Solinan ja Veijon toilailuja

28.2.2010
Ennen huomista tuntia oli tarkoitus käydä Viejon kanssa kentällä muistelemassa vähän kouluhömpötyksiä, mutta sekä orin, että minun mieli teki lähteä maastoilemaan. Eli ei muuta kuin (luminen) hevonen tarhasta, pahimmat lumet harjaten pois, varusteet niskaan ja menoksi. Siinä vaiheessa lumituisku oli jo senverran sakeaa, että meinasi tulla maneesia ikävä. Veijoa ei kuitenkaan haitannut, vaan ori senkun porskutti korvat hörössä tuulta päin. Ja vauhtia piisasikin! Hanki oli syvä ja varmasti raskas kulkea, silti Veijo oli jopa aavistuksen kuuma ratsastaa, ei kestänyt ajatellakaan ravia. Varsin uusi piirre tässä hevosessa, toivottavasti ori on samanlainen huomisella tunnilla!

Hanki syveni kohti pellon laitaa, ja orin into väheni. Toki se vieläkin tuhisten ja puhisten kiskotti menemään, mutta ei enää niin innokkaana. Pellon päässä käänsin orin, ja pyysin sitä raville, olipahan vähän polkua, ettei ihan mahan korkuisessa hangessa tarvitse hölkkäillä. Ja Veijohan teki työtä käskettyä, innokkaasti se ponkaisi reippaalle raville ja hölkki pitkällä askeleella lumista peltoa pitkin. Välillä niskaansa nakaten, välillä rauhoittuen vähän hitaammallekin raville. Ori oli kaikinpuolin hyvän tuontoinen, reipas ja innokas, silti malttoi pyydettäessä keskittyäkin. Hölkkäsimme samaa uraa muutaman kerran edestakaisin, sitten kävelimme pari kertaa väliin, ennen laukkoja.

Ohjia keräillessäni ori alkoi jo ehdottelemaan hölköttelyä. Sekin uusi - ja huono piirre, työhevoselle. Toki pellolla Veijokin on aina ollut virkeä ja meneväinen, mutta että noinkin... Keräsin ohjat tuntumalle ja pidin intoilevan orin käynnissä, siihen asti, että se rauhoittui kuuntelemaan. Sitten annoin laukka-avut, ja ori ampaisikin innoissaan laukalle. Pelto vilahti ohitse vauhdilla (tai no, Veijon vauhdilla), ja päässä käännyimme takaisin samaan jälkeen. Veijo intoili taas, mutta malttoi kuitenkin kävellä laukkapyyntööni asti rauhassa. Laukkakin oli maltillisempaa, ja ori alkoi selvästi jo aavistuksen rauhoittumaan. "Aurasimme" ympyränkin pellon laitaan, ja siinä vähän jumppailin Veijoa. Ori vaikutti oikein yhteistyöhaluiselta, saa nähdä miten malttaa keskittyä huomiseen tuntiin.

Tallilla kuivattelin omat ja hevosen varusteet ja itse hevosen. Veijolla tuli vähän hiki, joten se jäi jo sisälle odottelemaan heiniään. Putsasin huomiselle tunnille varusteet valmiiksi, yleissatulan, suitset kolmipalalla ja puhdas, sininen satulahuopa. Nappasin vielä pari kuivatusloimea kotiin pestäviksi, ja jätin Veijon sisälle kuivattelemaan.

Heips, suokkipojullesi vapautui juuri karsinapaikka. Laittele vaan tietoja tulemaan niin lisäilen sen talliin

Urmaksen tiedot pähkinänkuoressa lähetetty nican mailiin.

1.3.2010 - Koulutunti!

Teema:
Suoraan ratsastaminen, hevosten 'jumppaaminen' ympyröillä (taivutukset).

Puoli tuntia ennen tunnin alkua kaahasin pihaan. Tottakai Viejo oli tarhan takimmaisessa nurkassa eikä halunnut kävellä itsekseen portille syvässä lumessa, vaan tietenkin minun piti se sieltä noutaa. Sami kävi vilkuilemassa kelloaan ja hoputtamassa, kun talutin lumisen hevosen käytävälle. Huitaisin sitten hevosen kuntoon ja kiiruhdimme kentälle, vielä oli 10minuuttia aikaa itsenäisesti käveleskellä. Taluttelinkin Veijoa, samalla sai itsekin hyvät alkuverkat. Veijo meinasi turhankin kanssa ihailla Missyä, kaunis tamma sai orin jakamattoman huomion, välillä Veijo vallan hörähtikin tammalle.

Samikin tarpoi kentälle kahvikuppia käsissään pidellen, ja minä kiipesin Veijon selkään. Mies kiersi kyselemässä vähän tavoitteita ja mitä on aikaisemmin tehty ja reenailtu, sitten hän pyysi keräilemaan ohjat ja siirtymään kevyeen raviin, isot ympyrät päätyihin, ja Veijo kun tuntui aavistuksen tahmealta, saimme käskyn ravata oikein reippaasti pitkillä sivuilla. Ori tuntuikin lähinnä siltä, että ympyrällä se kaatui lapa edellä sisään, kiihdytteli ravia ja puri kuolaimeen, ja suorilla löysistyi varsinaiseksi tahmatassuksi. Vähitellen se sitä kuitenkin vetristyi, ja loppupeleissä alkoi jopa kuuntelemaankin.

Väliin käynnissäkin taivuttelua ja vääntöä, pääty-ympyröillä ympyrän suurentamista ja pienentämistä, tapaillen avo- ja sulkutaivutuksia. Veijolle tämä meinasi mennä yli hilseen, suurentaminen oli helppoa, pienentäminen meni alkuun vastusteluksi. Samin huolellisella opastuksella sain kuitenkin Veijostakin irti vähän sulkutaivutuksen alkeita, ja tajuttuaan mistä oli kyse, ori yrittikin ihan tosissaan. Sama tehtävä harjoitusravissa olikin aavistuksen hankalampaa, ja muutaman onnistuneen pätkän jälkeen saimme hetken huokaista ja kävellä pitkin ohjin.

Sitten olikin laukkojen vuoro, eikä helpolla päästy vieläkään. Ainakaan minun tai Veijon mielestä... Laukat pääty-ympyröillä, siten, että puolet ympyrästä käyntiä ja puolet laukkaa. Arvaahan sen, että teräshermoisinkin puksuttaja kuumenee sellaisessa tehtävässä, oli hankala saada laukka alas ja ori pysymään käynnissä puolet ympyrästä. Ja sitkeästi samaa tehtävää niin kauan, kunnes Veijokin alkoi kuuntelemaan, sitten suunnan vaihto ja sama toiseenkin suuntaan. Lopulta saimme laukata hetken koko uraa, edelleen piti kuitenkin ympyrät tehdä päätyihin, ja Veijon kanssa siirtymiset käyntiin, viisi askelta käyntiä ja takaisin laukalle.

Suhteellisen onnistuneiden laukkapätkien jälkeen tuli uusi tehtävä kuin liukuhihnalta. Harjoitusravia, keskihalkaisijalle ravilla, keskellä kenttää laukannosto, vuoron perään oikea ja vasen. Sami seisoi uralla katsomassa, että halkaisijalla mentiin suorana, ja laukkakin piti nousta ilman sen kummempia kommelluksia. Veijo tarjoili sivuaskelia laukka-avuista, ja Sami meinasi jo menettää toivon meidän kohdalla. Lopulta sain orin nostamaan pyydetyn laukan suoraan. Palkkioksi siitä oli viimeisen tehtävän aika, piti ratsastaa uran sisäpuolella, lyhyet sivut käynnissä ja pitkät ravilla, käännellä voltteja ravilla ja olla varma, että Veijokin suoristui voltin jälkeen. Tämä tehtävä menikin yllättävän kivuttomasti, saimme jopa Samilta kehuja!
Täytyy myöntää, että taisimme hevosen kanssa olla molemmat aivan poikki, kun viimein kentän keskeltä kuului toteamus, että johan sitä voi alkaa keventelemään ja kävelemään. Jos tämä oli Samin hyvä päivä & rento tunti, mitenhän katujyrän alle jääneeltä tuntuukaan sitten, kun mies haluaa tosissaan laittaa ratsukot töihin.

Loppuverkkailujen jälkeen talutin Veijon takaisin tallille ja tallissa pyyhkäisin hiet kyljiltä ja kaulasta kostealla sienellä ennen loimitusta. Ori nuokkui käytävällä silmät kiinni, välillä havahtuen tuijottamaan muiden touhuja tallissa. Ehkä pitäisi saada itseään niskasta kiinni, helpompihan se olisi tunnillakin käydä, jos loppuviikko ei kuluisi maastossa samoillen... Veijo oli kyllä ihmeen yritteliäs, vaikka asiat olivat melkolailla vaikeita, ainakin aluksi. Ensikerralla toivottavasti jo helpompaa.

