Eepin hoitopäikky - puoliveritamman ja hoitajan sähellykset ♥

>> Ekana päivänä kaikki on vähän hankalaa... <<

- Eväät, avaimet ja puhelin, taidan olla valmis, päivittelin eteisessä samalla kun vedin jodpureita jalkaani. Olin hieman hermostunut, vaikkakin yritin piilotella sitä kaikin tavoin, niin itseltäni kuin kaveriltani Sannalta, joka oli luvannut heittää minut tallille.
- Hyvä, mun pitää nimittäin olla kohta töissä, tämä puhisi vieressäni ja avasi ulko-oven. Tarkistin vielä että kissallani Paksulla oli tarpeeksi vettä ja kuivanappuloita, sammutin valot ja hyppäsin auton etupenkille.

Olin laittanut Mêl Sereniin pari päivää sitten sähköpostia, jossa olin tiedustellut mahdollisista hoitajaa tarvitsevaa kopukkaa. Vastauksessa tallin omistaja nica oli esitellyt Eepin, upean puoliveritamman, johon olin samantien ihastunut. Niimpä minä, joka luuli ettei enää ikinä löytäisi hoitohevosta, oli nyt matkalla tallille tapaamaan tulevaa hoidokkiaan.

Muutto kaupungista maalle oli ollut ensin jännää, mutta parin kuukauden jälkeen muutosta ailoin pikkuhiljaa tajuta, ettei täällä ollut oikeasti mitään. Tai no, pieni ostari ja huoltoasema, jos ne lasketaan. Pääkaupunkiseudulla minulla oli ollut hoitohevonen eräällä ratsastuskoullulla, jossa kävin viisi kertaa viikossa hoitamassa nimikkohevostani. Yhteistä taipalettamme oli takana jo lähes kolme vuotta, kunnes päätin muuttaa maalle. Tiedän tiedän, se oli oma valintani, mutta uskoin maalta löytyvän miljoona muuta tallia. Myös työt houkuttivat minua muuttamaan, sillä puutarhakauppa haki vakituista työntekijää ostarin kupeeseen. Kotiuduttuani aloin etsiä tallia. Sellaista ei löytynyt. Olin täysin ymmälläni, sillä luulin melkein jokatoisella olevan pari kopukkaa takapihallaan. Kun sitten näin netissä Mêl Serenin nettisivujen linkin, olin räjähtää onnesta, vaikka matkaa tallille olikin tunnin verran. Lähetin pikapikaa nicalle sähköpostia ja tässä ollaan.

- Kiitti kyydistä, hihkaisin ja paukautin autonoven kiinni. Auto kaarsi pois pihasta ja minä jäin yksinäni seisomaan keskelle parkkipaikkaa kangaskassi sylissäni. Oikealla oleva pihatto oli tyhjä, mutta viistosti vasemmalla olevasta rakennuksesta kuului kavioiden kolketta. Ovesta astuikin ulos nuori poika taluttaen varustettua hevosta. Tämä ei huomannut minua, vaan kääntyi vasemmalle, aikeenaan luultavasti mennä kentälle ratsastamaan. Menin samasta ovesta siään, josta poika oli tullut. Tallissa oli pari hevosta hörökorviensa kanssa, muuten tyhjä. Käytävän päässä oli toinen ovi, jonka yllä luki "Vanhatalli".
- Tän täytyy sit olla uusitalli, päättelin ja astuin ovesta sisään. Olin törmätä pitkään mieheen, joka tuli vauhdilla samaan aikaan ovelle mutta vain vanhantallin puolelta.
- A-anteeksi, sopersin ja kikatin hermostuneesti naama punaisena.
- Hmm, mies murahti ja jatkoi matkaansa pamauttaen samalla oven kiinni.
- Höh, ei olisi tarvinnut olla noin töykeä, tuhisin.
Olin jatkamssa matkaa, jotta löytäisin ihmisen, joka voisi neuvoa minut Eepin luokse, kunnes viereisestä karsinasta kuului kolinaa. Ylös nousi siro hevonen, ja huomasin karsinan ovessa lukevan "Evelynn". Tamma oli ollut siis makuullaan, kunnes oli noussut ärsyynnyttyään metelistä, joka oli seurannut oven paukauttamisesta.
- Hei kaunokainen, kuiskasin ja silitin varovasti Eepin turpaa.
Tamma säpsähti kosketustani, mutta rentoutui pian ja antoi minun silitellä sitä.
- Missä kaikki ovat? kysyin itsekseni, jolloin ulko-ovi aukesi.
Sisään astui nuori tummahiuksinen nainen, joka näytti hänkin hieman ärtyneeltä.
- Hei, oletko nica? kysyin varovasti ja astuin ujosti eteenpäin.
- Ai juu, olen. Tämä nosti väsyneesti päätään ja hymyili vinosti.
- Mä oon Mirkku, tulin Eepiä katsomaan.
- Hienoa! nica innostui ja naisen kasvot piristyivät hieman.
- Ootkin näyttävästi löytänytkin sen jo.
- Joo, niimpä taisin.
- Hyvä hyvä. Meillä oli just ruokatauko päärakennuksessa, olisit tullu hieman aikasemmin, niin olisit päässyt maistamaan mun erikoispataa.
Naurahdin ja huomasin pitäväni hänestä.
- Sä voit rauhassa tutustua Eepiin vaikka harjailemalla sitä, sen harjat löytyy satulahuoneesta sen omasta pakista. Jos sä haluut, voit myös talutella sitä kentällä. Mun pitää ny mennä rauhottelemaan Samia, mä suututin sen vahingossa äsken, nica huokasi raskaasti ja lähti pois.
Nyökkäsin, vaikka nica ei sitä enää nähnytkään. Menin satulahuoneeseen ja etsin katseellani Eepin pakkia. Sellaista ei löytynyt, joten otin ämpärin, johon oli kirjoitettu isolla "yhteiset harjat". Koikkeloin takaisin Eepin karsinan eteen ja avasin sen oven. Pujahdin sisään varovasti, tarkkaillen samalla tamman reaktiota, enhän periaatteessa tiennyt tämän luonteesta juuri mitään. Tamma ei näyttänyt olevan moksiskaan, joten rentouduin ja aloin harjata tätä pitkin ja rauhallisin vedoin.
- Ihanaa, en ole pitkään aikaan päässyt harjailemaan hevosta, mutisin ja hymyilin itsekseni.
- Sinäkin taidat pitää, vai..? kysyin Eepiltä, joka torkkui rauhallisesti silmät puoliummessa.
Kun harjasin pölyharjalla aika ronskisti Eepin mahan alta, tamma hypähti sivuun ja luimi.
- Hups, sori, otan hellemmin, sanoin ja lepyyttelin tätä silittämällä varovasti sen kaulaa.
Vaihdoin harjan pehmeämpään ja otin varovasti mahanalusen, vaikka Eepi aluksi näyttikin siltä, että hyppäisi pian taas metrin loikan.
Harjaamisen jälkeen puhdistin vielä neidin kaviot, jotka Eepi antoi nätisti valmiiksi ylös. Taputin tammaa kiitokseksi kaulalle ja lähdin viemään harjoja takaisin satulahuoneeseen.

