höpötyksille. Nyt hän saarnasi minulle , hepreaksi, kuinka vastuutonta oli seurustella tämän ikäisenä ja varsinkin kun Tyler oli minua vanhempi. Plää plää plää. Käänsin selkäni ja nappasin käsilaukkuni mukaan. Nukkuisin mielummin ojassa kun enään yötäkään tuon miehen katon alla, ehei. Tänään nyyhkyttäisin siis Renelle koko päivän ja ori kyllästyisi ja niin edespäin. Odelie katsoi minua hieman säälivästi, tiesi todellakin miltä tuntui saada tuo sama saarna. Lopulta nainen tarjoutui, onnekseni, heittämään minut tallille.
Ode istui hiljaa autossa. Tiesin, että hän olisi halunnut sanoa jotain, mutta lienekkö ei kehdannut tai ei tiennyt miten sen muotoilla. Hymähdin vain ystävällisesti serkulleni ja lopulta hän käynnisti auton. Matka oli hiljainen, ei ollut meille tyypillistä, mutta kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Kuitenkin Odella oli hieman salaperäinen, mietiskelevä ilme, kai unelmoi taas vihreäsilmäisestä oliostaan. Huokaisin ja katsoin ikkunasta ulos, kumpikin rasavilli epävakaa tyttö oli löytänyt itselleen jonkun, Odelie sopeutui siihen hyvin, mutta minä, en oikein tiedä.

- U know.. Odelie aloitti, mutta jätti lauseen kesken. Astuin ulos autosta.
- Yes? kysyin hämmentyneenä.
- Nothing, Ode hymähti lopulta. Äärimmäinen uteliaisuuteni heräsi.
- C'mon, tell, anelin.
- Nope, Odelie vastasi hymyillen ja nappasi tavaransa takapenkiltä. Mikä ihmeen ilme tuo oli.
Tallilla oli lähes autiota. Viimeksi kun olin ollut täällä, koko talli oli ollut tupaten täynnä. Kohautin olkiani ja suuntasin maneesitallille. Pysähdyin kuitenkin hetkeksi ihastelemaan Ania, joka maiskutti heiniä laiskan oloisena. Kadehdin sitä. Tutkiskelin myös muita tallin hevosia, jotka olivat ulkona, ei stressiä, vain tuollainen laiskanpullea ilme ja saivat seisoa lumihangessa loimet niskassa. Ainoastaan nican serkun silmäterä, kelasin mielessäni, Vertti, mikäköhän nimi sekin, ravaili tarhassaan, olikohan sitä ratsastettu viimeksi milloin, ori alkoi muistuttaa jo laukkahevosta, kävelevä aikapommi.

- Ode. And hey Rosie, nica tervehti pirteästi. Hymyilin hieman, mutta sitten nainen kääntyi Odelien puoleen.
- Ootkos ehdotellu jo Rosielle?
Mitä minun nimestäni?
- En mää vielä, Ode virnisti. - Jätän ne ilmeet sun iloittavaks.
Huolestuin todella.
- Ei kotopuolessa hänkään mitenkään vastaanottavaiselta vaikuttanut.
Ei, ei, ei, tiesin tasan mitä se tarkoitti, mistä oli kysymys. Odelie hymyili iloisesti nicalle, vaihtoi vielä muutaman sanan. Sitten hän kääntyi minun puoleeni. Katsoin murhaavasti serkkuani ja sitten järkyttyneenä. Oliko nainen keksinyt jotain pääni menoksi vai miksi hän näytti niin, epä Odelielta.
- So Rosie, nica aloitti yhtäkkiä. Käännyin naisen puoleen.
- Could we have a word?
- Sure, vastasin hieman ihmeissäni.

nica jatkaa -->

Jesse

Katseltuani muutaman tunnin vuoroin ostos TV:tä ja vuoroin MTV:n laatusarjoja, päätin lähteä pihalle. Laahustin varovaisesti eteiseen, taitelin takin päälleni, sujautin Superstarit jalkoihini, Svea-pipon päähäni ja lähdin ulos.
Tallissa ei ollut pahemmin vilskettä. Se saattoi hyvinkin johtua siitä, että kello oli vaille yksitoista ja suunnilleen kaikki olivat joko koulussa tai töissä. Astuessani talliin huomasin nican ja Rosien katoavan satulahuoneeseen. Uteliaisuuteni heräsi, kun muistin serkkuni aikaisemmat sanat. Menin perään, halusin kuulla kieltäytyisikö Rosie Vertin liikuttamisesta.
Rosie ja nica menivät satulahuoneen läpi toimistoon. Tavoitin heidät vasta siellä.