17.3.2010
Raahustin ajatuksissani pitkin tallinpihaa. Ilmeisesti näytin joko surulliselta tai tympääntyneeltä, kun Sami niin koitti leukailuillaan piristää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Veijon piristysyritys olikin huomattavasti parempi. Ori seisoskeli tarhan perällä, ja minut nähdessään se hirnahti kuuluvasti ja laukkasi portille korvat hörössä. Ojensin käteni silittääkseni sen jouhia, mutta ori työnsä päänsä väliin ja tuntui vielä sulkevan silmänsä "silitä nyt". Naurahdin ja silitin orin päätä. Pitkä talvikarva alkaa vähitellen irtoamaan, orin läsistä valkoiset karvat leijailivat ilmassa, liimautuakseen minun vaatteisiini. Ori näytti verrattain tyytyväiseltä. Olihan Veijo ollutkin turhan vähällä huomiolla, eikä siihen valitettavasti ole vielä tiedossa muutosta.

Kävelin tallille hakemaan Veijolle riimun ja narun. Ori odotteli minua portilla, ja hörähtikin lähes äänettömästi. Tainnut mennä sekaisin koko hevonen... Pujotin riimun Veijon päähän ja avasin portin. Orin hyväntuulisuus, tai ainakin hyväkäytöksisyys loppui kuin seinään, Veijo ponkaisi raville ja tuli portista vauhdilla, ennenkui kerkesin edes tilannetta tajuamaan. Ärähdin Veijolle ja peruutin sen takaisin tarhaan, tälläkertaa ori tuntui jopa levan kuulolla... Tallimatkan pitelin käsissäni puhisevan ja pörisevän orin narua, Veijolla oli selvästi kevättä rinnassa, ja mahdottomasti ylimääräistä energiaa!
"Kuka taluttaa ja ketä..." hukkaisi Sami virnistäen tallin ovilta, kun koitin pysyä reippaasti harppovan orin vauhdissa. Jostainsyystä minua ei pahemmin naurattanut. Ori hirnahti kuuluvasti tallissa oleville hevosille ja koitti tunkea haistelemaan yhtä hevosta kaltereiden takaa. En ollut uskoa silmiäni, tilanne oli kieltämättä aavistuksen koominen, ehkä surkuhupaisi, ja lisäksi vaarallinen. Veijo tuntui kostavan kaiken sen ajan, kun olin poissa sen luota, nyt oli johtajuuskin sitten menetetty. Teki mieli lyyhistyä käytävän nurkkaan parkumaan, antaa orin naru Samille ja kadota iäksi. Niin ei kuitenkaan ihan voinut tehdä. Ryhdistäydyin ja komensin oria pontevasti, se tuntui hetken jopa huomaavam minut. Sami puhui jotakin "laatuviihteestä" kurkkiessaan käytävälle karsinansiivouksen lomasta.

Sain kuin sainkin "maailman rauhallisimman" orin käytävälle kiinni. Ainakin Veijo pudotti minut maanpinnalle, kevät on huonoin aika jättää ori seisomaan. Ja liika itseluottamus kostautuu, hyvä etten alkanut kuskaamaan oria tallille pelkällä kaulanarulla. Siinä harjaillessani totesin, etten kiipeäkään orin selkään tänään, vaan palauttelen johtajuuttani maastatyöskennellen. Veijosta lähti aivan älyttömästi karvaa, ja ori taattuun tapaansa nautiskeli ylähuuli törröllään toimituksesta.
"On se ollut vähän virtaisa. Juoksennellut tarhassa ja pyörii kuin hyrrä ympäri karsinaa, kun sisälle joutuu. Pakko sanoa, että toinen orisi osaa jopa käyttäytyä paremmin!" Sami virnisti ja huikkasi kädellään Urmaksen karsinan suuntaan. Urmas saikin sentään säännöllistä liikuntaa, edellisen omistajansa tytär kun asuukin tässä yllättävän lähellä. Voi kun minulla olisi rajattomasti aikaa, saisi Veijonkin kevätmassun kutistumaan!
Ori kuopi rauhattomana käytävällä, kun hain naruriimun ja koulutusköyden satulahuoneesta.
"Kuule nyt ukkeli... Kaikkien kannalta olisi paras, jos vaan pysyisit nahoissasi." juttelin vaihtaessani orille toisen riimun. Sami huuteli karsinasta, että paras olisi, jos Veijon omistaja kävisi vähän useammin sitä liikuttamassa... Niinpä niin.

Talutin orin pihalle, kyllä, minä talutin orin. Ilmeisesti osa Veijon hörhöilystä jäi siihen karvaläjään, jonka siitä harjailin irti, mahtavaa! Serenin lähestyessä onnistumiseniloni laantui, Veijo käyttäytyi kuin pahainen kakara, höpisi ja huuteli kaikelle mitä näki. Jos minua ei olisi suututtanut, oma ajanpuutteeni ja siitä johtuva Veijon huono käytös, olisi minua varmaan naurattanut. Ristin sormeni toivoessani, ettei kentällä olisi muita. Jokin tänäänkin meni sentään putkeen, kenttä oli kuin olikin täysin vapaana. Talutin hörhöilevän orin kentälle, ja aloitin harjoitukset pysähdys-peruutus-liikkeelle lähtö - harjoituksella. Pysähdyin - Veijo kiepsahti viereltä eteeni, huusi ja meuhkasi. Käskin sen peruuttamaan takaisin vierelleni, sain kuin sainkin sen astumaan pois edestäni. Sitten jatkettiin kävelyä, tai ravin sekaista tarpomista lumessa. Arviolta puolen tunnin ajan harjoiteltiin ihan näinkin helppoa juttua. Vähitellen ori alkoi huomaamaan, että olin tosissani näiden juttujen kanssa, ja sitä ei tarvinnut enää käskeä tai peruututtaa edestä pois, se pysyi takaviistossa ja teki pyydetyt asiat löysällä narulla.

Vaihtelin tehtävää sitten näppituntumalta, Veijo väisti niin etu- kuin takaosallakin mallikkaasti, peruutti pyydettäessä milloin mitenkin, siirtyi raviin, käyntiin, pysähtyi. Ori alkoi tuntumaan omalta itseltään. Pohdiskelin jo soittavani kasvattajalle, kyselläkseni orin edellisistä keväistä. Veijohan tuli minulle syksyllä, leppoisana ja laiskanpulskeana tyyppinä. Nyt ori oli tulta ja tappuraa, tai ainakin virtaa ja hörhöilyä. Laskin orin hetekeksi irti, ja sehän juoksi hullunlailla ympäri kenttää, välillä pukitellen ja loikkien. Lopulta talutin hikisen orin takaisin tallille, Veijon käsiteltävyys oli lähes täysin palannut. Ehkä järkevintä olsi ollut päästää se ensin purkamaan ylienergiansa, mutta tulipahan varmuus siihenkin, että toimivuuden saa palautettua ihan rauhallisissa merkeissäkin. Veijo käveli tallin käytävälle rauhallisesti. Klip, klap, klop ja -.
"Haehan se kenkä sitten sieltä, mihin sen jätitte, niin saadaan se heti takaisin alle!" kuului jostakin tallin perältä. Pahuksen pahus, minä ene edes huomannut, että missävaiheessa se jäi matkasta. Ei muutakuin Veijolle loimi, Urmas narunperään ja kävellen kohti kenttää.

Urmas toimikin "aavistuksen" paremmin kuin Veijo, joskin Urmaksella olikin ketju turvanalla. Ori kyllä muisti huudella tytöille, kun kävelimme kentälle. Laskin Urmaksenkin vapaaksi juoksentelemaan, samalla kun itse tiirailin Veijon kenkää hangesta. Hyvä tuuri oli kuitenkin matkassa, kenkä löytyi, ja Hurmoksella pysyi kaikki lipposet alla. Kiire painoi päälle jo, kun kävelimme takaisin tallille. Jätin Urmaksenkin talliin kuivattelemaan, ja Samin paikkailemaan Veijon vauhdikkuuden jälkiä. Kuulemma oli jo toinen kenkä, mikä lensi tämän "kevätloman" aikana. Sami totesi vielä virnuillen, että olisi paras alkaa liikuttelemaan Veijoa vähän tiheämpään, tai saan etsiä uuden sepän. Olisihan se paras, mutta olosuhteiden pakosta...

29.3.2010 - Koulutunti

Tuntui, että taas pitää alottaa kaikki tyhjästä. Tarhassa oli vastassa kapisen näköinen kaakki, joka juoksi häntä putkella karkuun, ja näytti suorastaan nauttivan siitä. Sami katseli huvittuneena portilla, välillä huudellen kannustavia kommenttejaan. Ei voi olla totta... Lopulta sain orin luovuttamaan, rapistamalla leipäpussia taskussani. Veijo käänsi katseensa, ja käveli korvat hörössä katsomaan, että mitä herkkuja sieltä löytyykään. Talutin orin portille voitonriemuisena, Sami höpisi jotakin lahjonnasta, ja lupasi laittaa meidät kuriin tunnilla. Sitä pelkäsinkin...

