siisii & Liina

Heippa! Olen uusi tulokas tallilla ja hevoseni Liina muutti tänne tänään Kirjoittelen Liinan omilla sivuilla päiväkirjaa, mutta ajattelin että voisin kopioida sieltä tännekin viestejä aina kun muistan :>

Faktaa:
Minä, siisii, IRL-elämässä 24-vuotias oululainen nainen, virtuaalielämässä about samassa ikäluokassa, joskin huomattavasti kokeneempi hevostenkäsittelijä ja yhden viisi vuotiaan tytön äiti - tyttö siis vilahtelee näissä tarinoissa myöskin, samoin kuin mieheni joka tunnetaan tarinoissani nimellä Mies, mutta hahmoon olen poiminut joitakin piirteitä IRL miehekkeestäni. Virtuaalisen tyttölapsoseni nimi on Hilma.

Hevoseni Liina eli Fiktion Amaliina on nuori sh-tamma, tällä hetkellä varsa vasta, mutta kuun vaihteessa täyttää 3v ja alkaa siitä eteenpäin treenata sekä kärryjen edessä, että ratsuna olemista. Luonteeltaan Liina on vekkuli mutta kiltti nuori tamma.

Kirjoituksiani saa mieluusti kommentoida, ja jos jotakuta hoitajaa tai yksärinomistajaa tms huvittaa kirjoitella muustakin talliporukasta, niin minua saa ilman muuta käyttää sivuhenkilönä. Olisi myös mukavaa kirjoitella joskus esimerkiksi yhteisistä maastoretkistä tms.

Muutto!
Tänään onkin tiedossa jännittävä päivä - löysin pitkän kiertelyn jälkeen Liinalle uuden kotitallin, Liina muuttaa tänään siis Mêl Sereniin! Käännän auton nokan kohti Fiktiota, jossa huomaan heti Liinan laiduntamassa emänsä ja parin muun tamman kanssa lumisessa tarhassa. Haen Liinan sisään, ja tallinomistajan avustuksella puen kuljetussuojat ja loimen tammalle. Liina on nopeasti valmis, ja vaikka sillä ei juuri aiemmin ole moisia varusteita käytettykään, ei se juuri vastustele. Talutamme yhteistuumin tamman autoon, eikä Liina tajua edes vastustella. Pakkaamista ei juuri ole, eihän minulle on ehtinyt kertyi Fiktioon kuin Liinan päitset, naru ja pari harjaa. Hyvästelen Fiktion omistajan Miljan halaten ja jätän naisen kyynel silmässä tallin pihalle vilkuttamana, kun itse hyppään autoon ja käynnistän moottorin. Kädet täristen ajan isommalle tielle, ja kuulostelen jatkuvasti kuljetusvaunua, onhan Liinalla varmasti kaikki hyvin?

Matkaa ei ole kuin noin seitsemänkymmentä kilometriä, mutta matka-aika tuntuu silti älyttömän pitkältä. Vihdoinkin näen kyltin, joka opastaa minut kääntymään Mel Serenin pihaan. Kurvaan parkkipaikalle, ja sammutan auton. Hyppään ylös, ja katselen ympärilleni - olenhan käynyt täällä vain kerran aiemmin. Kävelen sisään uuteen talliin, mutta ketään ei näy. Lopulta kiljaisen isoon ääneen “HUHUUU!”, ja samassa kauimmasta karsinasta kävelee ulos nuori poika.

- “Hei! Olen siisii, sovimme nican kanssa että voin tuoda tänne tänään tammani Liinan? Minne voin pistää sen? Niin ja tosiaan, päivää!”
- “Hei, minä en puhu suomi, puhuko sinä englanti?” vastaa vaalea pitkä poika
- “Oh, sorry, I didn’t realised that you don’t speak english! I am here with Liinu, my young mare, do you know where I can put her?”
- “I don’t know, I haven’t seen nica today so she hasn’t told me… just give me one second and I’ll call her, you can go and take your horse out and walk it for a while?”

Kulmiani kohotellen lähden pihalle - apua, joutuuko täällä puhumaan englantia kokoajan? Lasken takasillan ja irrotan Liinan, joka hyppelee melko vauhdilla ulos.

Pidän Liinan riimunnarusta kiinni, ja annan tamman katsella melko vapaasti ympärilleen. Kävelemme tallirakennuksen, ja olen saada sydärin, kun kuulen useamman koiran haukkuvan, ja vasta sitten huomaan koira-aitaukset. Tarhailevat hevoset eivät ole haukunnasta moksiskaan, mutta Liina katsoo ympärilleen kauhistuneena. Rauhoittelen tammaa, ja lähden kävelemään päärakennusta kohti, jonka ovi näyttää käyvän samalla hetkellä, ja nuori nainen astuu ulos.

- “Päivää! Minä olen nica! Taisitkin törmätä jo Tyleriin? Hän on meillä harjoittelemassa ja on suuri apu tallin pidossa. Oletko ehtinyt katsella ympärillesi? Meillä on pari päivää vapaana yksi karsina vanhassa tallissa, ajattelin, että laittaisimmeko Liinan sinne siksi aikaa että karsinan asukas palaa kisareissulta? Se on kuitenkin niin nuori, että mieluummin ensin antaisi sen asua hetken tallissa ennen pihattoon laittamista? Näkisimme myös ensin vähän että miten se suhtautuu muihin hevosiin?”