"Please, sit down." nica pyysi Rosielta ja tyttö teki niin kuin nica sanoi. Serkku sattui vilkaisemaan toimiston aukeavaa ovea ja huomasi minut.
"Jesse, hyvä kun tulit. Meinasin soittaa sinulle. Istu." minua komennettiin. Pah, se siitä kohteliaisuudesta. Vilkaisin Rosieen ja Rosie vilkaisi minuun. Näytin ilmeisesti nyrpeältä, sillä Rosien ilme oli kysyvä. Tai sitten tytöllä ei ollut vielä harmaintakaan aavistusta keskustelun tarkoituksesta.
"Yeah, Odelie told me that you'd like to learn a bit more? Ride other horses and have some challenge?" nica aloitti. Rosie nyökkäsi, mutta näytti silti kysyvältä.
"So, now when he can't mount a horse when he is injured.." nica osoitti minua. ".. I really need someone to exercise Vertti. If you are interested, I can pay you something for riding or doing something else with him about four times a week? I think I'll find someone else to ride him too, but he needs a lot of exercise."
Rosie näytti hämmentyneeltä. Ilmeisesti moinen ei ollut käynyt edes tytön mielessä.
nica sai kuitenkin myöntävän vastauksen.
"Good, Jesse will help you and give you some advices with Vertti. You can try Vertti today, if you want.." nica sanoi hymyillen. Naisen puhelin alkoi kuitenkin soida ja nica vastasi siihen. Kohta nainen pahoittelikin joutuvansa lähtemään hakemaan sovitukseen tilatun satulan varusteliikkeestä. Jäin yksin pinkin likan kanssa.
"Ihan kuin sä sille pärjäisit." tuhahdin. Rosie kääntyi minua kohti ja näytti kysyvältä.
"Sorry?"
"Like you could handle him." toistin englanniksi.
"Well, I think I will, if nica says so." Rosie vastasi pistävästi.
"Well, she said you could TRY him today." sanoin sarkastisesti. Rosie mulkaisi minua paheksuvasti. Aloitus oli loistava. Pitäisikö minun opettaa tätä nenäkästä likkaa? Antaa hänen ratsastaa Vertillä? Mieluummin vaikka Suvi!
"So, are you going to help me with Vertti, or do I have to slip something like "Nice, he didn't ever tell me where your brushes are.." out when nica is near by?" Rosie kysyi noustessaan ylös. Tytön huulilla oli ivallinen hymy. Tuhahdin ja nousin ylös.
"Yeah, let's go." myönnyin pitkin hampain.

Säälin tuota poikaa. Todellakin säälin. Parka puoli kuolleella kyljellä jaksoi silti näyttää tuollaista naamaa. Normaali tilanteessa olisin varmasti jo lyönyt häntä, mutta ajattelin olla kohtelias, ihan varmuuden vuoksi. Olisihan se ikävä saada blondipoika itkemään tai jotain. Olin ainakin oppinut hallitsemaan vihaani ja kaiken lisäksi sain mahdollisuuden ratsastaa Vertillä, joka ei ollut samanlainen pullapoika niinkuin Rene. Hymähdin tyytyväisenä ja Jesse vilkaisi minua pieni hämmennys kasvoillaan.
Jessen kävellessä, hieman hitaasti, jättäydyin jälkeen. Antaisin pojan aivan itse hakea Vertin sisään, ellei hän itse pakottaisi minua siihen. Mahdoton ajatus. Tuo hampaita narskutteleva hirviö vai. Hehe. Loin kuitenkin pidemmän katseen Jesseen, ei kummoisemman näköinen, ainakaan takaa, kiva perse. Pudistin päätäni, miten en ollutkaan luonut katsettakaan tuohon jätkään tätä ennen. Ainiin, se brune tyttö, Su.. Suvi ja sen murhaava katse. Sitäpaitsi, ei mitään verrattuna Tyleriin, siitä olisin voinut lyödä vaikka vetoa.