Karvanlähtö. Hevonen näyttää kamalalta, hevosta harjaava ihminen näyttää kamalalta. Lisäksi se pistely ja kutina, kun Veijon pitkät karvat tunkeutuvat vaatteiden läpi iholle asti. No, Veijokin näytti kutisevan, ja nautiskeli harjauksesta täysin siemauksin. Ei ori sentään ihan liikkumatta ollut tähän asti, Jukka kävi sitä ajelemassa illan hämärtyvinä tunteina. Kohtahan sen kanssa pitäisi aloittaa tosissaan kilpaileminenkin, työajossa... Vihdoin ori näytti jokseenkin siedettävältä. Vilkaisin kelloa - vielä kolme varttia aikaa ennen tunnin alkua. Hyvä, kerkeisin vähän läpiratsastaa Veijoa, ja kokeilla onko tilanne aivan toivoton. Satuloin orin ja talutin pihalle. Sami istuskeli tallin seinustalla ja vilkaisi kelloaan. Nousin suurehkon karvajalan kyytiin ja pyysin sen kävelemään kohti kenttää.

Kiristellessäni vyötä kentän keskellä, kiinnittyi Veijon huomio johonkin tiellä. Käänsin katseeni, ja epäonnekseni näin Samin kävelevän tietä pitkin.
"Vai koitit sinä ottaa varaslähdön!" kuului miehen huuto, kun hän kapusi kentän aidalle istumaan.
Hymyilin vastaukseksi ja kannustin Veijon kävelemään. Sami kommentoi pirulliseen tapaansa Veijon "komeaa" ulkonäköä, liikkeitä ja no, kaikkea mitä vain keksikin, ja nauroi päälle. Vähän aikaa käveltyäni keräilin ohjat ja siirsin Veijon raviin. Keventelin rennosti ravaavan orin leppoisaan tahtiin, ja Sami huuteli nokkeluuksia ja ohjeita aidalta. Hetken teki jo mieli yrittää tyrkätä se alas. Veijo oli ihmeen kuuliainen, siirtymiset sujui yllättävän hyvin, eikä orilla tuntunut olevan ylimääräistä virtaakaan. Sa venytti kaulaa ja askelsi pitkästi, taipui kaarteissa ja siirtyi pehmeästi. Sami tosin löysi sanomista vähän kaikesta, humoristiseen sävyyn.
"Otas vielä laukat molempiin suuntiin. Vähän jäykältähän se näyttää, mutta odotin pahempaa." hän virnisti.

Oikea laukka. Veijo suorastaan ampaisi matkaan, kiskoi ohjaa ja tuntui kaatuvan kurvissa. Sami huuteli ohjeita, pidätä pidätä, ja muutaman kierroksen jälkeen saimme aikaan jo siedettävän ympyrän. Vasemmassa kierroksessa oli jo parempi kontrolli, Veijo sai jopa puolikkaan kehun Samilta! Vähitellen muutkin ratsukot saapuivat kentälle, ja annoin Veijonkin kävellä pitkin ohjin. Sami kantoi muutaman puomin molemmille pitkille sivuille, ja käski vähitellen alkaa hölkkimään. Veijo kyttäili puomeja ihmeissään, nosteli jalkojaan liioitellusti, eikä meinannut sopia mihinkään väliin. Sami huuteli, että ensikerralla hitaammin, vaan saahan sitä huudella... Ori tuntui jotenkin raskaalta, vaikka kaasu löytyi, oli se kyljistään jäykkä eikä juuri kuunnellut pidätteitä. Saimmekin erikoistehtävän, muutama askel käyntiä, ja justiin ennen puomeja takaisin raville. Lisäksi suuria päty-ympyröitä ja volttejä, hitaassa temmossa. Vähitellen Veijokin lakkasi kyttäämisen, joskaan puomivälit tuntuivat aina vaan epäsopivilta sille. Ori kun ei halunnut ottaa neuvoja vastaan suorittaessaan näinkin "haastavaa" tehtävää. Kävelyaskeleet ennen puomeja muistuttivat enemmän peitsiä, ja Veijo nosti pään ja sotki taas jalkansa puomeihin. Samilla meinasi jo hermokin pettää, hän totesi, että pitääkö hänellä tulla laittamaan ori ruotuun. Voi kuinka kiitollinen olinkaan! Kiipesin alas ja Sami onkaisi tilalle, keräsi ohjat ja nosti ravin. Jokseenkin huvittava näky ensalkuun, mutta kunhan mies sai orin pelaamaan, oli katseltava suorastaan huumaavaa. En tiennytkään, että Veijostakin löytyy sellaisia liikkeitä ja ryhtiä! Puomitehtävä näytti erittäin helpolta, ja lopulta Sami pyysi muutkin käyntiin ja toi orin takaisin minulle.
"Meinasi mennä jo osat sekaisin" Sami virnisti, "sinä kentän keskellä ja minä orin kyydissä. Yllättävän mukava se olikin ratsastaa, ulkonäkö pettää..." hän sanoi iskien silmää.

Kiipesin takaisin orin kyytiin, ja se toden totta tuntui kuin erihevoselta. Mitenhän Samin saisi läpiratsastamaan sitä kerran-pari viikossa...? Tuskin mitenkään. Jos ei aivan toivottomiksi heittäydytä. Sami jätti parit puomit pitkille sivuille, ja kantoi yhdet pääty-ympyröille. Rentoa laukkaa, tai Veijon kanssa mahdollisimman rauhallista laukkaa, yli puomeista ja ympyröitä käännellen. Veijo tuntui oikein hyvältä, reagoi nopeasti ja oli edestäkin kevyt. Sami ohjeisti jopa ratsastamaan vähän enemmän eteen, silti laskematta stä kaahailemaan. Veijo vähän hyppäsi jokaisen puomin kohdilla, ja innostui yhä enemmän. Sami pyysi vaihtamaan suunnan, ja sama tehtävä toiseenkin suuntaan. Sitten pieni huokaisuhetki ratsastajille, Sami kantoi puomit pois ja selitti seuraavaa tehtävää. Avo- ja sulkutaivutuksia. Vedin pitkään henkeä, lopputunti tulisi menemään penkin alle. Onkohan Veijo ennen edes kuullut puhuttavan suluista? Avon alkeita on tosin opeteltu, niitäkin vaihtelevalla menestyksellä. Sami antoi jokaiselle vähän omanlaisen tehtävän, meidän tehtävä oli ratsastaa keskihalkaisijalle käynnissä, ja siitä vasemmalle avoväistöä. Tai sen alkeita. Sami lupasi kehua pienestäkin oikeasta askeleesta, joskin töitä saisi silti tehdä. Sami seisoi kentän päädyssä, ja käski harjoitella itsenäisesti toisessä päässä.

Käänsin orin halkaisijalle ja pyysin sitä väistämään vasemmalle. Ori otti muutaman ihan ok askeleen, sitten lähti valumaan kättä vasten kävellen loppupätkän lähes suoraan.
"No ok. Ensikerralla miljoona pidätettä, mutta muista silti, että eteenpäinpyrkimyksen pitää säilyä. Ja jos se ei kuuntele, jatkaa vaan lähes suoraan, niin voit väistön keskelläkin pysäyttää sen, että pidäte menee varmasti läpi." Sami ohjeisti.
Toisessa päädyssä sain aikaan jo muutamankin hyvän tuntuisen askeleen, ja annoin Veijon sitten kävellä suoraan. Lähinnä siksi, koska viimeinen askel tuntui jo oikeasti hyvältä. Samin päädyssä sitten, Veijo vähän lösähti heti, kun pyysin sitä sivulle. Se painoi pään vasten ohjaa ja kävellä löntysti.
"Heti seis!" Sami komensi. Pysäytin orin, otin pari askelta peruutusta, ja pyysin uudestaan sivulle. Tälläkertaa Veijo ottikin käskyn todesta, ja loppupätkä uralle asti tuli siedettävää avoa.
"No nyt oli jo vähän paremmin. Muistat vain, ettet jää liikaa pidättelemään ja pyytämään sivulle, tulee muuten liian jyrkkää väistöä."

Muutama kierros vielä, ja viimeiset väistöt tähän suuntaan onnistui jo yllättävän hyvin. Olisin toivonut Samin kiipeävän taas kyytiin käyttämään miten sen homman piti sujua, mutta mies pyysi vaihtamaan suuntaa ja jatkamaan samaa tehtävää toiseen suuntaan. Tähän kierrokseen avot sujuikin helpommin, tai sitten tajuttiin Veijon kanssa jutun juoni. Sulkutaivutuksen harjoittelemiseksi meille Veijon kanssa riittää harjoitukseksi ympyrän pienentäminen, ja taas avotaivutusta tapaillen suurentaminen. Ensin käynnissä, sitten vielä hetken aikaa ravissa. Veijo tuntui yllättävän hyvältä, kuunteli apuja ja teki parhaansa. Samin neuvoilla saatiin sulkutaivutustakin tapailtua, ja olin hirmuisen tyytyväinen! Ravipyyntö oli pudottaa minut satulasta, mutta ihmeen hyvin Veijo toimi ravissakin, ehkä jopa paremmin, kun eteenpäinpyrkimys säilyi ravissa helpommin. Lopulta tuli musiikilta kuulostava pyyntö ravailla vielä itsenäisesti loppuraveja, Samilla tuli jo kiire muihin töihin. Joka paikkaa tuntui särkevän, mutta olo oli varsin tyytyväinen. Veijo ravaili rennon letkeästi venyttäen kaulaansa alas pärskien. Lopulta pyysin sen käyntiin ja laskeuduin itsekin kävelemään. Käytiin pikkulenkki maastossa kävelemässä.