- “Sopii vallan mainiosti!” sanon, ja lähden taluttamaan Liinaa nican opastamaa karsinaa kohti.

Kun Liina on karsinassa, rupean tyhjentämään varusteita autosta. Lupasin itselleni, että en osta mitään ylimääräisiä varusteita ennen, kuin hevoseni on kaksi vuotias, mutta tavararöykkiötä tuijottaessani huomaan, että en ehkä ole pitänyt lupaustani. Nica kuitenkin salaa hämmennyksensä hyvin, ja neuvoo minne voin viedä tavarani.

Päästän nican jatkamaan töitä, ja vien Liinalle päiväheinät. Katselen vielä hetken aikaa ympärilleni, ennen kuin lähden ajamaan traileria kotiin.

En malttanut pysyä tallilta pois, vaan huristelin tallille jo kahdeksan pintaan tyttäreni Hilman 5v kanssa. Hilma oli kitissyt koko yön, mutta en jaksanut enää aamulla jatkaa tappelua nukkumisesta, vaan nousimme ylös aikaisin. Kahdeksalta kurvasimme siis tallin pihaan, ja bongasin heti Liinan tarhailemasta pienessä hevoslaumassa. En vielä tunne muita tallin hevosia, mutta Liina näytti tulevan toimeen oikein hyvin - välillä se laukata tömisteli muiden hevosten ympärillä, joista etenkin yksi tuntui olevan sille kuin uusi äitihahmo. Suurimman osan ajasta se kuitenkin rouskutteli muiden kanssa rauhassa heiniä. Vein Hilman sisään ja rupesimme yksissä tuumin järjestämään Liinan tavaroita kaappiin. Hilma on reipas tyttö, ja vähistä yöunista huolimatta hän jaksoi keskittyä järjestelyyn ja touhuamiseen hyvin. Kun kitinä alkoi, annoin tytölle porkkanan nakerrettavaksi ja hän leikki olevansa itsekin hevonen.

Tallilla oli hiljaista, ainoastaan Suvi (jonka kanssa kävin sanomassa käsipäivää heti saavuttuamme, mutta jätin hänet sitten työn touhuun) oli siivoamassa karsinoita. Kun olin saanut tavaramme järjestykseen, oli hän ehtinyt jo siivota Liinan karsinan, joten lähdin hakemaan tammaa sisään. Pikkuneiti ei olisi millään halunnut lähteä uuden laumansa luota, ja jouduin vähän juoksuttamaan sitä ennen kuin tamma antoi kiinni. Talutin Liinan kentälle, ja tein väistätyksiä, pysäytyksiä ja muita maastakäsin harjoituksia. Liina on pääasiassa hyvin kiltti ja nöyrä, mutta saadessaan jotain hauskempaa päähänsä se tuntuu unohtavan ihmisen, ja siitä tavasta yritämme päästä eroon. Pyörimme kentällä hyvän tovin, ja kun Hilma alkoi valitella kylmyyttä talutimme yhdessä Liinan sisään harjattavaksi. Se nostaa jo hyvin kaviot ja seisoo kiltisti paikallaan kiinni kytkettynä, joten uskalsin antaa tyttärenikin harjailla Liinaa.

Arvelin, että tässä on Liinalle tarpeeksi yhdelle päivää, ja päästin sen takaisin tarhaan. Juttelimme Suvin kanssa, että Liinan voisi huomisesta alkaen laittaa pihattoon - aluksi vähän pätkittäin, että se saisi päivällä tai illalla olla pari tuntia sisällä rauhoittumassa, nuori hevonen kun on. Mietimme myös pihattokavereita, ja päätimme kokeilla yhdessä huomenna mitä Liina sanoo pihattoseurastaan.

Niin se aika vaan rientää, että Liinatammuskaiseni täytti tänään kolme vuotta! Sen kanssa olemme ehtineet treenata jo peruskäyttäytymisen lisäksi varusteiden pukemista ja riisumista, kengityksessä käyttäytymistä, trailerissa matkustamista ja lastausta, juoksutusta - monenlaista. Nyt oli kuitenkin aika ottaa askel uuteen, ja kokeilla valjastusta ja kärryjen edessä olemista!

Olin jo pitkään miettinyt, että mistä saisin ajovehkeet lainaan. Lopulta hoksasin kysyä tallinpitäjä nicalta, sattuisiko hänellä olemaan jossain jemmassa jonkinnäköisiä valjaita. Sain kuulla, että tallin mustalla pohjoisruotsinhevosori "Kirpulla" oli treenattu ajamista, ja saisin lainata sen kamppeita, jos ne vain passaisivat Liinalle. Kaivelin satulahuoneen perältä valjaat esiin, ja vaikka ne olivat melko reilut, arvelin, että ne voisivat sopia silti. Hain Liinan pihatosta talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Liina oli oppinut hienosti seisomaan aloillaan kiinni kytkettynä, vaikka lähikarsinoissa olisikin hevosia. Harjasin Liinan puhtaaksi, ja aloin sovittamaan valjaita. Liina ei ollut tekemisistäni moksiskaan, se oli tottunut suitsiin ja muihin härveleihin päällänsä, joten tilanne ei ollut uusi muille kuin minulle, joka en ollut juuri ravivaljaisiin tottunut. Olen tietysti ajanut hevosia ennenkin, mutta valjaat meinaavat aina olla suuri mysteeri. Sain kaikki kuitenkin mitenkuten paikoilleen, ja vaikka kaikki soljet piti säätää mahdollisimman tiukalle, ne passasivat aivan hyvin. Talutin Liinan ulos odottelemaan valmentajaamme Tiinaa, joka on kokenut nuorten hevosten kanssa. Kun Tiina kurvasi mustalla Saabillaan tallinpihaan, aloimme heti töihin. Ohjasajoimme Liinaa ensin siten, että minä kävelin sen vierellä ja Tiina oli ohjaksissa, mutta kun Liina meni niin hyvin, jäin pikkuhiljaa pois viereltä. Liina on jo juoksutuksessa opetettu ääniavuille, joten vauhdin muuttelu oli helppoa. Se ymmärsi myös kääntävät ja pidättävät ohjasotteet hyvin nopeasti. Jatkoimme parikymmentä minuuttia, kunnes totesimme Liinan saaneen tarpeeksi.