Niinkuin arvelinkin, poika nappasi itse Vertin riimun ja narun. Vertti tuijotti poikaa korvat hörössä ja pärskähti. Se seisoi ihmeen jäykkänä, kävelevä aikapommi ja astui askeleen lähemmäs Jesseä. Pieni iva levisi kasvoilleni, tuo ori osasi pelata meidän heikkomielisten ihmisten mielellä. Jesse astui itsevarmasti Vertin viereen, mutta ori hypähti pois pojan ulottuvilta, juuri kun poika oli nostamassa käsiään, nappaakseen hevosesta kiinni.
- Perkele!
Naurahdin. Olisin voinut vannoa, että tuo oli kirosana, sillä tota myös Dean hoki aina kun Kukka puri poikaa persuksista. Katsoin kuitenkin kärsivällisesti, kuinka hitaasti ja varovasti Jesse pujotti riimun orin päähän ja kiersi narun orin suuhun. Jaa, että tällainen tapaus, hymyilin hieman. Vertillä oli kiire sisään, se asteli reippaita askelia eteen, mutta Jesse pidätteli sitä tarmokkaasti, irvistäen samalla hieman kivusta, oli tainnut jäädä pillerit popsimatta, tai sitten poika veti liian laimeeta kamaa.

- Are you sure you can handle it? It's not hurting, right? I can help you, yritin vaikuttaa totiselta, mutta iva pyrki sisääni, vahingon ilo. En saisi olla vahingoniloinen, oli kärsinyt tuosta itsekkin.
- Shut up, Jesse ärähti. Hitaasti etenimme. Hyyvin hitaasti.
- I'm serious, naurahdin ja hymyilin pojalle leveästi. taas hampaiden narskutusta.
- I'll be just fine, Jesse nurisi hampaidensa välistä.
- I don't think so, kuiskasin, mutta pidin huolen että poika kuuli.
Juuri sen hetken olisin halunnut elämästäni skipata. Jesse loi minuun niin murhaavan, suorastaan tappavan katseen, etten voinut pidättää nauruani. Peitin hymyn kädelläni ja taputin poikaa olkapäälle, joka sai sen ähkäisemään. Kohautin olkiani viattomasti ja marssin talliit poikavaljakon edeltä, etenivät minun makuuni liian hitaasti. Aloin pitämään tästä päivästä.

Jesse

Sain Vertin vietyä karsinaansa, irrotin sen narusta ja päästin hyörimään ympäri karsinaa. Olin varma, että tänään Vertti saisi hepulin, jos sitoisin sen kiinni. Päitsiä oli hajotettu aina vapaapäivän jälkeen, ja muulloinkin.
Astuin ulos karsinasta ja viittasin satulahuoneeseen.
"His brushes are on the shelf. I assume that you can get them yourself? Or do you need help?" kysäisin ja virnistin. Ihan vain kiusatakseni Rosieta. En auttaisi hevosen harjaamisessa enkä varustamisessa pätkääkään. Kylkeen sattui muutenkin jo varsin kiitettävästi, pitäisi kipaista sisällä hakemassa kipulääkkeitä.
Rosie ei vastannut minulle, vaan katosi satulahuoneeseen. Nojasin itse Vertin oveen ja katselin hevosta kaltereiden välistä.
"Hölmö hevonen, pitikö pelleillä esteillä viimeksi? Häh?" tuhahdin. Vertti nosti päänsä ja katsoi minuun. Meripihkasilmät tuijottivat minua hetken ja sitten Vertti jatkoi omia touhujaan. Se oli aloittanu heinien levittelemisen ympäri karsinaa.

Rosie palasi harjalaatikko mukanaan ja saavuttuaan luokseni, tyttö nosti sen eteeni.
"Yeah, that's the right box." totesin.
"No, I ment that you can brush him now." tyttö vastasi. Katsoin Rosieta hölmönä. Ei toinen voinut olla tosissaan?
"Wait a minute. You are riding him, so you will brush him and tack him up." olin räjähtämispisteessä, vaikka sitä ei ulospäin saattanutkaan nähdä. Olisin tajunnut vain olla menemättä leikkiin, jos olisin tiennyt, että tyttö yritti ärsyttää minua tahallaan. Oma mokani, kun en ollut koskaan tutustunut tähän Tylerin salaperäiseen tyttöystävään aiemmin.
"I don't even know how he behaves? Look at him! Can't you atleast tie him up for me?"
"Noup." pudistin päätäni.
"Why?" Rosie näytti tympääntyneeltä.
"He doesn't like it. Just go there and try to do something, or we'll still be here next week." mutisin työntäessäni tyttöä karsinaa kohti.