Tallissa harjailin Veijoa vielä, ori oli jokseenkin uitetun ja kapisen koiran näköinen. Loimi päällä se sitten sai jäädä talliin kuivattelemaan, Sami lupasi nakata sen jossainvälissä pihalle.

6.4.2010

Veijolle järjestettiin treffit tälle päivälle, kauniin norikertamman, Blonde Q "Blondin" kanssa. Pakkasimme siis orin autoon ja ajelimme Seppeleen pihaan. Veijo oli jokseenkin ihmeissään koko tapahtumasta, mutta erittäin hurmaava hevosneiti sai kyllä orin huomion, ja rakkauskin roihahti. Nyt sitten vain innolla odottelemme orin ensimmäistä jälkeläistä!

Samin tunnin jälkeen on keretty rämpiä läpi jo kahdet kouluvalmennuksetkin. 1.4 ja 4.4 kävi Laura L. valmentamassa, ensimmäisellä tunnilla yhteistyö vähän takkuili, Veijo oli aluksi melko jäykkä ja hangoitteli vastaan. Lopputunnista vetristyi ja homma alkoikin jopa sujumaan. Seuraavalla tunnila olikin Veijo jo kuin eri hevonen, puomeilla kun harjoiteltiin. Ensalkuun ori oli tosin jokseenkin tahmea, mutta lopuksi meinasi innostua liikaakin loikkimaan puomeille. Hengissä selvittiin, ja ainakin ratsastaja ilmeisen tyytyväisenä!

Eilen olikin sitten ohjelmassa maastoilua. Vain minä, Veijo ja maaseudun rauha. Ori oli varsin reippaalla tuulella, ja ravailimme ja laukkailimme reippaissa pätkissä. Veijo ei olisi edes halunnut kääntyä kotiinpäin, mutta illan jo hämärtyessä oli lopulta käännyttävä. Varsin mukava reissu tämäkin. Lenkin jälkeen ori joutuikin jalka- & mahanaluspyykille, senverran rapa roiskui kirmaillessa.

17.4.2010

Pitkästä aikaa taas ratsaille. Jukka on liikutellut Veijoa ajaen, ovatpahan reenanneet tulevia työajokilpailujakin varten. Jää minulle helpommat homat, ratsastaa ja ajaa sitten kilpailuissa.

Kevät on jo pitkällä, Veijon karva vaihtuu edelleen huminalla ja ori suorastaan rakastaa kieriä tarhan rapakoissa. Lisäksi tallin seinät alkoivat maistumaan turhankin hyvältä orin mielestä, joten nican pyynnöstä toin Veijolle puunoksia ja rankoja jyrsittäviksi.

Ori seisoskeli tarhan portilla katsellen, kun raahasin puunrungot sen tarhan pieleen ja kuskasin muutamat talliinkin, karsinan seinille kiinntettäviksi. Sami tarkkaili touhuani yhtälailla virnuillen, ja totesi, että olisin samalla voinut tuoda monelle muullekin hevoselle jyrsittävää. Urmaskin sai toki osansa, vaikka tässäsuhteessa suokkipoika oli jopa osannut käyttäytyä. Muuten Urmas olikin sitten lähinnä aiheuttanut häiriötä, tammojen kiimoje heräillessä oli orinkin käytös muuttunut.
"Moi!" kuului iloinen tervehdys tallin suunnalta. Nica seisoskeli tallin ovella jutellen Samin kanssa, ja käveli siitä sitten Veijon luokse.
"Miten pojat on käyttäytyneet?" kysyin hymyillen. Tiesin odottaa "ei-niin-hyvin"-vastausta, senverran Jukka kerkesi kertoa.
"No Veijo kyllä osaa käyttäytyä... Urmas sensijaan on melkonen energiapommi. Pitikin kysyä, josko Veijo ja Urmas voisivat jäädä kaksin ulkoilemaan iltaruokintaan asti, tulisi vähemmän sotkua tallissa?" nica katseli Urmaksen tarhan suuntaan. Ori juoksi ympyrä hirnuen, kun joku talutti hevosensa tarhan ohi.
"Tottahan se sopii! Hyvä vaan, jos saavat olla mahdollisimman pitkään ulkona. Johan ne yönkin pärjäisivät, jos vain olisi kuiva alusta, missä nukkua." Veijo töykkäsi turvallaan minua olkapäähän, ja kurotti senjälkeen nuuhkimaan nicaa. Nica mumisi jotakin keskeneräisistä asioista, ja kättään heilauttaen katosi tarhojen välistä kohti taloa. Veijo jäi katselemaan laiskanoloisesti korvat hörössä, ja varsin työnsi päänsä riimuun, kun sen ojensin sille eteen.

Talutin perässä löntystävän orin tallille, ja jätin sen käytävälle harjattavaksi. Veijo oli puolinukuksissa, roikotti päätään ketjuissa ja välillä vaihtoi lepuutettavaa jalkaa. Harjailin aikani oria, karvakasa käytävällä vain kasvoi. Sami kävi välissä huomauttamassa, että minun sietää sitten lakaista käytävä, kun Veijon kynintä on valmis. Selvittelin jouhetkin samalla, Veijon edelleen nuokkuessa. Laiskotti, joten laitoin Veijolle päähän sidepullit ja talutin sen pihalle. Rauhallinen maastolenkki ilman satulaa siis. Kiipesin jakkaralta orin selkään ja kannustin sen kävelemään kohti Sereniä, ja siitä edelleen maastoreiteille. Ori venytteli kaulaansa ja nuuhki metsän tuoksuja, ohimennen väistäen lätäkön ja haukaten suuhunsa kuloheinää polun reunalta. Veijo vaikutti oikein rauhalliselta. Ainakin siihen asti, kunnes keräsin ohjat ja pyysin orin raville. Veijo nakkasi niskojaan ja vinkaisi, sännäten holtittomaan laukkaan. Ensin nauratti, sitten hirvitti, Veijo väisti lätäkön ja minä mätkähdin - mihinkäs muuallekkaan, kuin suoraan siihen lätäkköön. Ori laukkasi pukitellen ja loikkien riemuisasti vähän kauemmas. Sitten se kääntyi katsomaan, kuin naureskellen, että miten sinä sinne päädyit. Oikaisin itseni ylös lätäköstä ja puistelin roskia vaatteista.
"Putosin Veijon selästä..." totesin puoliääneen. Sitten tilanne alkoi naurattaa, onneton minä, pudota nyt maailman kilteimmän ja rauhallisimman villin työhevosen kyydistä. Veijo ampaisi ravilla ohi leikitellen, huitoen jaloillaan ja taas pysähtyen katsomaan. "Leikitäänkö" se tuntui kysyvän.

Vaikka tilanne nauratti, oli siitä tietenkin leikki kaukana. Ori vapaana, vieläpä harvinaisen selväksi tehden, ettei kiinniantaminen innostanut. Minä kuraisena ja märkänä, ja silti tilanne nauratti. Veijo katseli korvat hörössä, kun lähdin hölkkäämään poispäin tallista. Takaani kuului, kun Veijo ampaisi laukalle ja kiihdytti ohitseni, taas muutaman pukin heittäen, sitten pysähtyen katsomaan. En kiinnittänyt oriin mitään huomiota, jatkoin vain hölkäten sen ohi. Veijo kurotti kaulaansa ja lähti harppomaan perääni, "Etkö edes huomaa minua...?". Kohta ori ravasi hissunkissun takaviistossa perässäni, ja hiljensin kävelyvauhtiin. Orikin hiljensi, ja ihmeissään käveli suullaan mutustellen perässä. Pysähdyin, ja Veijo pysähtyi. Kurotin käteni ja silitin orin kaulaa, samalla ottaen ohjasta tukevan otteen. Veijo nuuhki kuraisia vaatteitani. Matka jatlkui hetken kävellen, kunnes löytyi sopiva kivi, jonka päältä pääsin kömpimään Veijon selkään. Kävelimme ja hölkkäilimme, tälläkertaa yhteisymmärryksessä, hyvän tovin, ja lopulta havahduin siihen, että kylmä tuuli tuntui suorastaan jäätävältä märkiin vaatteisiin. Käänsin orin kotia, lopulta minunkin oli jalkauduttava kävelemään, ettei vallan paleltuisi.

Lopulta saavuimme tallinpihaan. Sami talutti juuri ponia tarhasta tallia kohti, vilkaisi meitä, ja alkoi nauraa räkättää.
"Ei mutanaamio tehoa, jos et ota vaatteita välistä pois!" hän naurahti.
"Luulin, ettei Veijon kyydistä VOI pudota kukaan." hän jatkoi edelleen naureskellen.
Talutin Veijon talliin muina naisina, nappasin siltä suitset ja kiiruhdin vaihtamaan vaatteet. Onneksi jonkunlaista varavaatetusta oli Veijon kaappiin kertynyt, joskin suunniteltu kaupassa käynti kotimatkalla saisi jäädä toiseen kertaan. Punaiset kumisaappaat, suuret toppahousut ja ohut tuulitakki, jo saattaisi kaupassa ihmiset katsoa aavistuksen pidempäänkin. Samikin ilkkui ohikävellessäni, mutta en viitsinyt heittää vettä myllyyn sanomalla mitään. Kylmä oli edelleen, joten makta jatkui Veijon harjauksen jälkeen kohti kotia. Kuraiset tallivaatteet muovikassissa pesua odottamassa... Pomminvarma, ja pyh.