Tiina ohjeisti minua jatkamaan harjoituksia ainakin muutamia kertoja viikossa, ja ottamaan seuraavilla kerroilla jo kärryt perään. Olin hieman epävarma kärryjen kiinnityksestä, joten päätimme kokeilla saman tien - Tiina piti Liinaa kiinni, ja minä hain tallin takaa Kirpun kärryt. Ne olivat melko vanhanaikaiset koppakärryt, mutta sopivat tarkoitukseemme oikein hyvin. Minä pidin Liinaa kiinni, ja Tiina laittoi kärryt kiinni. Liina katseli kummastuneena taakseen, mutta ei pyristellyt vastaan. Annoimme kärryjen olla paikoillaan muutamia minuutteja, ennen kuin irrotimme ne. Kiittelin Tiinaa, ja maksettuani hänelle lähdin viemään Liinan sisälle. Irrotin valjaat ja harjasin tamman reippaasti, ennen kuin vein sen takaisin pihattoon odottelemaan päiväheiniä. Itse ajattelin kiitokseksi valjaiden lainasta puunata ne ihan kunnolla, ja istuskelinkin kaikkine vermeineni satulahuoneen lattialle ja aloin töihin. Satulahuoneeseen käveli sisään nuori tyttö, jota en ollut ennen nähnyt, ja rupateltuamme hetken hän esittäytyi Petraksi. Päästin hänet omiin töihinsä, ja nostin pesemäni valjaat paikoilleen odottamaan huomista.

Villin uudenvuoden jälkeen (olin kerrankin saanut Hilman hoitoon, joten pystyimme miehekkeen kanssa juhlia rauhassa) heräsin "reippaasti" jo puolilta päivin, kun äitini tuli tuomaan Hilmaa kotiin. Kahden jättimäisen kahvikupillisen jälkeen pakkasin Hilman toppavaatteisiin ja autoon, ja ajelin tallille. Hilma oli kuin tulisilla hiilillä, tyttö oli niin innoissaan ajatuksesta että pääsisi ajamaan Liinalla "Ihan itte!". Varoittelin kuitenkin tyttöä, että voi olla että en ota häntä vielä tänään kärryjen kyytiin - olihan se Liinalle kuitenkin ensimmäinen "oikea" kerta. Lupasin kuitenkin, että jos hän ei tänään pääsisi kyytiin, kysyisin nicalta saisimmeko lainata hänen shettisori Tahvoa, johon Hilma on toivottoman ihastunut, ja voisimme ajella sillä vähän.

Tallille päästyämme haimme heti ensimmäiseksi Liinan sisään ja harjasimme sen Hilman kanssa yhdessä. Valjastin tamman taas Kirpun valjaisiin, ja talutin pihalle, jossa sidoin sen taas kiinni siksi aikaa, että sain kärryt perään. Kävin tallissa pyytämässä Suvia avuksi, ja hyppäsin kärryille. Suvi talutti Liinua pihapiirissä kymmenisen minuuttia, mutta kun kaikki meni hyvin, ei kärsimätön luonteeni malttanut enää odottaa, vaan pyysin häntä irroittamaan riimunnarun. Pyysin Suvia viemään Hilman satulahuoneeseen, ja käskin Hilmaa ottamaan repustaan värityskirjansa, jota tyttö saisi värittää kärrylenkkimme ajan. Itse ohjasin Liinan varovasti kohti metsäpolkua.

Lähimaastot olivat meille tuttuja lukuisilta kävelylenkeiltä, joten suuntasin lähimmälle polulle, jonka tiesin tekevän parin kilometrin lenkin lähialueella, tasaisessa maastossa. Liina oli valppaan oloinen, mutta ei ollenkaan rauhaton. Annoin sen kävellä rauhassa, ja tunnustella uutta painoa perässään. Kaikki meni hyvin, ja maiskautin vähän että tamma lähtisi raviin - ja lähtihän se, ja kerralla sellaiseen vauhtiin että paremmat ravuritkin jäisivät kauas taakse. pidätin ohjista kevyesti, ja juttelin matalalla äänellä ohjaten tammaa hitaampaan vauhtiin. Hetken revittelyn jälkeen Liinan ravi muuttui reippaaksi, eteenpäinpyrkiväksi, mutta silti hallinnassa olevaksi, ja pyysin sitä hidastamaan käyntiin. Hetken päästä maiskautin tammaa uudelleen raviin, tällä kertaa hyyyyvin sievästi ja pienesti, ja vaikka Liina ponkaisi tälläkin kertaa melkoiseen vauhtiin, rauhoittui se kuitenkin huomattavasti nopeammin. Ravautin sitä pienen pätkän, ennen kuin otin taas käyntiin ja annoin sen kävellä rauhassa takaisin tallille. En voinut estää hymyä kareilemasta kasvoillani, niin ylpeä olin tammastani. Tallinpihalla huusin Hilmaa - olin päättänyt, että hänkin pääsisi kokeilemaan kärryillä olemista. Hetken kuluttua Hilma juoksikin tallista hieman liian iso kypärä päässään heiluen.