Satulahuone oli täynnä juoruilevia tallityttöjä ja - poikia. En ollut huomannut missään vaiheessa kenenkään menevän tai tulevan talliin, mutta nyt älysin että porukkaa oli rampannut ees taas koko ajan, ilman että huomasin. Ehkä olin vain niin Eepin lumoissa, en tiedä.
- Moi, sanoi ujosti ja laitoin ämpärin takaisin samaan paikkaan mistä sen otinkin.
- Moi, ootko uus? kysyi ruskeatukkainen tyttö.
Hämmennyin tämän suoruudesta, mutta vastasin myöntävästi ja kerroin hoitavani Eepiä.
- Voi ku kiva, mä omistan puolet Eepistä, mä oon Suvi, tyttö vastasi.
Huomasin tämän hieman ärsyyntyneen, kun kerroin hoitavani Eepiä, mutten antanut sen häiritä.
- Mä oon Jesse, poika joka istui tyttöjen keskellä sanoi ja katsoi minuun vihreillä silmillään...
Toruin itseäni ja muistutin että olin kuitenkin tätä vanhempi, en paljoa, mutta kuitenkin. 20 vuotias nainen on kuitenkin vanhempi kuin 18 vuotias poika, eikös?
- Moi, vastasin tälle ja tutkailin samalla muita huoneessa olijoita. He olivat varmaankin puhuneet minusta (minähän en ollut huomannut heitä Eepin karsinasta, mutta he olivat varmastikin nähneet minut), sillä kun olin tullut huoneeseen, kaikki olivat hiljentyneet.
- Missä täällä syödään eväät? kysyin ja muutuin tulipunaiseksi. "Olipa järkevä kysymys..." ajattelin ja muutuin, jos mahdollista, vieläkin punaisemmaksi.
- Toimistossa vaikka, ei sillä sen väliä. Siellä on mikro ja kahvinkeitin, että sen puoleen siellä on ihan hyvä syödä, Suvi vastasi ja hymyili hieman ilkikurisesti.
- Sinne siis, sanoin ja lähdin huoneesta. Otin kangaskassini, jonka olin jättänyt Eepin karsinan eteen ja lähdin etsimään toimistoa, jonka loppujenlopuksi löysin satulahuoneen vierestä...

- Pakenetko sinäkin tallityttöjä? oli ensimmäinen kysymys, jonka toimistossa istuva nuorimies esitti minulle. Tunnistin tämän samaksi mieheksi, johon olin aiemmin päivällä törmätä.
- En, kunhan haluan syödä, tiuskahdin ja otin evääni esiin. Omena, leipä ja välipalapatukka, voiko parempaa olla?
Söimme hiljaisuuden vallitessa, tai oikeastaan minä söin, mies vain hörppi kahvia mukistaan.
- Olen muuten Sami, terppa vaan.
- Mä olen Mirkku, vastasin suu täynnä leipää. Punastuin, ja otin pöydällä lojuvan hevoslehden naamani eteen.
- Ööö, lehti on väärinpäin, Sami sanoi ja naurahti.
- En mä tätä luekkaan, kunhan kattelen, vastasin nolona.
- Mun pitää ny mennä, tallimestarin hommat kutsuu, Sami sanoi, hörppäsi kahvinsa loppuun ja laittoi mukin tiskialtaaseen.
"Vai että tallimestari" hymisin ja jatkoin eväiden syöntiä selaten samalla lehteä, joka oli tällä kertaa oikeinpäin.