19.4.2010

Edelliskerran mutakylpy saa edelleen hymyn huulille, muidenkin kuin minun. Sami ilkkui tallilla ohimennessään, Veijokin tuntui naureskelevan. Siitäpä innostuneena päätin laittaa Veijon kunnolla töihin, suunnata kentälle. Hain orin tarhasta ja harjasin kuran, pölyn ja irtokarvan orista - sähköiset karvat leijuivat hetken ilmassa liimautuakseen minun mustiin housuihini. Niimpä tietysti. Veijo haukotteli raukeana, ajatteli kai pääsevänsä helpolla tänäänkin. Yleissatula selkään ja suitset kolmipalalla orin päähän, ja karu totuus selkeytyi Veijolle hetkessä. Talutin orin kentälle, ja kävelin alkukäynnit orin vierellä samalla verrytellen itseänikin. Veijo tuntui tahmatassulta löntystellessään laiskanpulskeasti vieressäni, vähillä hidastellen muka haistelemaan jotakin. Käytin tilaisuuden hyväksi ja kertasin muutamat talutusharjoitukset orin kanssa. Etu- ja takapään väistätykset, pysähdys, peruutus ja liikkeelle lähtö samaan aikaan ihmisen kanssa. Ori kuunteli pysähdykset todella hyvin, mutta liikkeelle lähdöissä oli hitaanpuoleinen. Parin herätyskerran jälkeen alkoi käyntikin olla reippaampaa, ja ori kuunteli tarkasti mitä olin vailla. Talutin Veijon sitten kentän keskelle, kiristin vyön ja kiipesin selkään. Ohjasin orin uran viereen sisäpuolelle je nostin ravin.

Verryttelin Veijoa ympyröillä ja kiemuroilla, samalla pitäen sen kokoajan poissa uralta. Veijo joutui tosissaan keskittymään, eikä tuntihevosmaisesti vain kiertämään uraa löntystäen. Lisäsin ympyröihin vielä avo- ja sulkutaivutusten alkeita pienentämällä ja suurentamalla ympyröitä. Veijo oli hyvin kuulolla, reagoi nopeasti ja yritti kovasti. Välillä huomasin unohtuvani vetokilpailemaan orin kanssa suorilla, ja kun tajusin keskittyä myös käteeni, ori alkoi todella rentoutua ja pää ylhäällä hölköttelyn sijaan se haki rennosti peräänantoon ja ravikin muuttui tahdikkaammaksi. Onnistumisen ilosta annoin Veijon kävellä hetkenaikaa kaulaansa venytellen, ennenkuin keräsin ohjat ja ratsastin orin uralle. Vasen laukka nousi kevyesti, joskin vauhtia oli liikaa ja ori ei malttanut kuunnella pätkääkään. Viestit meni perille viiveellä, ja ori suorastaan veti mutkat suoriksi kaatuessaan kulmiin lapa edellä. Jäimme sitten keskiympyrälle, ja päätin saada orin kuulolle laukannostoilla. Puoli ympyrää käynnissä ja puolet laukassa, ensimmäinen ympyrä menikin kokonaan laukalla, Veijo painoi ohjille ja puski eteenpäin pidatteistä välittämättä. Vähitellen se tuntui taas rentoutuvan, ja loputla nostot olivat siistejä, vauhti hillittyä ja jarrutkin toimivat.

Vaihdoin suunnan ja ratsastin samaa tehtävää laukassa oikeaankin kierrokseen. Veijo tuntui verrattain paremmalta, oli liki heti kuulolla ja malttavainen. Muutaman noston jälkeen ori tosin tuntui kuumuvan, alkoi oma-alotteisesti ehdotella laukkaa, joten vaihdoin tehtävää. Laukka-ravi-laukka siirtymisiä. Muutama askel laukkaa ja muutama ravia. Veijo joutui jo ihan oikeanlaisesti keskittymään, jotta pysyi pyynnöissäni perässä. Ori alkoi tosissaan heräämään, nostot olivat helppoja, jarrut vähän ruosteiset. Laukkasimme vielä hetken kokouraa & pääty-ympyröitä, vähän pidemmällä ohjalla ja rennomminkin. Veijo venytteli kaulaansa ja askelta, pehmeni huomattavasti edestä, kun tehtävä helpottui. Vielä ympyröiden suurentelua ja pienentelyä ravissa, ori oli todella hyvä. Loppuravailut pitkin ohjin, Veijo todellakin venytteli eteen-alas, turpa melkein maata hipoen se hölkötteli eteenpäin. Kävelyiksi jalkauduin taas itsekin kävelemään. Veijo sai kyllä kuulla olevansa hienoin ja komein, ja otti kehut vastaan tyytyväisesti myhäillen. Mahtava otus.

Tallilla harjailin Veijon huolellisesti, josko ori alkaisi vähitellen päästä talvikarvasta eroon. Veijo maisteli heiniään laiskanlaisesti ja jatkoi sitten harjailusta nauttimista nuokkuen. Tavallisesta poiketen hoidin orin siis karsinassa, käytävällä oli senverran liikennettä. Veijo ei yleisesti ottaen tykkää ylimääräisestä toiminnasta omassa tilassaan, mutta nyt oli ilmeisen väsy liikutuksen jäljiltä, ja keskittyi enemmän heiniinsä ja nuokkumiseen. Pudotin porkkanan orin kuppiin, ja Veijoon tuli heti eloa. Silitin vielä pikaisesti orin kaulaa ennenkuin suljin oven ja suuntasin kohti tallin ulko-ovia. Jätin nicalle lapun Veijon oveen, että laittaisi Veijon takaisin ulos sitten kun hakee muut sisään, ettei Urmaksen tarvitse hermoilla yksinään ulkona.

24.4.2010

Ennen huomisia työajokilpailuja päätin käydä Veijon kanssa maastoilemassa. Tälläkertaa ori sai päähänsä suitsetkin, vaikka ilman kuolaimia ratsastelinkin. Harjasin Veijon pikaisesti tarhassaan, ennenkuin puin sille suitset ja talutin tallille. Ilman jakkaraa en ihan helpolla Veijon selkään kapua. Ori seisoi malttavaisesti paikoillaan, kun kömmin kyytiin, ja lähti sitten reippaasti kävelemään kohti Sereniä ja maastoreittejä. Aurinko paistoi lämpimästi ja metsä alkoi olla kuiva. Ori haukkasi pajunoksan ohimennen, ja mutusteli sitä tyytyväisenä. Kävelimme reilun tunnin, ori oli reipas, mutta osasi käytäytyäkin. Muutamat pätkät rvattiin ja laukat kokeilin molempiin suuntiin. Veijo vaikutti notkealta ja yhteistyöhaluiselta.

Takaisin tallilla ajattelin pesasta Veijon, olisihan se kiva lähteä kilpailemaan edes yhden siistimmän hevosen kanssa. Ori oli jokseenkin toista mieltä, ja teki totaalistopin pesupaikan eteen. Ainakin siihen asti, kunnes avasin taskun ja rapistin hevosnamipussia. Kätevä näissä tilanteissa, vaikka olisi Veijo ilman lahjontaakin lopulta pesupaikalle astunut. Kastelin koko hevosen ensin lämpimällä vedellä, ja sitten vaahdotin. Linna-shampoon ei pitäisi kirvellä edes hevosen silmissä, joten pesin päätäkin parhani mukaan silmiä vältellen. Häntä ja sukat saivat mäntysuopakäsittelyt, parhaiten valkaistuvat omien kokemuksieni mukaan sillä. Sitten huuhtelu niinikään lämpimällä vedellä, Veijo varsan nautiskelikin, jopa pään sai suihkutella puhtaaksi. Sammutin hanan ja pyyhin ylimmät vedet Veijosta hikiviilalla. Samalla lähti kiitettävä määrä karvoja, ja ori nautiskeli tästä "rapsuttelusta" todenteolla. Heitin Veijolle fleeceloimen, ja kuivasin paan, kaulan ja jalat pyyhkeellä.

Laitoin Veijon hetkeksi karsinaan kuivattelemaan. Boriksen liikutettuani otin Veijon vielä käsittelyyn, suihkutin jouhiin selvitysainetta ja selvitin ne. Alkoi ori näyttää jo aivan esittelykelpoiselta. Takaisin tarhaan Veijo ei enää päässytkään, vaan jäi sisälle odottelemaan huomista kilpailupäivää.

26.4.2010

Kilpailut menivät Veijon osalta lähinnä penkin alle. Lisää harjoitusta vain, Veijo jotenkin muuttuu häsläriksi kilpailupaikalla, eikä tututkaan jutut meinaa onnistua. Reissu oli kuitenkin ihan onnistunut, hevoset käyttäytyivät suhteellisen hyvin, ja pärjättiin Jukan kanssa kahdestaan, vaikka mukana oli neljä oria.