Meni tovi, kun Rosie hyppelehti karsinassa yrittäen saada Vertin aloilleen. Naureskelin karsinan ulkopuolella, kunnes Rosie kyllästyi siihen. Tyttö marssi ulos karsinasta ja lättäsi harjan käteeni.
"You do it then." tyttö totesi totisena.
"I'll hold him." vastasin. Niin teinkin. Pitelin Verttiä paikallaan, kun Rosie likasi kätensä. Kuvainnollisesti. Verttihän oli ylipuhdas suomalaiseksi mieheksi. Rosie nouti satulan ja suitset, sekä kaikki muut ylimääräiset varusteet. Ohjeistin varustamisessa parhaani mukaan. Kerroin myös Vertin tavasta istahtaa alas ja rikkoa päitset, joskun kun sen laittoi kiinni.
Laitoin Rosien noutamaan myös juoksutusliinan, koska en yksinkertaisesti uskaltanut päästää Rosieta hevosen selkään, ennen kuin se olisi juoksutettu. Vaikka toivoinkin tytön lentävän alas ensimmäisten kymmenen sekunnin aikana.
Kun olimme valmiit, Rosie nouti ratsastuskypäränsä. Lähdimme kohti maneesia. Saatoin aistia epävarmuuden Rosiessa.
"Where is your beloved Ty, when you need him?" kysäisin ja virnistin korjatessani Svea-pipoani paremmin päähäni. Kiusoittelu oli sallittua.

Tunsin syvää aggressiota tuota poikaa kohtaan ja olisin voinut kuristaa hänet tältä istumalta, mutta päätin säästää hänet, ketä Nica sitten kiduttaisi, jos tappaisin hänen rakkaan serkkunsa. Mulkaisin kuitenkin poikaan, "Where is your beloved Ty, when you need him?", toistin tuon vastenmielisen virkkeen mielessäni ja tuhahdin. Hittovie, en voisi antaa tuon idiootin ärsyttää minua.
- Donno and don't care at the moment, murahdin ja jäin katselemaan Verttiä.
Näin Jessen virnuilevan, kuitenkin keskityin tutkiskelemaan Verttiä, se katseli minua arvostelevasti. Ihan samanlainen kuin Jesse, komea, mutta tuuli puhalsi korvien välissä. En epäroinyt, en pelännyt, ainoastaan pelkäsin että Jesse oli todellisuudessa joku nita ja heti kun pääsisin selkään, poika käskisi Vertin tappamaan minut. Sitten juoksisi mukamas kauhistuneena Nicalle sanomaan että Vertti sekosi ja nyt se pinkkipää lojuu tuolla maneesinpohjalla kuolleena. Ja jälkeempäin virnuilisi sitten tyytyväisenä ja murtaisi loputkin kylkiluunsa eikä ratsastaisi enää ikinä. Minä ja mielikuvitukseni.

Annoin Jesselle tietä maneesissa. Oli ehkä ihan järkevää juoksuttaa Vertti, sillä ori vaikutti erittäin innokkaalta. reippaalta, hallitsemattomalta, muta samalla loppujen lopuksi niin helpolta. Sitä ei tarvitsisi kuin osata lukea, taito jota minä en osannut tämän hevosen kanssa, liian putkiaivo, niinkuni juoksuttajansakkin. Seurailin kuitenkin Jessen ja Vertin työskentelyä, ne sopivat hyvin yhteen, saman näköisiäkin ja kaikkea. Jätin tuijottelut kuitenkin sikseen, kun loin katseen rakkaisiin kynsiini.
Kynnen aluset olivat likaiset, miten ihmeessä olin säästynyt tältä Rene harjatessa, mutta kun toiseen heppaan pitäisi koskea, niin monen tunnin työn tulos valui kuin tuhka tuuleen. Juuri viilatut, hoidetut, lakatut, en voisi olla vihainen hevoselle, syyllistäisin Jesseä, joka oli onnistunut tekemään sellaisen idioottimaisen virheen. En itse ollut tippunut kuin kerran, koko taaperosta tähän asti, pitkän elämäni aikana, en ollut tippunut kuin vain kerran. Oli ollut kuinka hullu takansa, olin kuin liimattu satulaan, paitsi esteillä ja olin päättänyt olla tippumatta Vertiltä, ei näyttänyt järin hirmulta, mitä vähän palloili omine sääntöineen, mutta kyse oli ajasta ja yhteisymmärryksestä.