Syötyäni keräsin kamppeeni kasaan ja menin sanomaan Eepille heipat. Tamma lusmuili karsinassaan, mutta höristi hieman korviaan kuultuaan askeleeni käytävällä.
- Heido kaunokainen, sanoin tälle, suikkasin suukon tamman turvalle ja lähdin kotiin Sannan kyydillä, jälleen. Olin soittanut tälle, että veisi minut kotiin, kun hänellä olisi ruokatauko.
Eka tallipäiväni oli takana ja olin oikeastaan ihan tyytyväinen, kai.

♥ Mirkku ja Eepi // 1HM

>> Kummajaisten yö! <<

Astelin verkkaisesti tallipihalla tähyillen ympärilleni, tavoitteenani löytää Eepin tarha. Sää oli sateinen ja nyt viimeistään kaikki lehdet olivat tippuneet pois puista. Huomasin, että joku käveli vastaani, ja pian älysin hänen olevan Suvi.
- Juhuuu, hei Suvi! huusin ja heilutin käsiäni hullun lailla.
- Ai moi, säkin tallilla jo tähän aikaan? tämä kysyi.
- Joo, mulla alkaa työt vasta huomenna, tähän asti oon eläny vanhempien rahoilla, selitin nauraen.
- Hyvä, sä voitkin auttaa meitä siivoomaan tallia! Suvi sanoija väläytti minulle ilkikurisen hymyn.
Nyökkäsin ja lähdin Suvin mukaan. Eepi saisi odottaa hieman, vaikka se kurjalta tuntuikin.

- Mitä ihmettä..? kysyin, kun astuimme sisälle vanhaantalliin.
Talli oli koristeltu erinlaisilla kurpitsalyhdyillä, luuranko - ja noitakuvilla sekä "hämähäkisseitillä" jota roikkui kaikkialla.
- Nythän on Halloween, etkö muista? Suvi kysyi.
- Ainiin, olinpas tyhmä, vastasin ja huomasin että jokaisen hevosen karsinan kattoon oltiin laitettu omena tai porkkana roikkumaan, jota kaakit voisivat napostella. Tosin nyt hevoset olivat vielä ulkona, joten vihannesparat eivät kohtaisi ainakaan pariin tuntiin surmaansa.
- Mêl Serenin perinteenä on ollut tallin koristelu ja Halloween kulkue, joka kiertää ympäri kylää hakemassa taloista karkkia, eikö kuullostakin kivalta? Suvi hihkui.
Nyökkäsin ja avasin uudentallin oven. Sama koristelu sielläkin.
- No, miten voin auttaa siivoamisessa?
- Oikeastaan kaikki on jo tehty, kunhan halusin houkutella sinut tänne katsomaan koristelua, Suvi paljasti.
- Voit kyllä putsata Eepin kamat, kukaan ei ole tehnyt sitä aikoihin, hän jatkoi.
- Okei, vastasin.
- Muuten, siitä kulkueesta, voinko osallistua siihen? kysyin jännittyneenä.
- Tottakai voit, mutta tarkista kuitenkin nicalta kun näet hänet.
- Haittaako sinua jos osallistun Eepillä, varmistin vielä, mutta Suvi vakuutti ettei se haitannut laisinkaan, hän kuulemma osallistuisi Miisalla.

Satulahuoneessa sain etsiä tovin pesutarvikkeita, kunnes löysin ne pienestä nurkkakaapista. Ripustin Eepin suitset telineeseen ja aloin purkaa niitä osiin. Sen tehtyäni pesin jokaisen osan huolellisesti, varoen etten saippuoisi niitä kuitenkaan liikaa. Kaapista oli löytynyt siis myös pieni sieni, jolla pesin suitsia. Tämän tehtyäni jätin ne kuivumaan hetkeksi telineeseen, kunnes kokosin ne uudestaan, ristitin ja laitoin takaisin omalle paikalleen. Satulaa en viitsinyt pestä, jos tänään tosiaan ratsastaisin Eepillä, sillä satula tulisi vain turhan liukkaaksi.

- Koristelitko sä tallin iha yksin? kysyin Suvilta kun hörpimme kahvia toimistossa meikäläisen pesu-urakan jälkeen. Ulkona oli alkanut sataa kunnolla, joten oli kiva istua kuuman kahvin
- En, nica ja Sami auttoivat, mut ne on ny kadonnu jonnekki. Suvi vastasi ja haki lisää kahvia.
- Millon se kulkue on? kysäisin ja otin pöydältä toisen keksin. Nammm.
- Se alkaa kuudelta ja loppuu millon loppuu, joskus porukkaa jää tänne yöksikin.
- Pukeutuvatko kaikki Halloween aiheisesti? kysyin ja harmittelin, etten ottanut mukaani mitään asua.
- Joo, mut hei, jos sulla ei oo, ni ullakolta varmasti löytyy, se on tässä yläpuolella, Suvi selitti.
- Mennän vaikka heti, tämä jatkoi ja kiskaisi minut pystyyn ja vei minut rehuvaraston kautta vintille.

- Eihän tää oo yhtää pölyne paikka, minkälaisii vintit yleensä on, ihmettelin kun olimme ylhäällä.
- Ei niin, täällähän raampataan jatkuvasti ja täällä on kiva jutella vaikka talvella, jos toimiston patteri on rikki tai jotain, Suvi vastasi ja johdatti minut romukasan luokse.
- Täältä pitäisi löytyä jotain, nica on nimittäin oikea hamstraaja ja säilyttää kaiken mahdollisen roinan, jonka sitten piilottaa tänne, Suvi paljasti ja siirteli pusseja ja nyssyköitä syrjään.
Esiin paljastui vanha puinen arkku.
- Täältä löytyy varmasti jotain, Suvi sanoi varmana.