- Älä kulta juokse hevosten lähellä, Liina saattaa säikähtää!

- Anteeski äiti, minä oon vaan niin innoissaan

Autoin kädestä pitäen Hilmaa kiipeämään kärryille, ja näytin mistä tyttö voi pitää kiinni. Myötäsin ohjista, ja Liina lähti rennosti kävelemään eteenpäin. Kiertelimme tallin lähistöllä n. 10 minuuttia, ennen kuin palasimme tallille. Hilma ei olisi tietenkään halunnut vielä lopettaa, mutta kerroin tytölle että Liina on jo niin väsynyt, että sen pitää päästä lepäämään. Tamma oli vähän hikinen, joten harjauksen jälkeen se sai loimen päällensä pihattoon. Jätin satulahuoneeseen tallityöntekijöille lapun, että ottaisivat loimen illalla pois, ja laitettuani Liinan ruuat lähdimme Hilman kanssa kotiin.

2.1.2011 - ... ja kuinka tyttärestäni tuli hevosenkouluttaja...

Ajattelin aluksi että Liina saisi tänään pitää vapaapäivän, kun eilinen oli neidille melko rankka. Hetken mietittyäni päätin kuitenkin touhuilla tänäänkin jotain - Liinan kalenteriin on alkanut kertymään tapahtumia tälle kuulle: irtohypytystä, askellajiarvostelua ja estevalmennusta, eli treenattava olisi ja melko ripeään tahtiin. Päivä oli mukavan leuto, miinusta vain pari astetta, joten haettuani Liinan pihatosta, sidoin sen pihalle kiinni. Reipas avustajani Hilma oli jo hakenut Liinan harjat ulos, joten puunasimme ponin oikein kunnolla ja pitkän kaavan mukaan, selvittelimme jouhet ja käsittelimme tamman jalkoja oikein erityisen paljon. Liina jaksaa aina hämmästyttää minua käytöksellään - se on kuin kaksikymppinen eläkeläistamma, niin lunkisti se osaa käyttäytyä, ja ihan erityisvarovainen se tuntuu olevan Hilman lähellä.

Harjausoperaation jälkeen haimme Hilman kanssa Liinan satulan ja suitset, ja veimme nekin pihalle. Satuloin tamman rauhassa - Hilmalla on ollut satula päällä jo yhteensä ainakin viisi kertaa, eikä se ole sille enää mikään ihmetyksen paikka. Suitsetkin saimme paikalleen ilman ongelmia, suistia Liinalla on käytetty huomattavasti satulaa enemmän, mm. juoksutustreeneissä ja tietysti ajoharjoitteluissa. Laitoin suitsiin liinan kiinni, ja talutimme sen Hilman kanssa kentälle. Juoksutin tammaa ensin käynnissä isolla ympyrällä, ja tällä kertaa raviin lähdössä nähdään vain yksi pieni pukki - Liina on selvästi kehittynyt, ja ehkä eilinen treenailu vielä vähän väsyttää tammaa. Juoksutin sitä ravissa molempiin suuntiin, ja otimme pari kierrosta laukkaakin, ja Liina pudotti laukasta raville yhdellä pienellä ääniavulla - Hienoa Liina!!

Otin tamman käyntiin ja sanoin Hilmalle:

- "käyppäs hakemassa se sun kypärä satulahuoneesta"

- "Mitä, ai miks? Mennäänkö me taas ajamaan?" ihmetteli Hilma

- "Ei, kun kokeillaan että tuleekos tästä meijän hepasta ratsua! Pääset istumaan Liinan selkään!"

Hilma juoksi hippulat vinkuen talliin ja tuli takaisin kypärän kanssa. Olin itse makoillut muutamia kertoja Liinan satulassa, mutta selässä en ole vielä istunut. Luotin kuitenkin nuoreen tammaan, se oli käytöksellään rohkaissut minua niin, että uskalsin päästää kevyen tyttöni selkään. Hilma juoksi takaisin kasvot kiihtymyksestä punaisina, ja hetken rauhoituttuaan laskin jalustimet alas, ja punttasin tytön selkään.

Hetken aikaa olimme molemmat täysin mykkiä, ja aivan sanattomia ihastuksesta: Liina seisoi aloillaan, korvat rennosti hörössä, eikä puhettakaan hännällä viuhtomisesta tai vikuroimisesta. Hilma istui hiljaa selässä, samalla silitellen vähän Liinan kaulaa. Nostin tytön hetken kuluttua alas (hetki tuntui ainakin tunnilta, todellisuudessa Hilma oli Liinan selässä korkeintaan kaksi minuuttia) ja taputtelimme kilvan tammaa. Talutin Liinan takaisin tallille, enkä saanut hetken rauhaa Hilman jatkuvalta papatukselta ja kikatukselta. Otimme Liinalta varusteet pois ja talutimme sen pihattoon. Hain tallista vielä porkkanaa, joita syötimme Liinalle ja sen pihattokavereille.