Vihdoin Jesse oli saanut Vertin juoksutetuksi ja talutti hevosen kaartoon, jostain syystä kiitin luojaani, ettei täällä ollut muita paitsi me kolme, jos en olisi tarvinnut kaitsintaa, olisin ajanut Jessenkin pois. Myönnetään kuitenkin, että pojan neuvot voisivat tämän hevosen kanssa olla arvokas apu, tai sitten ei, tai sitten joo.
- There u go, Jesse sanoi ja antoi ohjat minulle. Loin lyhyen hymyn, ja kosketin Vertin kaulaa, rento, hyvä. Kävin hevosen läpi katseellani, sitten tunnustelin vielä jalat. Jesse näytti hieman huvittuneelta mutta antoi minun tutustua hevoseen. Lopulta meinasin nostaa jalkani jalustimeen. Kuitenkin käännyin ympäri ja loin melkeimpä pakottavan ja ilakoivan katseen Jesseen.
- When i'm done with this, you will clean this shit under my finger nails, sanoin pojalle ja vastaväitteitä en hyväksyisi.
- Noway, Jesse vastasi.
- Trust me, murahdin ja sitten käännyin Vertin puoleen.
hetken odotin, vain hetken, emmin, ajattelin, tutkin, lopulta laitoin jalan jalustimeen, kevyt kosketus ja nousin selkään. Pehmeästi, Vertin vain säpsähtävän hieman ja sitten terästyvän. Se oli valmis toimintaan ja niin näytti olevan Jessekin.

Pieni juoksutustuokia teki Vertille vain hyvää. Hevonen lähinnä laukkasi ympyrää pää kolmantena jalkana ja minä yritin parhaani mukaan roikkua narunvarressa. Vertin äkkinykäistyt vihlaisivat tuhottomasti, mutta en minä hevosta voinut Rosienkaan juoksutettavaksi antaa. Tyttö ei olisi saanut Verttiä pidettyä, jos minullakin oli sen kanssa ongelmia.
"Joo joo idiootti, rauhotuhan vähän." mutisin, kun Vertti riemastui tekemään komean ilmahypyn oikein selkä kaarella.
Lopulta kelasin Vertin luokseni lyhentämällä narua. Hevonenhan ei olisi pysähtynyt vaikka olisin odottanut kolme tuntia. Se vain jatkaisi juoksemista.
Kun Vertti pörisi vieressäni, talutin sen kaartoon.
Rosie kiipesi kyytiin, mutta en päästänyt ohjista irti. Nostin katseeni tyttöön ja yritin näyttää vakavalta.
"Do NOT pull the reins when you mount him, or he WILL rear." varoitin. Rosie nyökkäsi.
"He is strong, but he's still sensitive. You can pull him back if he goes too fast, but you'll have to also give him space. Hah, sounds funny. Just don't too anything, but still ride him. It took me about two years to get a connection with him, so don't wait for a miracle. And you are not going to jump anything, he is too strong for you." huomautin vielä. Rosie rupesi jo näyttämään kyllästyneeltä. Astuin kauemmas ja päästin vertin irti, jotta ratsukko pääsisi liikkeelle.

Verttihän lähti oitis pikakäyntiä eteenpäin. Rosie antoi Vertin kävellä ihan rennosti ja kokoili samalla ohjia. Rosie aloitti hevoseen tutustumisen ihan turvallisessa käynnissä. Siinäkin näkyi jo se, että Vertti halusi painella niin kovaa kuin jaloista lähti. Rosie taas halusi hevosen kuuntelevan ja lyhenevän.
"Pull.." huudahdin laidalta. Rosie kiskaisi ja Vertti malttoi kuunnella hetken. Sitten se jatkoi höyryämistään. Sitä se oli minullakin. Hetki kuunneltiin ja loppuaika tehtiin omia. Vertti saattoi tuntua jäykältä kuin rautakanki, koska se ei halunnut taipua. Se saattoi madella etanavauhtia, koska se ei halunnut liikkua tai täysin päinvastoin.
Nyt Vertillä oli rautakankivaihe.
"You can try trot.." huomautin, kun Rosie ratsasti ohitseni.