- Täähän on ihan sopiva, huudahdin ja tulin pois vessasta prinsessapuku ylläni. Suvi oli löytänyt sen arkusta ja minä olin mennyt pukemaan sen päälleni. Puku oli onneksi sopiva, joten roinien siirtely ullakolla jäisi siihen.
- Tässä sulle vielä kruunu, Suvi sanoi ja otti selkänsä takaa esiin muovisen prinsessalehden tiaran joka sopi asuuni hyvin.
Kiitin ja ihastelin itseäni tirskahdellen peilistä.
- Keroo kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin? lausuin ja räjähdimme nauruun.
Kaikki se ärsyyntyneisyys, jonka ekana päivänä oli Suvista huomannut, oli poissa.
- Mitäs täällä nauretaan? nica kysyi. Hän oli huomaamattamme ilmestynyt taaksemme ja katsoi nyt menoamme huvittuneena.
- Ei me tässä mitään, vastasin, mutta avasin sitten uudestaan suuni.
- Saanko nica kiltti lainata tätä pukua ja ratsastaa Eepillä kulkueessa? kysyin anovasti.
Nica naurahti ja päivitteli, että Suvi olikin ehtinyt kertoa perinteistä.
- Kyllä sä saat, varo vaan ettet sitten tipu Eepiltä, koska arvokkaiden prinsessojenhan pitää ratsastaa naistensatulassa, nica tirskahti ja me räjähdimme uudestaan nauruun.

Tallille oli alkanut ilmestyä lisää porukkaa, kun kello alkoi lähestyä viittä. Jokainen oli pukeutunut eri tavalla, näkyi perinteistä noitaa ja vampyyriä sekä erikoisempia asuja, kuten muumio ja nallekarhu. Minä olin jo hakenut Eepin tarhasta ja alkanut harjailla sitä. Tamma oli kummeksinut asuani ja jopa maistanut hieman sitä, mutta jättänyt sen pian huomioitta. Voin vain ajatella, miltä näytän tallivaatteiden päälle ahdatussa röyhelömekossa...
- Moi, mites sujuu? Suvi ilmestyi Eepin karsinan ovelle.
- Hyvin, kai. Tää on aika hankala, varsinkin kun kyykistyy ottamaan harjoja, ni ei nää mitään, pelkkiä primssuja vain, naurahdin.
Suvi oli pukeutunut sairaanhoitajaksi. Valkoinen asu ei kyllä pysyisi kauan sen värisenä tallilla, mutta Suvi sanoi että se oli kirppislöyty, joten sen kohtalolla ei paljon väliä ollut.
- Oletko hakenut jo Miisan? kysyin samalla, kun ähkien putsasin Eepin kavioita.
- Joo, se on mulla tuolla, Suvi sanoi ja osoitti jonnekkin, mutten nähyt mitään primssujen alta.
- Hyvä hyvä, mutisin.
- No niin, lähdetään kymmenen minuutin kuluttua, nyt kannattaisi alkaa laittamaan varusteita! nica huusi käytävällä.
Putsasin Eepin kaviot loppuun ja menin hakemaan satulahuoneesta tamman varusteet.

JATKUU

ihania tarinoita kivan pitkiä, riittää ainakin lukemista eikä tarina lopu kesken. Lisäksi teksti on hyvää ja melko virheetöntä, helppolukuista siis.
Ja tuhannet pahoittelut siitä, että kommentit viipyivät näin pitkään.

Kaikilla hevosilla pitäisi olla oma harjalaatikko siellä missä niitten kamatkin on, siis sen tallin satulahuoneessa jossa ne asuu.
Hmm, ja mitäs muuta mun piti sanoa.. Ai niin, suvi voi vaikuttaa vähän nyrpeältä, mutta älä anna sen masentaa. Suvi vaan on mitä on.

Halloweentarinan loppua odotan innolla!

Joo, oon ollu ehkä maailman huonoin hoitaja, tiedetään, mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni! :DD

JATKOTARINAA

- 1, 2, 3, hop!
Ähkäisin ja vedin itseni satulaan. Eepi otti hermostuneesti pari askelta eteenpäin, mutta onneksi joku tallityttö piti siitä kiinni. Prinsessamekko alkoi käydä koko ajan epäkäytännöllisemmäksi, mutta nyt olin selvinnyt jopa satulaan asti, Samin punttaamana. Kello oli vartin yli kuusi, ja mukana oli viisi ratsukkoa. En tuntenut ketään muita kuin nican ja Suvin, sekä Samin, joka ei kuitenkaan lähtenyt mukaan.
- Okei, järjestys on sitten tämä: minä - Sepi, Heidi - Shita, Mirkku - Eepi, Suvi - Miisa, Odelie - Rene ja Eyvie - Ani. nica ilmoitti ja sitten lähdettiin matkaan.
Yritin painaa mieleeni mahdollisimman hyvin jokaisen nimen, jotta voisin virittää kulkueen jälkeen jonkinlaista keskustelua muitten kanssa.