Kun olin kantamassa varusteita takaisin satulahuoneeseen, kuulin Hilman selittävän innoissaan: "Aattele, mää oon ihan oikee ratsastaja ja mää sain ratsastaa meidän Liinalla ensimmäisenä!" Seurasin ääntä Indin karsinaan, jossa Hilma selitti nicalle äsken kokemaansa, nican pidätellessä nauruaan.

2.1.2011 - jännittäviä uutisia!

Enhän minä tietenkään malttanut koko loppuiltaa pysytellä poissa tallilta, joten ajelin vielä seitsemän pintaan tallille, ajatuksena vilkaista vähän tarkemmin Liinan pihattokavereita ja auttaa iltatallin teossa. Menin pihattoon tallivihon kanssa, tarkoituksena siis tutustua hevosiin ja oppia heistä ainakin nimet. Tallivihossa oli kivasti esitelty kaikkien pihattojen ja karsinoiden hevoset, joten tutustuminen oli helppoa. Ja minkälaisia pihattokavereita sieltä löytyikään! Appaloosaa, knabstrupia, puoliveristä, arabia ja trakehneria! Apua, meidän Liinu rukka on ihan takkupörröinen maatiainen näiden kilpahevosten rinnalla! Onneksi kaikki hevoset vaikuttivat seurallisilta, ja ovat ottaneet Liinun hyvin vastaan, joten sehän se on tärkeintä. Vaikka pieni kateuden pisto silti tuntui mahanpohjassa - nämä hevoset kiertävät takuulla maan parhaita kisakenttiä ja hinnoista puhutaan kymmenistä tuhansista. Kun palasin rapsuttelemaan Liinaa, poistui kaikki mielipaha sekunnissa kuin taikaiskusta, kun tajusin, että Liina on tietenkin minulle juuri se ainoa oikea.

Hetken tammaa rapsuteltuani, nica käveli heinien kanssa kohti pihattoa. Jäimme juttelemaan päivän tapahtumista, ja kerroin, että Hilma oli käynyt tänään Liinan selässä. Hetken rupateltuamme nica ehdotti, että halutessamme voisimme käyttää jotakin hänen hevosistaan Hilmalle ratsuna ainakin siihen asti, että Liina on tarpeeksi kokenut ja hyvinkoulutettu. Kävelimme talliin, ja minun ensimmäinen ehdotukseni oli tietenkin Tahvo, johon olin iskenyt aiemmin silmäni. nica oli kuitenkin sitä mieltä, että se ei luonteeltaan sovi lapselle ratsuksi, ja ehdotti sensijaan vuonohevosori Anssia, joka on kuulemma kiltti, tasainen, ja aina aloittelijoiden suosikki. Sovimme, että käymme Hilman kanssa ratsastelemassa Anssia aina kun ehdimme.

4.1.2011 - ja sitte ite selekään!

Kävimme jo päivällä Hilman kanssa ratsastamassa Anssilla, joten hyvällä omallatunnolla tumppasin tytön Miehekkeen huomaan, ja lähdin itse uudestaan tallille. Liinan 4v-synttäreihin on pari päivää aikaa, joten päätin, että nyt on aika käydä itse istumassa tamman selässä. Apua jaiks iiks! Mikä on mahtavampaa kuin päästä oman hevosen selkään ensimmäistä kertaa?

Ajelin tallille jännittyneenä, ja hain samantien Liinan sisään. Käytävällä nica oli juuri lakaisemassa, ja vaihdoimme muutaman sanan Liinasta, ja Anssista tietenkin samalla. Kehuin poniorin käytöksen maasta taivaisiin - parempaa opettajaa en tytölleni voisi kaivata! Harjasin Liinan kaikessa rauhassa, selvittelin jouhet, pyyhin sieraimet, tutkailin kavioita tulevaa kengitystä varten, muutenkin hengailin tamman kanssa oikein ajan kanssa. Laitoin tammalle varusteet, nekin hyvin rauhalliseen tahtiin, ja annoin tamman taas makustella kuolaimia ihan rauhassa, mutta Liina ei ollut edes satulavyön kiristämisestä enää moksiskaan.

Talutin hörökorvaisen tammani kentälle, ja laskin jalustimet alas. Siirsin Liinan koroketason kohdalle, ja kiipesin sinne jännittyneenä. Liina seisoi paikallaan kuin vanha tekijä, ei pienintäkään hötkyilyä tai levottomuutta. Astuin varovasti jalustimelle, ja laskin itseni istumaan tamman satulaan - eikä neidin korva edes hätkähtänyt. Istuin paikoillaan hyvän tovin, silitellen Liinan kaulaa, taputellen sen takapuolta ja kylkiä, jutellen ja vähän takkiani rahistellen - halusin tietää, miten helposti neiti säikkyy. Liina seisoi paikallaan korvat lurpallaan, kohta herää epäilys että onko tammani ihan überlaiska

Puristin pikkuisen pohkeillani tamman kylkiä samalla maiskauttaen, ja Liina lähti rauhalliseen tahtiin kävelemään eteenpäin. En ohjannut sitä mitenkään, enkä määrännyt tahtia, annoin sen vaan kävellä rauhassa sinne, minne se itse tahtoi. Kävelimme n. 5 minuuttia, ennen kuin pyysin tammaa pysähtymään (liina- ja kärrytyöskentelystä on selvästi ollut paljon hyötyä, "seeeeis" ja kevyt pidäte ohjista pysäyttivät tamman). Laskeuduin varovasti satulasta, ja taputellen ja kehuen, melkein ilon kyyneliä pillittäen talutin tamman talliin ja hoidin sen pihattokuntoon.