Tänään löimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla,kun Jukka tuli ajamaan Urmasta. Otin Veijon käsihevoseksi ja hyppäsin kärryille. Veijon mielestä oli tylsää köpötellä kärryjen "väärällä puolella", etenkin kun Urmas oli jokseenkin reippaampi askeleissaan kuin leppoisasti löntystellyt Veijo. Ravipätkällä Veijo joutui jopa laukkaamaan, että pysyi mukana, kun Urmas innostui. Molemmat orit toimivat esimerkillisesti, ja tämä liikutusmuoto saattaa olla jatkossakin käytössä. Veijo oli jokseenkin naatti lenkin jälkeen, pääsi pikaisen suihkun kautta takaisin tarhaan kuivatteleman lämpimässä kevätauringossa (ja kierimään tarhan kuraisimmassa kohdassa, tietenkin).

9.5.2010 - Varsauutisia!

8.5.2010 syntyi Veijon ensimmäinen jälkeläinen Rosso Robust, eli Rosso, varsin komea tummanrautias oripoika. Onnellisena omistajana hääräilee tietenkin Ros. ja emä on kuvankaunis Blonde Q.

Veijoa ei tämä varsauutinen hätkähdyttänyt, ori vietti eilen varsin leppoisasti keväistä päivää, makoillen kyljellään auringossa ja myöhemmin illalla maastoköpöttelyllä.
Tänään sitten sateen vuoksi päädyin testailemaan Veijonkin kanssa uutta maneesia.

Ori seisoskeli tarhan perällä pää nuokuksissa, vesi valui otsatukasta turvalle, ja ori heilutteli päätään välillä, kun pisarat valuivat pitkin turpakarvoja. Huutelustani huolimatta ei Veijo tehnyt elettäkään siirtyäkseen lähemmäs porttia, joten minun piti noutaa se tarhan perältä. Karu totuus paljastu askel askeleelta, ori oli taas nautinnolliseti kierinyt tarhan mutaisimmassa kohdassa. "Komea" ei kyllä kuvannut Veijon tämänhetkistä olemusta.
Pujotin riimun orin päähän, ja se lähti löntystämään perässäni kohti tallia. Käytävällä Pyyhin ylimmät kurat ja irtokarvat hikiviilalla, ennenkuin suuntasimme kohti vesikarsinaa. Helpoimmalla pääsee, kun huuhtasee orista enimmät hiekat letkulla, kuivattaa hetken ja sitten satuloi. Märkä hiekka ja savi kun ei oikein karvoista, etenkään noin pitkistä ja tuuheista lähte. Veijo seisoi vesisuikussa samn näköisenä kuin äsken sateessa, täysin lannistuneena. Välillä se kuopaisi jalallaan, että eikö jo riitä. Lopulta ori oli suhteellisen puhdas, pyyhkäisin ylimmät vedet pois ja kuivasin jalat, nakkasin orille fleeceloimen hetkeksi selkään ja laitoin sen karsinaansa kuivattelemaan. Tässä välissä kerkesin hyvin vaihtaa ratsastusvaatteet, hörpätä kupin kaakaota sekä noutaa orin varusteet valmiiksi käytävälle. Veijo olikin jo sopivasti kuivahtanut, kun sen talutin käytävälle.

Harjailin orin huolellisesti, selvitin jouhet ja lyhensin vähän häntää. Sen ei tarvitse roikkua kurassa, astuu ori pian päälle ja lähtee vielä tukko jouhia... Lopuksi satuloin orin ja puin sille suitset, ja olimme valmiit suuntaamaan maneesiin.

Maneesi olikin tyhjillään, mikä oli ihan hyvä asia. Joutuupahan Veijo keskittymään täysillä ratsastajansa, eikä kyttäilmään kauniita tammoja... Tai niin luulin. Ori kyllä kyttäili, ei tammoja vaan maneesin seiniä, toinen pääty oli aivan kamala orin mielestä, samoin radan kirjaimet. Kaikkea sitä, mitäänpelkäämätön ori, ja hötkyää noin. Taisi Veijo vain koittaa luistaa hommista, tosissani kun laitoin sen töihin, unohtui kyttäilyt samointei. Ori oli yllättävän letkeä ja reipas, jumppaili sitä ihan perusjutuilla, ympyröillä, kaarevilla urilla, väistön tapaisilla ja tempon vaihteluilla sekä siirtymisillä. Laukassa oli välillä vähän hakemista, kun ori vallan innostui eikä malttanut kuunnella. Lopulta ori toimi todella hyvin, naama kuin Naantalin aurinko ratsastelin sitä löysin ohjin eteen alas.

Lenkin jälkeen Veijo saikin jäädä jo sisälle, kukapa sitä sateessa kauaa viihtyisikään, vaikka kyseessä olikin vain keväinen tihkusade. No, nica lupaili nakata orin takaisin, jos se tuntuisi haluavan.

4.6.2010

Voi miten kerkesinkään ikävöidä Veijoa. Sen leveää selkää, pehmeitä liikkeitä ja lempeitä silmiä. Tuuheaa harjaa, johon oli helppo tarrautua orin innostuessa maastolenkillä... Viimeiset työpäivät kuluivat - no, yhtä joutuin, kuin mitä täi etenee tervassa. Mutta nyt, kesälomalla kerkeäisin paijata Veijoa (ja toki muitakin poikia) liki loputtomasti. Ainakin se siltä tuntui. Katsahdin kelloa - puoli kymmenen ammulla, ja jo oli yksi hevonen liikuteltu. Pysäytin auton tallin pihaan ja kuljin puolijuoksua Veijon tarhalle. Orin voisi sanoa jopa innostuneen minut nähdessään, se vinkaisi, ponkaisi laukalle, ja säntäsi tukka putkella tarhan toiseen päähän tuijottamaan; "Sinä!!", kuin kummituksen nähneenä. No, jos vähän olenkin ollut muissa hommissa, niin eikö tuo nyt ollut jo hitusen ylireagointia... Rapistelin porkkanapussia käsissäni, ja Veijo "rohkaistui" tallustamaan portille, edelleen jotenkin jännittyneenä. Ihan hunningolla Veijo ei ole ollut, vaikka käytöksestä niin voisi luullakin, vaan Jukka on sitä käynyt ajamassa muutaman kertaa viikossa. Hoitajaa ei valitettavasti löydetty, Veijo olisi kyllä osannut arvostaa ylimääräisiä rapsutuksia...

Tarjoilin Veijolle muutaman porkkanan, ja kävelin ohimennen katsastamaan pihattolaisetkin. Sielä ne tyytyväisinä söivät heiniään, Boris ja Kauno, kiiltävine kesäkarvoineen. Voi miten komeilta ne näyttivätkään! Yhtälailla Jukka oli niitäkin ajellut. Kävelin takaisin Veijon aidalle, ja pujotin riimun sen päähän. Ori nuuhki - etsien lisäporkkanoita - mutta luovutettuaan vallan huokaisi ja lähti perässäni kävelemään kohti tallia.
Sami leukaili kengityksen lomasta, miten minuakin joskus näkee. Luuli kait, että olisivat päässeet kokonaan eroon minusta, vaan ei, uutta ehompana täälä taas touhuamassa. Veijo keskeytti näppärät ajatukseni, suuntaamalla turpailemaan karsinassa hörisevän tamman kanssa.
"Ei ei ei!" heilutin narua ja pyysin Veijon peruuttamaan. Miehet. Yksi kuiskaus kauniin naisen suusta, ja jo sitä unohdetaan kaikki käytöstavat. Lannistuneena Veijo löntysti perässäni, ja sidoin sen käytävälle kiinni.

Veijokin oli jo hienosti kiiltelevällä kesäkarvalla, eikä siinä ollut juuri harjattavaa. Ihme, eilisen sateen jäljiltä tarhakin oli otollinen mutakylpyjä varten, mutta ilmeisesti Veijo halusi antaa parhaan mahdollisen kuvan kauniiden tammojen silmissä. Jouhet selvittelin, ja sitten varustin Veijon ratsastusretkeä varten. Talutin orin ulos, Sami huuteli "lisäjalkojen", eli selkäännousu jakkaran uudesta sijainnista virnistäen. Kyllä sentään satulan kanssa pääsen Veijon selkään ilman apuvoimiakin, ainakin ennen olen päässyt. Pitkä työntäyteinen liikunnanpuutteinen jakso tosin saattoi aavistuksen kangistaa ketterintäkin kiipeilijää... Veijo odotti sievästi paikoillaan, että sain itseni väännettyä sen kyytiin. Kiristelin vyön ja käänsin orin sitten kohti maastoreittejä. Veijo venytteli kaulaansa ja pärski tyytyväisenä. Muistipa tuo hirnahdella hempeitä kauniille tammoillekin, ohi kulkiessamme.