Ilta oli pimeä ja kolea, tuuli ujelsi puitten välissä, kun köpöttelimme rauhallista metsätietä eteenpäin, tavoitteenamme etsiä talo, jossa voisimme keppostella. Oli juuri täydellin Halloween, vain suden ulvonta taustalta puuttui. Olin onnekseni pukenut mekon alle lämpivän fleecen, ja jalkaani olin laittanut syystoppahousut.
- Hrrr, onpas kylmä, Eyvie puheli itsekseen jonon hännillä.
Olin juuri vastaamassa, kun nica ilmoitti kuuluvalla äänellä vastaan tulevasta autosta. Monella oli onneksi heijastinliivi puvun päällä, jottemme sentään aivan näkymättömiä olleet.
Kun olin noussut Eepin selkään, olin aluksi jännittänyt kamalasti. En lainkaan tiennyt minkälainen tamma oli ratsastaa, ja olisin halunnut viellä pari päivää tustustua neitiin maasta käsin, mutten kuitenkaan viitsinyt missata kulkuetta. Eepi oli kuitenkin aika rauhallinen, hieman hermoili vain uutta ratsastajaa ja säpsyi pusikosta kuuluvia ääniä.

Käytyämme jo kolmella ovella kysymässä "karkkia vai kepposta", oli laukkasuoran vuoro. Olimme rauhallisella peltotiellä, josta näki selvästi, jos vastaan tulisi auto.
- Ja laukka, nica huudahti, ja kuin tykinkuulasta ratsut nostivat kiivastempoisen laukan.
Aluksi olin hieman kauhuissani, kuinka nopeasti hevoset kiihdyttivät nollasta sataan, mutta pian jo räkätin vedet silmissä Eepin selässä. En jaksanut välittää, oliko minulla hyvä tuntuma ohjista, istuinko suorassa, tai oliko pohkeeni oikeassa paikassa, kunhan annoin vain mennä.

Suoran loputtua kaikki nauroivat kovaan ääneen. Oli mahtava tunne, kun tuuli puhalsi naamaan, ja yllä välkkyi tähtitaivas. Hieman kireä ilmapiiri oli rentoutunut, ja kaikki höpöttivät yhteen ääneen.
- Miisa oli ihana, Suvi kikatteli.
- Otetaan myöhemmin toinenkin laukka, joku pälätti.
- Kylläpä on ihana ilma, joku rupatteli jonon päästä.
Taputin Eepiä kiitokseksi kaulalle, ja tämä kuin vastaukseksi pärskähti takaisin.

Ilta alkoi jo kunnolla pimetä, kun puskasta kuului rapinaa. Hevoset valpastuivat, ja polkivat maata hermostuneena. Otin hieman kireämmän tuntuman ohjista, siltä varalta, että tikittävä aikapommi, hevoset, räjähtäisi pian. Koska rapistelu loppui pian, jatkoimme matkaa rauhallisesti. Tovin kuluttua se alkoi taas. Katselin hermostuneena muita, ja huomasin pienen pelon häivähdyksen heidänkin silmissään.
- Okei, okei, otetaan rauhallisesti, ja jatketaan matkaa ravilla, nica huudahti, ja ratsut siirtyivät tasaiseen raviin, joka ei kauan kestänyt. Hevosten lähtiessä liikkeelle, puskassa oleva olio, mikä ikinä se olikaan, lähti seuraamaan meitä, jolloin hevoset olivat täysin hermoriekaleina, samoin kuin ratsastajat. Yht´äkkiä puskasta loikkasi ihmissusi, joka ulvoi täyttä kurkkua. Sydän kurkussa pamppaillen pidätin Eepiä, vaikka olin valmis itsekin häipymään paikalta.
- Voi jestas Sami, etkö parempaan pysty? kuulin nican huokaisevan.
- Sami?! huudahdin.
- Samihan se. Meijän piti järkätä teille joku kauhea Halloween ylläri, mutta toi yks ilmestyy tielle jossain Tiimarin ihmissusi naamarissa. nica tuskaili.
- No sori, ei parempaa löytynyt, Sami tiuskaisi, ja veti naamarin pois päästään. Alta paljastui miehen punaiset kasvot.
- Sait näyttävästi juosta aika reippaasti, että pysyit meidän perässä, vai..? tirskuin muiden kanssa.
- No arvaa vaan. Ajoin teidät aluks kiinni autolla, mutta jätin sen jo aikoja sitten, ja jatkoin jalkapatikalla, Sami puuskutti.
Emme näyttävästi olleet huomanneet autoa takanamme, ehkä olimme olleet niin juhlafiiliksissä.

Palasimme Mêl Sereniin rättiväsyneinä. Hoidin Eepin pois puoliksi silmät ummessa, hyvä etten nukahtanu tamman karsinaan. En millään olisi jaksanut lähteä ajamaan kotiin (olin vihdoinkin saanut oman auton, jippii!), mutta ei minun onneksi tarvinnutkaan. Osa porukasta jäi nukkumaan toiseen aittaan, ja minä liityin seuran jatkeeksi. Sain juuri ja juuri vaihdettua prinsessamekon suht. puhtaisiin verkkareihin ja paitaan, kun jo simahdin aitan lattialle asetetuille patjoille.

♥ Mirkku ja Eepi // 2HM

>> Mikään ei voita kunnon lannan hajua! <<

Aamuauringon vielä noustessa, olin jo täysin pukeutunut, ja valmis lähtemään tallille. Olin laiminlyönyt Eepiä totaalisesti, ja omatunto kolkutteli sisälläni kuin mikäkin pirulainen. Nappasin laukkuni eteisen lattialta, ja hyppelin autoon. Moottori käyntiin, ja nokka kohti Sereniä.