Tänään saa Hilma pitää tallivapaan päivän, joten samalla se tietää meidän osaltamme Anssille vapaata, ja Liinalle vähän rauhallisempaa menoa, kun pikku apulainen ei ole ympärillä hääräämässä. Menin hakemaan Liinaa pihatosta, mutta ennen kuin otin hevosen kiinni, siivosin vähän pihattoa, pesin juomakuppeja ja täytin niitä, lakaisin heiniä yhteen kasaan ja lappasinpa peräti pari kärryllistä sitä itseään. Tästä kun oli saanut mukavan alkulämmittelyn ja väriä poskiin, otin Liinan kiinni ja talutin sen tallille. Liina oli selvästä vähän väsähtäneen oloinen, joten päätin, että tänään voisi olla hyvä kävelypäivä! Harjasin Liinan melko ripeästi, ja aloin virittelemään suitsia paikalleen. Suvi käveli ohitseni juuri, kun aloin olla valmis, joten moikkaamisen jälkeen kysäisin häneltä "Huvittaisko sua lähtä seuraksi kävelylle? Melko kiva ilma ulkona kun ei oo paljon pakkasta, ajattelin käydä lähimetsässä taluttamassa Liinaa jonku puoli tuntia."
"Hmm, ehtisinköhän minä. Mitä kello on? En kyl tiiä jaksasko, äh. No hmm. Moona kyllä pitäis tänään liikuttaa eilisen treenin jäljiltä melko rauhallisesti, joten mikäpä sen parempaa kuin rauhallinen kävely. En kyllä jaksa ite kävellä, joten jos ehdit oottaa että satuloin Moonan?"
"Joo toki! Meen Liinan kanssa tohon kentälle pyörimään siksi aikaa."

Huippua saada seuraa!, ajattelin, kun talutin Liinan kentälle. Teimme maastakäsin harjoituksia, peruutuksia, ihmisen väistämistä ja seuraamista, ja kaikki meni hyvin. Suvilla meni vaivaiset 15min, kun hän tuli viimeisen päälle suitun ja varustetun Moonan kanssa ulos. "Ohhoh, kyllä tässä näkee kuka tätä tekee työkseen!" ajattelin. Lähdimme kävelemään kohti metsää, aluksi melko rauhallisessa vauhdissa. Hetken käveltyämme Moonan vauhti kiihtyi ja kiihtyi, ja Suvikin tuntui tympääntyvän hitaaseen tahtiimme. "Piru vie!" ajattelin, "Oota Suvi hetki, minäkin hyppään Liinan selkään, niin päästään vähän nopeampaa!". Suvi pysähtyi, ja katsoi hivenen hämmentyneenä, kun kampesin itseni Liinan selkään. "Tota, onko sillä ennen menty ilman satulaa?" Suvi kysyi.
"Ei, ja kerran aiemmin oon ollut täällä satulankaan kanssa, että saapa nähdä!" naurahdin hänelle.

Mutta Liina oli luonnonlahjakkuus. Se käveli säpsähtelevän ja välillä hyppelevän Moonan perässä kohtalaisen rauhallisesti, välillä vilkuillen rasahduksien suuntaan. En voinut olla kehumatta tammaa Suville, ja Suvi ehdottikin, että otettais pieni ravipätkä. "Mikäs siinä! Jos lennän täältä alas niin pliis koita ottaa Liina kiinni" kiljaisin Suville, samalla kun maiskutin Liinan raviin. Tamma lähti uskomattoman tasaiseen, joskin melko reippaaseen raviin Moonan perässä, eikä kulunut kuin pari sekuntia, ennen kuin molemmat tammat laukkasivat pitkin leveää lumen peittämää tietä, Moona edessä, Liina sen takapuolen kohdalla sivussa. Tammat nelistivät korvat hörössä hyvää vauhtia eteenpäin, enkä voinut kuin nauraa ääneen. Eka laukka omalla hevosellani maastossa, ja tamman tasaisessa ja lämpimässä selässä oli niin mukava istua, ja tuntea kun tuuli vihmoi korvissa. Hidastimme pikkuhiljaa rauhallisempaan laukkaan, ja siitä raviin. Liina oli innoissaan, ja heitteli välillä päätään, mutta nähdessään kaverin tyytyvän raviin, lopetti sekin tempoilun ja ravasi laiskasti kohti tallia. Lopuksi otimme vielä käyntiin, ja päästimme ohjia vähän löysemmälle.

"Huhhuh, melkoista menoa äsken!" Suvi sanoi. Huomasin, että yleensä niin sulkeutunut ja vähän nuiva tyttö oli selkeästi nauttinut laukkapätkästä, ja hymyillen vastasin, että otetaas pian uusiksi. Menimme vielä kentälle kävelemään loppukäyntejä, ennen kuin veimme tammat sisälle.