Aurinko paistoi jo liki pilvettömältä taivaalta, mutta metsän pohja oli vielä sateen jäljiltä märkä. Metsässä tuoksui ihanan raikkaalta, eikä puista putoilleet jääkylmät vesipisaratkaan lannistaneet tunnelmaa. Aukealla Veijo alkoikin ehdotella reippaampia askellajeja, ja pyysinkin sen sitten raville. Orissa oli vauhteja kuin vanhassa rataraakissa, pitkällä askeleella se liiteli peltoaukealla välillä päätään heilutellen, "villisti". Energiaa siinä riittikin, ja laukannostossa Veijo jopa vähän heitti perääkin. Pieni naurettava pukki, ja sitten valtavan pitkää ja reipasta laukkaa pehmeällä hiekkatiellä. Tämä se on elämää! Tuuli sai vedet silmiin, kukkien tuoksu huumasi, ja orin vahvat liikkeet alla liki keinuttivat unelmiin. Jotenkin onnistuinkin jäämään haaveilemaan, enkä huomannut hirveä pellon laidalla, ennenkuin Veijokin sen huomasi. Äkkijarrutus, jäykistyminen, hirven vaarattomaksi toteaminen ja uusi kiihdytys. Tuntui melko holtittomalta, joten keskityin vain pysymään kyydissä. Vähitellen hiljentelin orin vauhteja, ja jatkoimme matkaa kävellen. Veijo venytteli kaulaa ja haukkasi muutaman voikukan tienpielestä. Hirvi oli kadonnut metsään yhtä nopeasti kuin sieltä tulikin.

Koko lenkki sujui mutkattomasti, Veijo oli oikein reipas ja meneväinen, välillä tuntui jo vähän liiankin innokkaalta, mutta vähitellen kohti lenkin loppua sekin rauhoittui. Kävelimme vapain ohjin takaisin tallin pihaan, Veijo kiilteli hikisenä, eikä omakaan olo kovin raikas ja reipas enää ollut. Ja vielä olisi kaksin kappalein liikuteltavia... Työstähän tämäkin jo käy.
Laskeuduin Veijon selästä ja nostin jalustimet. Samin kulkiessa ohi ennätin huitomaan sen luokseni, ja mainitsin muutamalla sanalla Boriksen ratsukoulutuksen. Samin ilme oli näkemisen arvoinen,
"Ettäkö minä kiipeäisin sen karvajalan kyytiin?! Ei ikinä" hän nauroi.
No, olihan se ajatuksena hyvä... Avuksi hän kuitenkin lupautui, jos minä haluaisin sinne orin kyytiin kiivetä.

Huuhtaisin Veijon läpi vesikarsinassa. Ori ei varsinaisesti nauttinut siitä, mutta sieti. Mahan alusen raapiminen sensijaan oli enemmänkin Veijon mieleen, senverran oli ötökät jo maistelleet hevosrukkaa. Veijo pääsi takaisin tarhaan kuivattelemaan, ja saikin vähän hieniä eteensä. Pyynnöistäni huolimatta se kellistyi välittömästi kurakkoon piehtaroimaan, ja se siitä komeasta kiillosta...

11.6.2010

Veijo seisoskeli tarhassaan pää roikkuen, lepuutellen toista takastaan. Se ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, välillä huuteli hevoskavereille. Ori oli jokseenkin väsähtäneen näköinen otus siinä nuokkuessaan. Nica oli puhunut laitumelle laskusta, ja tulipa siitä sitten mieleen idea. Veijo, Kauno ja Boris kun ovat kaikki fiksuja oreja, voisi ne varmaan laittaa samalle laitumelle. Ja samaan pihattoon? Olisi ainakin Veijollekin ohjelmaa, ei tarvitsisi aina yksin nököttää eristyksissä muista.

Kävin Veijon kanssa sitten pienen maastolenkin taluttaen. Annoin Veijon maistella ruohoa ojanvarsilta, mustikanvarpuja metsästä ja ori tuntuikin olevan siitä varsin hyvillään. Ötökät olivat kiusana, joten lenkin jälkeen kyllästin Veijon huolella ötökkämyrkyllä. Olihan se talvikin sittenkin ihan mukavaa aikaa...

15.6.2010

Veijo piti pari päivää vapaata, eilen Jukka kävi pienen ajolenkin, ja tänään minä sitten satuloin orin. Tarkoituksenani väännellä ja käännellä sitä vähän kentällä. Kevyt kesäsade ripotteli kentän pinnalle, kun talutin oria muutaman kierroksen kentällä. Veijo oli ihan energisen oloinen, huhuili vähän muille hevosille ja oli ympäristöstään erityisen kiinnostunut. Vähän turhankin paljon jopa. Kiipesin sitten orin kyytiin ja aloitin työskentelyn isoilla ympyröillä ja kaarevilla urilla, pelaten asetuksilla ja käynnin tempolla. Ori oli yllättävän hyvin kuulolla, ja oikeinkin tarkasti suoriutui annetuista tehtävistä. Teimme samoja kaaria ravissakin, rennosti eteen-alas kevennellen. Veijo tuntui oikein hyvältä, jopa vähän kuumui siinä hölkittäessä. Otin sitten ravi-käynti siirtymisiä, pysäytyksiä ravista ja käynnistä, sekä välillä peruutuksia. Veijon moottori hurahti toden teolla käyntiin, enkä tiedä onko ori koskaan ollutkaan mukavempi ratsastaa. Niin kevyt kädelle ja herkkä pohkeelle, jo painoavuilla orin sai tekemään vaikka ja mitä.

Laukoissa Veijo sitten kuumui vähän enemmänkin, välillä vauhti oli turhankin kovaa, ja ori tuntui kaatuvan kurveissa. Tein sitten paljon töitä kootakseni laukkaa, ja jumppasin oria isoilla ympyröillä ja pienemmillä laukkavolteilla. Ja oikein mukavastihan tuo lopulta kuunteli, askel lyheni ja piteni, samoin hevonen, Veijo oli kuin kuminauhaa. Päätin sitten lähteä palkkioksi kiertämään vähän maastoja, ei makeaa mahan täydeltä.

Lenkin jälkeen laskin sienellä huuhtaistun orin takaisin tarhaansa, ja sinnehän se suuntasi, ainoaan kuraisempaan kohtaan piehtaroimaan. Ja sitten, komean kuorrutuksen kera huutelemaan tammoille, että täälä sitä ollaan taas...

Laidunloman alku

Okei, ei ihan virallisen loman, oreja kun kaikkia liikutellaan edelleen säännöllisesti laitumelta käsin. Mutta kuitenkin, onhan se lomailua, jos 21-23h vuorokaudesta viettää kavereiden kanssa syöden herkullista tuoretta ruohoa.

Veimme Jukan kanssa hevoset laitumelle kahdessa osassa, ensin Kaunon ja Boriksen, jotka ovat jo hyviä kavereita. Pojat vähän juoksentelivat, mutta asettuivat sitten ahtamaan ruohoa hyvällä ruokahalulla. Jäin kuvailemaan Borista ja Kaunoa, kun Jukka haki Veijonkin paikalle. Ori oli silminnähden innoissaan, taisi arvata mistä oli kyse, Veijo on ennenkin poikamieslaumassa tarhaillut. Kauno ja Boris tuijottelivat laitumen keskeltä ihmeissään, kun avasin portin ja Jukka talutti Veijon laitumelle, laski irti ja tuli itse aidan taakse katselemaan. Veijo hirnui kimakasti ja hätä pystyssä juoksi kohti Kaunoa ja Borista. Boris ampaisi karkuun, mutta pysähtyi vähän kauemmas katselemaan, kun Kauno hölkki Veijoa vastaan. Kovan pörinän saattelemina orit etusiaan nakellen tutustuivat, välillä nousivat takajaloilleen ja järsivät toisiaan polvitaipeista. Uskon, että Veijosta tulee lauman pomo, mutta varmaahan se ei ole.

Boriskin lähestyi kaula kaarella häntä pystyssä, ja työnsi turpansa Veijon turpaan kiinni. Veijo huitaisi etusellaan ja nuorempi Boris ampaisi karkuun. Kohta ojat juoksivat villisti ympäri laidunta, välillä äijäillen, välillä maistellen ruohoa ja taas juosten. Boris pysytteli Kaunon kintereillä kuin varsa emänsä perässä, välillä uskaltautui sekin taas turpailemaan Veijoa.

Illalla käytiin uudestaan katsomassa oreja, samalla vieden niille iltakaurat. Veijo ravasi portille, Kauno hölkki perässä ja Boris edelleen Kaunon kintereillä. Ihan hyvässä sovussa nuo tuntui olevan, kaikki nyt ilman takakenkiä, vaikka tuskimpa nuo juurikaan töppökoivillaan huitovat - siis takasillaan. Siinä ne sitten aterioivat rinnakkain, Jukka piti Kaunoa narussa ja minä Veijoa, Boris tuskin lähtisi Veijon kupille kokeilemaan. Vähän ötökkämyrkkyjen lisäilyä, ja pojat pääsivät taas jatkamaan laiduntamista. Vähän kuivaheinääkin jätimme portille varuiksi, jos jollakulla tekisi sitä mieli. Sinne ne painelivat jonossa, ensimmäisenä Veijo, sitten Kauno ja Boris peränpitäjänä. Ja jäivät syömään melkein samalta ruohotukolta. Taitaa tulla pojille mukava kesä!

28.6.2010

Pojat ovat nautiskelleet laiduntamisesta täysin siemauksin, ja ovat jo varsin tiivis kaveriporukka. Kaikki ovat olleet nyt vähän kevyemmällä liikuttelulla, Boris kulkenut kärryn perässä käsihevosena ja muuten viettänyt ihan kesälomaa. Veijon kanssa rykäistiin pienet estekisatkin läpi, herra oli varsin hermostunut - kaverit jäivät kotiin! Hengissä kuitenkin selvittiin, Veijo oli vähän turhankin reipas.