Pian jo huurruuttelinkin paikalle. Tallustelin tallien suuntaan, ja tuttu lannan haju osui nenääni. Huomasin Samin työntävän täysiä kottikärryjä lantalaa kohti. Mieleeni muistui samantien Halloween kulkue, jolloin mies oli pelästyttänyt meidät kaikki puolikuoliaiksi.
- Heippa Sami, mites menee? huudahdin.
Miehen huomio kiinnittyi hetkeksi minuun, jolloin hän ei huomannut edessä olevaa pikku kuoppaa. Kottikärryt kallistuivat uhkaavasti, kunnes koko lasti rämähti maahan.
- Saakeli, mulla ei meinaa pinna enää kestää! Sami huusi, nosti kärryt pystyyn, ja alkoi lapata lantaa takaisin paljain käsin.
Naurahdin vähän, mutta Samin hyytävä katse turrutti nauruni pian, ja riensin auttamaan.
- Ootas, mä haen talikon, niin saadaan nopeammin lannat pois maasta, sanoin, ja riensin uuteentalliin.
Nappasin nurkasta tarvitsemani, ja riensin takaisin pihalle. Hämmästyin, kun Samia ei näkynytkään. Olin juuri lähtemässä etsimään miestä, kun hän ilmestyi nurkan takaa.
- Katsopas tuonne! Sami henkäisi, ja osoitti tarhoille.
Olin juuri kääntynyt, kun Sami lätkäisi jotain märkää naamaani.
- Hahhaa, siitäs sait, kun pilasit meikäläisen lantareissun! mies nauroi kippurassa.
Syljin lantaa pois suustani, ja pyyhin kasvoni takkini hihaan. Kihisin kiukusta, ja poimin maasta lantakikkareen.
- Kosto elää, senkin sika! huusin, ja heitin kokkareen Samia päin.
Mies väisti tulitukseni, mutta en luovuttanut. Sota jatkuin niin kauan, kunnes molemmat olimme yltä päältä lannassa.
- Voi jestas, mä en kestä enää, nauroin kippurassa.
Samikin räkätti hullun lailla, mutta lopetti pian. Hän tuli luokseni, ja sipaisi hiuskiehkuran pois kasvoiltani.
- Olet kaunis... hän henkäisi.
Tapitin miestä silmät auki, ja tunsin punan leviävän kasvoilleni. Sami oli juuri kumartumassa kohti huuliani, kun Suvi ilmestyi paikalle.
- Uuuu, en kai keskeyttänyt mitään? hän kysyi, ja ilkikurinen virne levisi tämän kasvoille.
Sami vetäytyi kauemmas, ja muuttui tomaatin väriseksi.
- Ei me tässä mitään, kunhan siivotaan maahan kippautunutta lantaa, Sami vastasi nolostuneena.
- Joo, sen huomaa, tehän ootte ihan, kröhöm, sanoisko että paskasia? Suvi nauroi.
- Mä voin kyllä jatkaa tätä, menkää te peseytymään, tyttö jatkoi, ja viittoi päärakennusta kohti. - Käyttäkää ihan surutta sitä vessaa siellä, niin pääsee nicakin vähän siivoamaan, hän vielä lisäsi, ja alkoi lapioida lantaa takaisin kärryihin.
Raahustimme päät painuksissa päärakennukseen, ja Sami herrasmiehenä antoi minun ensin käydä peseytymässä. Kaivoin laukustani myös varavaatteet, ja vaihdoin ne päälleni. Tultuani ulos vessasta, huomasin Samin nojailevan ikkunaan päin.
- Kylppäri on nyt vapaa, sanoin, ja olin juuri hipsimässä miehen ohi, kun tämä veti minut syliinsä ja suuteli minua.
Olin aikeissa rimpuilla irti, mutta tulin toisiin aatoksiin, ja vastasin suudelmaan. Vaaleanpunaiset perhoset alkoivat samantien lepattaa sisälläni, ja tunsin kuinka lensin jonnekin pilvien yläpuolelle. Suudelma kesti ehkä viisi sekuntia, mutta minusta se tuntu ainakin viideltä tunnilta. Hymyilin Samille kainosti, ja vetäydyin tämän sylistä lempeästi.
- Minun pitää mennä.. sanoin, ja näin miehen nyökkäävän pienesti.
Lähdin ulos raikkaaseen talvi-ilmaan tuulettamaan ajatuksiani. "Tulin tänne hoitamaan Eepiä, en pussailemaan miesten kanssa" toruin itseäni, ja menin hakemaan tammaa tarhasta.

Jatkuu...
// Jotenkin mulla jää nää tarinat aina kesken.. :DD Mutheiii, toivottavasti ei ollu liian imelää, eikä Samilla oo naisystävää tai mitään, koska tää nainen täällä on iskeny kyntensä siihen! :---'D

Oh, Samistahan on tullut ihan naistenmies Mä olen kuvitellut sen sellaisena jurona, joka ei koskaan pidä hauskaa ja on aina komentelemassa ja pätemässä, heh Ikäistään vanhemmalta siis.
Meinasinhan mä siitä nicalle joskus miehekettä kehitellä, mutta se on lähinnä mietintävaiheessa ^^

Ihana Halloween-tarinan loppu Voin vain kuvitella ne kauhunhetket hevosen selässä, kun puskasta ilmaantuu ihmissusi. Pimeässä metsässä sitä tuntuu aina olevan peloissaan pienemmistäkin asioista ja jos omalle kohdalle sattuisi jotain tuollaista, niin olisin ihan hädissäni ja juoksisin kotiin hevosen kanssa tai ilman!