Vertti tuntui ikävältä, jäykältä, se ei todellakaan ollut yhteistyöhaluinen, mutta en voinut antaa sen venkuroida, en siirtyisi raviin, ennenkuin se taipuisi molempiin suuntiin edes sentin, niin ettei kaulasta kuuluisi naks naks naks. Sain Jesseltä luvan kokeilla ravia, mutten halunnut vielä. Ohjasin Vertin keskelle ja pysäytin sen, annoin ohjan lipua pidemmäksi, rentouduin. Suljin silmäni ja kun Vertti liikahti malttamattomana, en reagoinut, vasta kun ori yritti lähteä taas liikkeelle, pidätin istunnallani. odotin, odotin erittäin kauan, lopulta tunsin, kuinka Vertin lihakset alkoivat rentoutua, lopulta ori rentoutui kokonaan. Sitten avasin silmäni, otin ohjat kunnolla käteen ja käynnin kautta pyysin orin siirtymään raviin.

Se harppasi hullun askeleen, eteen ja siirtyi sitten liian reippaaseen raviin. Kuuntelin tarkkaavaisena jessen ohjeita, tosin puolet meni ohi korvien, kun yritin saada Vertin kuulolle. Lopulta se hidasti, aloin taas kuuntelemaan jessen sanoja ja työstin oria, se alkoi tuntumaan taas jäykältä, mutta pikkuhiljaa se alkoi vertymään. Ori taisi olla erittäin pirteällä päällä, sillä vauhti nopeni vähänväliä ja tahdissa oli vaikea pysyä, hetkittäin. Käänsin vertin menemään ympyrällä, se pisti vastaan, tein sen kanssa muutamia voltteja, se kävi vastaan. Yritin vaihtaa suuntaa, ori hypähti vastahakoisesti keskelle, hermoni alkoivat palaa, mutta pysyin tyynenä, vain sillä tavalla saisin orin toimimaan edes johonkin suuntaan. Jesse ohjeisti, lopulta pysäytin ja käänsin katseeni poikaa.
- Just let I try him, pyysin pojalta. Hetken hän mulkoili minua epäilevästi, mutta sitten sulki suunsa siihen tapaan, että tuskin inahtaisi enää sanaakaa. Hymyilin hieman kiitokseksi.

Lopulta vertti alkoi taipumaan, sen pää alkoi tippua hieman alas, joten en antanut. Kaula alkoi kaartua kaarelle, vaikka liikkuminen tuntui vielä vastahakoiselta. Se oli onnistunut tekemään muutaman pukin, ärsyttävä otus, mutta oikein hieno. Minuakin olisi kyllästyttänyt vain kiertää ja kaarrella kenttää ympäri, mutta tätä se oli, tutustumista. Kun hevonen taipui ja sain koottua sitä paremmin, aloin itsekkin nauttia tilanteesta, se kulki rennommin kun tähän menessä ja olin tyytyväinen. Taputin, ori terästäytyi mutta rentoutui jälleen. jessekään ei näyttänyt niin tyytymättömältä.
- Now u can try.. hän aloitti.
- Yes yes, tuhahdin ja ratsastin pojan ohi.
lähdin valmistelemaan oria, se terästyi taas, alkoi taas jännittämään. Kuolisin. Se ei taaskaan taipunut mihinkään, hyvä ettei maneesin seinästä kävellyt läpi, kaatui vaan kääntyäkseen. Valmistelin laukan, vertti melkein hyppi tasajalkaa, huokaisin ja annoin laukkapohkeet. Näin jessen irvistävän, varmasti kauhusta. Pukki, liimauduin atulaan, pukki pukki pukki ja vihdoin laukka.

Ori kiihdytti, otin kevyitä pidätteitä, se oli pakko kääntää ympyrälle. jesse lateli muutaman lyhyen ohjeen mutta hiljeni. Antoi minun siis ilmeisesti todellakin kokeilla mitä tästä ihmeestä irtoisi. laukka kiihtyi, hidastin, vertti pukitti ja kääntyi yhtäkkiä 180astetta. Purin huultani, mutten hätkähtänytkään satulassa. Ainoastaan jos ori hypähtäisi nyt piehtaroimaan hän onnituisi litistämään minut, mutta minulla ei ollut aikomustakaan tippua. taistelin pitkän tovin, ennenkui lauksta alkoi tulla reipasta mutta tasaista, ori pärskähti tyytyväisenä. Siirsin Vertin lopulta raviin. Hieno laukka sillä oli, kaiken vikuroinnin kautta tosin. Taputin oria tyytyväisenä, tämä jäisi ainakin tälläkertaa tähän, sillä hyvään oli aina hyvä lopettaa.
Jesse näytti mietteliäältä, ravailin vielä hetken, kokosin Verttia, hetkittäin tuntui kun ravihevosella olisi ratsastanut. Loppuravien jälkeen siirsin sen käyntiin. Annoin ohjan venyä pidemmäksi ja vihdoin uskalsin korjata hiuksiä pois silmien edestä. Leikauttaisin kaljuksi, tosin kukaan tuskin ilahtuisi. Kävelin loppukäyntejä ja rapsuttelin Vertin kaulaa, se uhkui edelleen energiaa, mutta silti käveli yllättävän rauhallisesti eteenpäin.
- Now u can talk, sanoin.