Liina on saanut huilata pari päivää, joten tänään, kun olin ensin pitänyt Hilmalle tunnin Anssin kanssa, ja mieheke oli käynyt hakemassa Hilman kotiin, oli aika lähteä ihan tosissaan ratsastamaan Liinaa. Liina on siis nyt vähän reilu 4v, ja koska kuun lopussa meille on tiedossa sekä valmennuksia, että pikkukisojakin, on aika alkaa tosissaan harjoittelemaan. En tiedä mikä päähänpisto oli ilmoittaa nuori tamma viikon päästä valmennuksiin ja parin viikon päästä pikkukisoihin, mutta oppiipahan alusta asti matkustamaan ja kestämään kisapaineita.

"Moi Nica! Me käytiin Hilman kans just liikuttelemassa Anssia vähän, ja ajattelin seuraavaksi satuloida tamman ja mennä kentälle opettelemaan ihan oikeaa ratsastusta!" huikkaan tallinkäytävällä matelevalle nicalle. "Haluatko että tuun katsomaan teidän perään ja antamaan vähän neuvoja?" Nica kysyy, enkä voi kuin kiittää tarjouksesta, ja pyytää hänet kentälle puolen tunnin päästä: "Lämmittelen itse ensin vähän aikaa."

Kun Liinalla on varusteet päällä, kiipeän sen selkään kentällä. Sillä on aiemmin ratsastettu muutamia kertoja, mutta nyt on tosi kyseessä - en aio enää vain lönkytellä eteenpäin, vaan jo vaatiakin vähän jotain. Liina on rakenteellisesti hyvin kehittynyt suomenhevoseksi, joten en usko, että tästä on sille haittaa. Liina osaa moitteettomasti käynti, ja ravi-avut, kääntävät ohjasotteet ja hidastavat myös. Laukkaa olen ottanut kärryjen kanssa ja liinassa, eli ainakin ääniapu on tuttu. Mitäänratsastusradan teitä emme ole menneet, enkä ole vaatinut Liinalta minkäänlaista muotoa tai tiettyä vauhtia - tamma on tähän asti määrännyt kaikesta, paitsi suunnasta ja askellajista itse. Tänään kuitenkin päätän, että menemme uralla, ja rauhallisessa tahdissa, tehden kääntymisharjoituksia ja pysähdyksiä. Lämmittelen pitkillä kävelyillä ennen kuin otan ravia. Ravailemme puolipitkällä ohjalla pari kierrosta, Liina tahtoisi aina lähteä seikkailemaan pitkin kenttää, mutta ohjaan sitä hellästi takaisin uralle. Vaihdan suuntaa, ja käännyn pari kertaa kentän poikki. Tämä sujuu kohtalaisen hyvin, vaikka välillä tiukoissa käännöksissä ravi meinaa pudota käynniksi.

Nica kävelee paikalle selvästi ärtyneenä jostakin "Perhanan Ance näykkäs mua kun talutin sen sisälle. Kato tätä mustelmaa!".
Hidastan Liinan käyntiin, ja menen ihmettelemään nican mustunutta käsivartta. "Sattuuko? Jos et jaksa opastaa meitä niin ei tarvi, mee vaan lepäämään!" sanon nicalle. "Minuahan yksi hevosenrutjake ei nitistä, otappa kuule ohjat kunnolla käteen ja ei muuta kuin harjoitusravia eteenpäin!". Hätkähdän, ja nostan ravin. En ole ennen mennyt tammallani harjoitusravia, joten kyyti on melkoisen pompottavaa. Nica opettaa meitä orjapiiskurin lailla 20min - hän näkee jokaikisen hypähdyksen, horjahduksen, säpsähdyksen ja lintaamisen - jokaikiseen kulmaan hän pakottaa minut ratsastamaan niin kuin GP-luokassa koulukisoissa, ja aina, kun Liina yrittää lintsata, kuuluu niin ärhäkkä karjahdus että tamma hypähtää takaisin uralle. Teemme ravissa ja käynnissä suunnanvaihtoja ja käännöksiä, ja lopulta kun parikymmentä minuuttia on kulunut, kuuluu huomattavasti lauhkeammalla äänellä: "Hyvä, sehän meni aivan hienosti! Ja et usko miten pieni ärhentely auttoi tähän mielialaan, nyt jaksaa taas paljon paremmin!" Nauramme molemmat railakkaasti, ja päästän Liinan kävelemään pitkillä ohjilla.

Huonokuntoinen tammaparkani on yltäpäältä hionnut, ja tallissa joudun pesemään sen kokonaan. Loimitan sen tukevasti, ja jätän vapaaseen karsinaan kuivumaan. "Tota nica.." kysyn varovasti, tunnustellen onko naisen huono tuuli palannut "viitsisitkö nakata Liinan illalla takaisin pihattoon, en viitsi sitä viedä sinne ihan likomärkänä". "Tottakai. Liina ansaitsee nyt kunnon heinäsatsin ja rauhoittumisen karsinassa, minä vien sen illalla pihalle ja vaihdan loimet kuiviin jos on tarve!". Tallilaiset pyörittelevät silmiään nican äkisti muuttuneelle mielialalle, mutta en voi muuta kuin kiittää - eipähän tarvi illalla itse ajaa uutta lenkkiä tallille. Käymme vielä kahvilla hengähtämässä hetkisen, ja juttelemme tallin kuulumisista ja hevosista - itse kun olen täällä melko uusi, en tunne puoliakaan hevosia nimeltä, mutta on mukava kuunnella tyttöjen pulinaa eri hevosten luonteenpiirteistä, tulevista kisoista ja siinä samalla myös tallipojista.