Suunnitelmiinkin tuli pienoinen muutos, tarkoitushan oli kilpailuttaa kaikkia hevosia laitumelta käsin. Nyt on kuitenkin heitetty kilpailuhaaveet syksylle ja löysätty pipoa kesäloman ajaksi. Ja hevoset tuntuvat olevan varsin tyytyväisiä tähän ratkaisuun!
Kevyttä ajelua ja rauhallista maastoköpöttelyä, Veijo ainoana joutunut muutaman kerran kiertämään kenttääkin. Vaan kukapa sitä jaksaisi kovinkaan tosimielellä kouluvääntää, kun hiki tulee jo ajatuksesta, ja uittopaikka löytyy kivenheiton päästä...

Poikien kesäloma jatkuu ainakin heinäkuun, katsellaan sitten paluuta harmaampaan arkeen. Laitumella saavat toki olla niin kauan kuin ruoho kasvaa, saa nähdä millaisia tankkereita sieltä syksyllä palaa tallin pihaan. Tai pihattoon tarkemmin.

4.8.2010

Sataa sataa ropisee... Ja tuuleekin. Oikein kunnon loppukesän sadesää, aavistus syksyä ilmassa, vaikka tuulen mukana leijailleet lehdet olivatkin vielä vihreitä, tuulen puista repimiä. Kiersin lätäkön kävellessäni kohti laidunta, tiellä näkyi suuria kavionjälkiä, eiväthän ne ihan pienten hevosten kavioista olleet jääneetkään. No okei, Kaunon korkeus ei päätä huimaa, mutta massassa se voittaa sen, minkä korkeudessa häviää. Metsän takaa näkyi laiduntavia hevosia, poikien laidun oli vähän erillään muista. Veijo huomasi minut jo kaukaa, laiskasti se välillä katseli, jatkaen sitten syömistä. Vähitellen poikien ruokintaakin piti lisätä, vaikka syömistä vielä laitumelta löytyykin, ei sen ravintoarvot enää riitä isoille hevosille, etenkään jos olisi tarkoitus liikutella niitä nyt syksyä kohden vähän enemmänkin. Boriskin huomasi minut, se ei jäänyt epäselväksi, kimeä hirnahdus kaikui sadesään läpi, ennenkuin ori juoksi portille pörhistellen vastaan. Sateenvarjo!

Veijon mielestä ei sateenvarjossa, tai minussa ollut mitään kiinnostavaa, löntystellen se seurasi Kaunoa, Boriksen jo tuhistessa portilla ihmeissään. Miten voi olla, että minun mitään pelkäämätön nuori hevoseni pelkääkin jotakin niinkin kamalaa, kuin sateenvarjoa... Veijo ajoi Boriksen pois siitä kauhistelemasta, tunki päänsä sateenvarjon alle ja hamuili taskujani. Röyhkeä hevonen. Naurahtaen silittelin orin leveää otsaa. Veijo vaikutti niin kovin tyytyväiseltä nyt, kun sai ikioman poikamieslauman ympärilleen. Eikä Kaunolla tai Boriksellakaan tuntunut olevan nokan koputtamista tästä järjestelystä.

Pujotin riimun orin märkään päähän, ja Veijo tietenkin antoi minullekin osani ravistelemalla antaumuksella. Hätistelin Boriksen ja Kaunon vähän kauemmas, ja käänsin Veijon portista. Ori löntysteli verkkaisesti perässäni tallille, välillä koittaen jäädä syömään tien laitaan. Pihassa se pistikin pienen shown pystyyn, ettei vain keneltäkään jäisi huomaamatta, että tallin Komein ja Upein ori oli saapunut laitumelta...

Harjailin Veijon tallin käytävällä, selvittelin jouhet ja vuolin kavioitakin. Veijo onkin nyt kesän ollut kengättä, kun käyttö on ollut kevyttä, syksyllä saa sitten hokkakengät allensa. Harjailujen jälkeen irtojuoksutin oria hetken maneesissa, Veijoa kiinnosti enemmänkin maneesin hajut ja muut kumastukset, ei juoksentelu. Kaverit ottivat orin avosylin vastaan laitumelle, joskin Kauno varsinkin tuntui vähän pettyvän, kun en sitä kerennyt tänään liikutella, enkä liiemmin rapsutellakaan. Omat hoitajat kun noille löytäisi...

7.8.2010

Veijon vuoro joutua "kenttää kiertämään" satulan ja ratsastajan alla. Ori taisi arvatakin sen, jäi selvästi kauemmas, muiden tullessa portille katselemaan. Kävellessäni riimun kanssa kohti Veijoa, ori kääntyi kannoillaan ja lähti kylmän viileästi kävelemään poispäin. Ei ravannut, ei laukannut, käveli vain aina senverran edellä, etten saanut narua kaulalle. Useamman hehtaarin laidun, pitäisi vallan hullu olla juoksuttaakseen orin muka sieltä kiinni. Kyykistyin sitten ruohon sekaan, sain taakseni kaksi uteliasta turpailijaa, Veijo seisoi vähän kauempana katselemassa, kunnes uteliaisuus voitti. Se huokasi, maiskutti suullaan ja käveli viereen, laski päänsä ja antoi laittaa riimun. "Pakko kait se sitten on."

Harjailin orin tallilla, selvittelin kesäkunnossa olleet jouhet ja pyyhkäisin ötökkämyrkkyä orin rinnuksille ja jalkoväliin. Kengittäjä tulisi huomena laittamaan Veijolle kengät, samoin Kaunolle. Kaviot näyttivät hyviltä, eikä Veijo aristele kiviselläkään pohjalla. Satuloin orin ja talutin laiskasti löntystävän Veijon pihalle. Oriherra huomasikin heti tallin pihalla patsastelleen kauniin tammahevoisen, päästi hurmaavan hirnahduksen ilmoille ja koitti väkisin mennä tekemään parempaa tuttavuutta. Häpeillen talutin huonokäytöksisen "kiltin ja mukavan" orini kohti kenttää. Veijo haahuili kentälläkin jotenkin keskittymättä minuun ollenkaan, joten talutusharjoituksille löytyi käyttöä. Lopulta ori oli jokseenkin hyvinkin kuulolla, käveli samaa vauhtia, pysähtyi samaan aikaan, väisti ilman suurempaa sanomista ja peruutti pienestä merkistä. Talutin Veijon kentän keskelle ja kiipesin selkään. Ori malttoi kyllä hienosti seisoskella jalustinten säädön ja vyön kiristelyn ajan, vaikka vähän jutustelikin Serenin hevosten kanssa.

Alkuverkaksi tuttuun tapaan isoja ja vähän pienempiä ympyröitä, kiemuroita ja käännöksiä, Veijo oli kyllä reipas, mutta ei erityisen taipuisa tai yhteistyöhaluinen. Lapa edellä se kaatui kurveihin, kiihdytteli suorilla ja asettui herkästi ulos kyttäillen kaikkea mitä vain aidan takaa näkeekään. Otin orin suurelle pääty-ympyrälle ja ravi-käyntisiirtymisillä vähän enemmän sitä kuulolle. Alkuun tulos ei ollut ihan toivotunlainen, kaula jäykkänä apuja karkuun juokseva hevonen, joka reagoi hitaammin kuin kivettynyt kilpikonna. Vähitellen ori kuitenkin vetristyi, tajusi homman nimen, rauhottui ja alkoi jopa kuunnella. Siirtymisistä tuli pehmeitä ja nopeita, ori rentoutui niskaa myöden ja siirtyminen toisensa jälkeen tuntui aina vain paremmalta. Ravailin sitten kokouraakin, kolmikaarista kiemura uraa, jonka kaarrokset käynnissä, tarvittaessa pysähdys, ja voltteja.

Ensimmäiseen laukannostoon Veijo tuntui repaävän riemusta, se suorastaan ponkaisi laukalle ja ahmi kentän metrejä jaloillaan turhankin nopeaa. Käänsin sen ympyrälle ja tein ihan aavistuksen temponvaihteluita, pidemmäksi pätkäksi hiljaista kootumpaa laukkaa, ja pikkupätkissä pidempää laukkaa. Veijo oli lopulta oikein hyvin kuulolla, laukka oli pyöreää ja tahdikasta, ori meni jopa kulmiin ja taipui ympyröillä, koin siinä olevan tarpeeksi sitä lajia, ennenkuin totaalinen kyllästyminen iskee jompaan kumpaan tai molempiin. Loppuverkkailut kävimme maastoreitillä, ja Veijo tuntui saaneen aivan uudet akut, senverran paljon riitti virtaa vielä hölkkäilyihinkin.

Tallilla huuhatisin hiet orin kyljistä pesupaikalla, ja Veijo tuntui suorastaan nauttivan kylpemisestä - joskus näinkin. Pesin samalla jouhet ja vuohiskarvat, vaikka todennäköisesti ori kerkeää itsensä sotkemaan ennen kilpailuja vielä useaan otteeseen. Vaihdoin toisen riimun ja otin edellisen pesuun, sitten vein Veijon takaisin laitumella. Jukka kävisi tänään ajamassa Kaunon ja Boriksen illemmalla.