Rosie oli pärjännyt Vertin kanssa odotukset ylittävästi. Olin lähinnä ajatellut, että ori olisi ottanut ja riepotellut tyttöä ympäri maneesia. Mutta ei, oikeastaan Vertti oli käyttäytynyt hevosmaisesti. Jopa hyvin. Olihan se vuosien mittaan hieman rauhoittunut.
Lopulta Rosie pysäytti Vertin ja laskeutui satulasta.
"Now you can talk." tyttö sanoi. Tuhahdin, mutta huulillani oli pieni hymy.
"You did fine." huomautin ja Rosie hymyili itsevarmasi. Pyöräytin silmiäni ja lähdin kävelemään ovelle. Rosie kiiruhti perääni Vertti vanavedessään.
"Wait for me, Jesse! You have to help me with him!" Rosie komensi. Hidastin vähän vauhtia ja odotin Rosien ja Vertin vierelleni.
"Come on then, you are so slow.." hymähdin. Rosie tönäisi minua.

Talutimme Vertin karsinaan ja Rosie purki siltä varusteet. Tyttö raahasi ne myös paikalleen, enkä auttanut yhtään. Tai kyllä minä vähän autoin. Loimitin Vertin ja heitin hevoselle siivun heinää.
Rosie palasi Vertin karsinalle ja katseli hevosta kaltereiden välistä.
"He was different." hän sanoi. Nyökkäsin lyhyesti ja hymyilin.
"He is a prat."
"And so are you." Rosie lipsautti ja virnisti sitten. Katsoin tyttöä hetken, nappasin puolikkaasta kuivaheinäpaalista tukun heinää ja sirottelin sen hänen hiuksiinsa.
"What.. did .. you say?" kysyin levitellessäni heinää. Rosie yritti estää minua tarttumalla käsiini.
"Nothing.." Rosie kikatti.
"Kröhömm.." kuului vierestämme. Rosie päästi irti käsistäni ja käännyimme molemmat kohti yskähdystä. Tyler vilkuili kysyvänä ensin Rosieen ja sitten minuun.
"Ty!" Rosie sanoi, ehkä liiankin tekopirteästi.
"Tyler.." totesin itse.
"Rosie.. Jesse? What are you guys doing? I heard something.." Tyler kysäisi vilkaisten nyt enemmänkin kysyvästi minuun. Kohautin olkapäitäni ja avasin suuni vastatakseni, mutta Rosie oli jo äänessä.
"I'm going to exercise Vertti while Jesse can't ride. And Jesse was helping me, giving some advices.." Rosie selitti. Tyler oli ilmeisesti kaikkea muuta mieltä kuin sitä, että se oli hyvä idea. Mutta poika ei sanonut sitä ääneen.
"Hey miss, don't think I'm not going to keep an eye on you, when you ride Vertti again.. I'm going to be there every time" huomautin. Rosie virnisti.
"It's fine as long as you keep your mouth shut." tyttö naurahti. Tyler näytti olevan vähintäänkin pihalle sananvaihdostamme.
"So you are like friends now?" Tyler kysäisi väliin. Käännyimme kumpikin katsomaan häneen.
"No." totesin.
"No way. More like enemies.." Rosie virnisti. Nyökkäsin.
"Oh, that's just wonderfull.." Tyler tuhahti. "I have to... go now. See you later Rosie." Tyler huomautti ja suukotti Rosieta nopeasti, ennen kuin lähti tallista.