Jälleen kerran mukavan sujuvaa tekstiä. Etenee hyvin ja on mielenkiintoista. Lantasota.. hmm. No kunhan paikat on siivottu sen jäljiltä ;P

Ja pisteet tulee piakkoin kahesta ekasta tarinasta!

Jatkotarinaa...

- Tule, tule, tule, maanittelin, ja rapisuttelin kauroja ämpärissä.
Pyydystin Eepiä tarhasta, sillä tammalla näytti olevan en-tahdo-tehdä-minkäänlaista-yhteistyötä-ihmisten-kanssa päivä. Heiluttelin kauroja vielä lisää, mutta neti sen kuin juoksi pakoon, kuin olisin mikäkin paholainen.
- Jahas, tehdään tämä sitten vaikeamman kautta... mutisin, ja ajoin Eepin nurkkaan käsiäni heilutellen.
Tamma sai tietenkin sätkyn, olihan se kuuluisa pelostaan heiluviin käsiin lyömisen pelossa. Eepi veti pari pukkia, käytti väistämistäni hyväkseen (olisin muuten saanut kavion kallooni), ja pakeni tarhan toiseen päähän. Olin jo luovuttaa, kunnes keksin seistä tarhan portilla selkä hevoseen päin, ja olla huomioimatta tätä. Tovi vierähti, mutta pian tunsin hevosen turvan töykkäisevän selkääni. Käännyin hitaasti, laiton narun kiinni riimuun, ja annoin tamman syödä vähän ämpäristä.
- Hyvääää, kiitin sitä, ja talutin tamman talliin.

Eepin pahantuulisuus ilmeni myös harjatessa. Hieman kovempi veto, ja tamma sävähti taaksepäin, aivan kuin olisi nähnyt aaveen. Tämähän oli tavallista, mutta nyt jokainen ääni tai kosketus vaikutti saavan neidin hermot kiristymään.
- Tänään tehdään kunnon hikitreeni kentällä, ole mitä mieltä tahansa, mutta meikäläinen pistää sut nyt ruotuun, sanoin tammalle, ja menin hakemaan satulahuoneesta varusteita.
Satula ja suitset menivät helposti neidin päälle tämän mielialasta huolimatta, ja pian jo pääsimmekin kentälle. Laskin jalustimet, mittasin ne oikean pitusiksi, ja hyppäsin satulaan. Eepi näytti saavan samantien tulen hännän alle, ja lähti hermostuneena steppaamaan eteenpäin.
- Soooo, rauhoittelin lempeällä äänellä.
Tamman tahti hidastui hieman, mutta jatkoi silti reippaassa käynnissä.

Päätin harjoitella ihan perusjuttuja, kuten pohkeenväistöä, temponlisäystä ja kolmikaarista kiemurauraa, jotta oppisin tuntemaan, miten tamma oikeasti liikkuu, sillä tähän asti olin vain ollut tämän sellässä maastossa.
Verryttelin kunnolla, ja keskityin siihen, että sain neidin kunnolla kuulolle. Teimme volttiharjoituksia käynnissä ja harjoitusravissa, sekä vaihdoimme suuntaa useasti. Eepi näytti aluksi luulevan, että sen selässä oli sapelihammastiikeri, mutta rentoutui pian, ja sain sen kunnolla peräänantoon. Puolen tunnin jälkeen aloin tehdä laukannostoja kulmista. Neiti oli innostunut, kulki mukavasti, ja sain sen laukkaamaan "pyörivästi" ja hillitysti. Nostin laukkoja myös käynnistä. Pidimme välissä pienen kävelytauon, jonka jälkeen teimme pohkeenväistöä ravissa. Toinen suunta tuotti hieman vaikeuksia, mutta muuten sujui oikein hyvin. Tunnin lopulla teimme temponlisäyksiä aina pitkälläsivulla ravissa keventäen, mikä ei oikein tahtonut sujua. Tamma menetti keskittymiskykynsä, joten päätin nopeasti tehdä vielä kolmikaarista kiemurauraa ravissa, jonka jälkeen annoin Eepille pitkät ohjat, ja kävelimme loppukäyntejä kymmenisen minuuttia.

Tallissa harjasin tamman hyvin. Sen ärtyneisyys tuntui kadonneen ratsastaessa, joten vältyimme pahimmilta välikohtauksilta, ja nautimme molemmat rauhallisesta harjaussessiosta. Heitin sille vielä talliloimen niskaan, jotta se ei jäisi aivan hikisenä paleltumaan, keräsin kamppeeni, ja lähdin huristelemaan kotiin päin.


♥ Mirkku ja Eepi // 3HM

Päivitin pisteet kolmesta tarinastasi Kommentoin tämän 3 tarinan lopun sitten seuraavan tarinan yhteydessä

>> "Ei mitää hätiä, kyllä mä mun varpaat tunnen, tai ainaki vielä vähä aika sitte..." <<