"Anni? Hei Anni!!? Olithan sää Anni?" huhuilen mustanruunikon puoliveritamman ovella ruskeahiuksiselle tytölle, joka on selvästi uppoutunut musiikinkuunteluun harjatessaan tammaa. "Hei, Anni!" sanon vähän kovempaan ääneen, ja vaikka tyttö ei minua kuule, hevonen selvästi hätkähtää, ja sen myötä myös tyttö huomaa minut. "Ai hei, sanoitko jotain? Sinähän oot se Liinan omistaja?" tyttö kysyy.
"Joo" hymähdän. "Ajattelin vain kysyä, että mitä meinaat tänään touhuta Tuitun kans? Olisiko huvittanut lähteä mukaan maastoon - en uskalla lähtä Liinan kanssa vielä yksin, mutta olis kiva päästä vähän tuulettumaan, melko v*ttumainen fiilis kaikista typeristä työjutuista yms..." "ööh, joo..." Anni selvästä häkeltyy avautumistani, mutta en anna sen häiritä. "Joo, mennään vaan! Tekee Tuitullekin hyvää päästä vähän tuulettumaan!" hän vastaa.

Sovimme tapaavamme ulkona kentällä kunhan saamme molemmat tammamme valmiiksi. Olen harjannut Liinan jo aiemmin, joten varustan sen melko ripeästi. Talutan tamman kentälle, ja hyppään selkään. Odotellessamme menemme käyntiä ja ravia, pyörimme ympyröitä, ja kaiken aikaa olen erittäin tyytyväinen tammani kehitykseen, se myötää ohjalle, kuuntelee pohjetta, ja on muutenkin hyvin kuuliaisen oloinen. Tuittu ja Anni saapuvat tallista ulos, joten otan käyntiin, ja kävelemme kentältä tallinpihalle heidän luo. Anni nousee tamman selkään, ja ohjaamme tammat kävelemään rinnakkain kohti maastoja. Liinasta olen aivan varma, että se tulee Tuitun kanssa toimeen, mutta pidämme varulta vähän etäisyyttä. Kävelemme hyvän tovin, ja tutustelemma samalla Annin kanssa toisiimme. Hetken päästä huomaan, että puhumme ihan kaikesta, uusista bändeistä, leffoista, kouluista, ruuista, miehistä - kaikesta. Kävelemme huomaamattamme lähes puoli tuntia, nauraa käkätämme ja tirskumme tyhmille jutuille, ja vaikka ikäeroa on muutama vuosi, tulemme todella hyvin toimeen. Tammat sen sijaan alkavat vaikuttaa kärsimättömiltä, joten Anni hätkähtää jutuisteluistamme, ja kiljahtaa, "Laukataan!". Ohjaan Liinan Tuitun taakse, ja nostamme laukan. Pidän tamman toisen hevosen perässä, että ei pääse syntymään kisatilannetta, ja annammme palaa lähes täysillä. Tuittu menee edellä tukka putkella, ja me porhallamme perässä hyvää kyytiä. Laukkaamme pitkän pätkän, ennen kuin tie muuttuu mutkikkaammaksi, ja Anni ottaa raviin edessämme. Vauhdinkyyneleitä pyyhkien ravailemme eteenpäin, ennen kuin jatkamme matkaa tallille käynnissä.

Aivan huikeaa kiirettä on pidellyt! Loppukuu piti sisällään paljon uutta asiaa, kisoja, valmennuksia, treenaamista kotona ja tietysti ihan rentoa hummailua. 15.1 kävimme valmentautumassa Twisty Puzzlessa, ja 16.1 kävimme vaeltamassa seuramme porukalla Solon talvisissa maastoissa. Vaellus meni hyvin, mutta ihan ymmärrettävästi nuori tamma vähän väsähti, mutta oli seuraavana päivänä silti oma innokas itsensä. Tarkemmin maastoretkestä voitte lukea Valmennus-sivulta.

21.1 kävimme tamman ensimmäisissä koulukisoissa Timmellyksessä, luokkana HeC ja sijoituksena 14/18. Paremminkin olisi tietenkin voinut mennä, mutta tasaisesti suoritettu rata oli tavoitteena ja siihen päästiin. Viikon kuluttua, 28.1, palattiin Timmellykseen estekisoihin, nämäkin tamman ensimmäiset laatuaan, luokkana 50cm ja sijoituksena VOITTO! Liina teki tasaisen, reippaan ja siistin radan, ja päräytti voittajaksi. Edelleenkin hehkutan tätä voittoa päivittäin kaikille, en vaan voi uskoa, että äsken pieni varsani vielä totutteli satulaan, ja nyt hyppäsimme luokan voittajiksi - kilpakumppaneita oli kuitenki 15!

Viime päivät olemme treenailleet tasasella kouluratsastusta, erilaisia teitä ja lähinnä kuuliaisuutta. Tällekin kuulle on suunnitteilla parit kisat, joten treenattavaa riittää.