Kamat oli viety ja Vertti oli hoidettu huolella. Jesse oli onnistunut saamaan Tylerin, oman kultani, erittäin tympääntyneeksi, vaikka en tiennyt miksi ja vielä sotkettua hiukseni. Olin osittain vihainen, mutta osittain erittäin huvittunut. En arvannutkaan, että tuosta idiootista olisi kuoriutunut jopa mukava. Toisaalta olin erittäin ylpeä itsestäni, sillä tiesin, että poika oli odottanut minun lentävän selästä ainakin kuudesti ja Vertti olisi ryhtynyt rodeohevoseksi ja hyppinyt päälläni joku kerta kuin tippuisin. nyt se kaikki oli ohi. Vieläkö olisi jotain tekemistä, vai oliko tämä tässä. Pitäisi kyllä käydä kiittämässä vielä nicaa, sillä tämä oli oiva mahdollisuus löytää haastetta, olin jopa hieman väsynyt.
En ollut odottanut Vertin olevan niin raskas, päällisin puolin se ei näyttänyt siltä, mutta todellisuus oli aivan toista. Kun taas Rene näytti todella raskaalta vaikka oli erittäin kevyt ratsastaa, kuin vastarannan kiiskin. Vilkaisin kysyvästi Jesseen, joka nojaili rennosti karsinan oveen.

- So, what next? kysyin.
Poika kohautti olkiaan ja käänsi taas katseensa pois. Tuhahdin. Joko nyt olisi aika vaikkapa korvata kaikki tämä hienon naisen huono kohtelu. keräsin kamppeeni ja katsoin Jesseen nyt taas omaan tapaani erittäin murhaavasti, poika käänsi katseensa taas minuun.
- U have some work to do, sanoin, pieni vahigonilo paistoi silmissäni, sillä tästä en todellakaan antaisi pojan luistaa, oli kuinka olevinaan tahansa.
- What? Jesse oli erittäin hämmentynyt.
- My finger nail and my hair, totesin ja hymyilin sitten perään. Syytin niiden sotkeutumisesta häntä, joten hän saisi ne myös puhdistaa, saisi leikki tyttöä tänään tai murskaisisin pojan loputkin kylkiluut niin ettei hän taaskaan ratsastaisi seuraavaan vuoteen ja itkisi vain verisiä kyyneleitä, kuinka kauhea olisin ollut ja virnistelisin vain vahingon iloisesti hänelle kävellessäni ohi. Minun otodella oli hillittävä näitä ajatuksiani, pikemmminkin toiveitani.

"So not going to happen!" vastasin. "You called me prat.."
"You deserved it." Rosie huomautti.
"Why?" kysyin takaisin. Rosie pysähtyi ja kääntyi käytävällä minua kohti.
"Do you really think that everyone is just going to fall in love with you?" Rosie kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Naurahdin epäuskoisena. Mitä ihmettä? Väittikö tyttö, että minä flirttailin hänelle? Ei.. en ainakaan tietoisesti. Rosie sitä paitsi.. tyttö teki lähes yhtä paljon. Tuli mukaan juttuihin.. virnuili takaisin.
"No." vastasin.
"Yes you do."
"Well, you can think what ever you want." tuhahdin. Ilmeisesti, jos Rosie halusi uskoa johonkin, niin tyttöhän ei antanut periksi. Uskokoon sitten omiaan. Pyöräytin taas silmiäni.
Käytävälle laskeutui taas hiljaisuus.
Rosie oli vaihtanut puheenaihetta. Minä olin lähinnä kysynyt, miksi olin hänen mielestään ylimielinen.
Hiljaisuus jatkui. Rosien katse harhaili minusta lattiaan, lopulta tyttö ryhdistäytyi.
"I'm going to ride Rene now. I'll talk to nica later. See ya." Rosie totesi viimein. Nyökkäsin ja käännyin nojaamaan karsinanseinään.
Kiusallinen hiljaisuus? Miksi? En ymmärtänyt.

Tarkistin vielä, että Vertti oli kunnossa. Kävin sitten satulahuoneessa tarkastamassa, että tavarat olivat todellakin paikoillaan. Olivathan ne. Käännyin ja olin avaamassa satulahuoneen ovea, kun Suvi pöllähti paikalle.
"Moi." tyttö hymähti. Vastasin tervehdykseen. Suvi ei kuitenkaan jäänyt juttelemaan, vaan jatkoi matkaansa toimistoon. Katseeni jäi hetkeksi toimiston oveen, kunnes sain itseni liikkeelle. Lähdin sisälle. Mitä minä enää tallissa tekisin?

And they lived happily ever after
THE END