Valkoinen vaippa oli kietoutunut koko Serenin ylle, enkä ollut tunnistaa koko paikkaa tallille tullessani.
- Voi hemmetti, täälläkin olis pitänyt käydä aktiivisesti, joopa joo.. mutisin, ja paiskautin auton oven kiinni.
Lumipyry oli sankka, hyvä että eteensä näki. Puoliksi kontaten raahustin vanhaantalliin, ja läjäytin tavarani keskelle huoneen pöytää. Kaivoin laukustani esiin villatakin ja -sukat, jotka lisäsin muutenkin jo valmiiksi muhkean vaatekerrokseni päälle.
- Pitänee ostaa villahaalari, silloin ei pakkasilla ole nokan koputtamista, ähisin ja puhisin, samalla kun yritin saada toppatakin vetoketjua kiinni.
Lopulta muistutin pyörivää palloa, mutta pakkanen ei heti kangistanut minua, kun menin ulos hakemaan Eepiä. Tamma seisoi masentuneena tarhan portilla, ja näytti selvästi haluavan takaisin tallin lämpöön kuten minäkin, tosin vaikka oli itse ollut ulkona vasta minuutin. Sain helposti sujautettua tammalle riimun päähän, ja talutin sen tallin käytävälle harjattavaksi.
- Aatteleppa jos sulla ei olis nyt tätä toppaloimea päällä, juttelin Eepille, samalla kun riisuin loimea sen yltä.
Tamma höristi korviaan, ja näytti selvästikin kuuntelevan, kun paasasin, miten hevoset olisivat pulassa ilman ihmisiä.
- Ei kuule tälläsessä kelissä mitkään paksut talvikarvat riitä, kuoma! jatkoin, mutta annoin asian olla, kun kuulin jonkun tömistelevän sisään.
- Kamala sää! kuului tuttu ääni.
Hymy levisi kasvoilleni, kun tunnistin Suvin äänen ovelta. Se niin ärsyttävä ja nokkava, mutta kuitenkin maailman paras ja ihanin ihminen oli tullut, ja pelastanut minut!
- Suvi! hihkaisin, ja kurkistin Eepin takaa.
Suvi virnisti tuttuun tapaansa, ja lampsi luokseni.
- No tervepä terve, ei sua oo näkyny pitkään aikaan! tyttö sanoi, ja hymy naamalla levisi korviin asti.
- No arvaa vaan! Uuden kodin sisustamista, töitä, opiskelua, auton korjaamista... luettelin dramaattisesti sormillani laskien. - Ei tässä hirveesti oo ollu aikaa tallilla pyöriä, vaikka mieli on tehnytkin, marmatin.
Suvi nyökytteli ymmärtäväisesti, ja alkoi kertoa samalla uusimpia juoruja.
- Tänne on tullut yks uusi yli söpö poika Miro, joka hoitaa Verttiä! Suvi pihisi intoa, kun kertoi uuden jätkän tiedoista ja taidoista.
Kuuntelin toisella korvalla, samlla kun harjasin Eepiä rauhallisin vedoin.
- Aiotko sä tosiaan lähteä ratsastamaan tällä säällä? Sami kysyi, ja katsoi minua epäileväisenä.
En ollut huomannut tämän tuloa kuunnellessani Suvin jorinoita.
- Joo, vedetään pikkunen maastolenkki, ei sen rankempaa. Ulkona näyttää olevan 15 astetta pakkasta, ei liian paljoa kuitenkaan, vastasin, ja laitoin Eepille kamat päälle.

Vanha tuttu metsätie oli muuttunut lumen valtakunnaksi, kun köpöttelimme hiljakseen eteenpäin. Silloin tällöin joltakin kuusen oksalta tippui lumiröykkiö tielle, ja Eepi sai sätkyn, mutta rauhoittui pian. Se pälyili kuitenkin epäluuloisena ympärilleen.
- Hei, lopeta nyt! nauroin, ja kannustin tamman raviin.
Tasaisen hölkän edetessä annoin laukkapohkeet, ja kiisimme täyttä häkää pitkin lumista tietä. Pari oksaa lämähti naamaani, jolloin näkökenttäni sumeni hetkeksi, mutta sai pyyhkäistyä lumen pois, ja jatkoimme matkaa.
Pian aloin tuntemaan, kuinka pieni lumikökkäre valui selkääni pitkin, ja hidastin Eepin käyntiin. Yritin vaivalloisesti tonkia kokkaretta pois paitani sisältä, kunnes valpastuin Eepin hirnuntaan. Tietä pitkin tuli huimaa vauhtia ratsukko, ja tunnistin hevosen Vertiksi, eikä ratsastajankaan henkilöllisyyttä tarvinnut pitkään pohtia. Suvin kuvailut Miron ulkonäöstä pitivät aika hyvin paikkaansa, pakko sanoa... Ratsukko hidasti kohdallamme, mutta jäi kuitenkin pienen matkan päähän, olihan Vertti oripoika.
- Moi, säkin nauttimassa tästä ihansata lumipyrystä, kysyi ilkikurisesti.
- Joo, päätin vetää tän energiapakkauksen kanssa kunnon himomaaston, vaikka sää ei ehkä oo mitään parasta luokkaa. Mä oon muuten Miro, poika esitelli.
- Suvi esittelitkin sut jo mulle, vaikket itse ollut paikalla, nauroin, ja kerroin kuinka koko talli juoruili pojasta.
- Nooh, mä nyt oon niin fiksu ja filmaattinen, että kaikki tytöt tykkää musta, Miro sanoi ilkikurisesti.
Turisimme siinä vielä tovin, kunnes molempien tuli kylmä, ja päätimme jatkaa samaa matkaa takaisin Serenille.

Lenkin jälkeen puunasin Eepin kunnolla, hetin sille toppaloimen niskaan ja vein takaisin tarhaan. Ratsastus oli sujunut melko hyvin, ja olin tyytyväinen, että tamma alkoi pikkuhiljaa luottaa minuun. Ennen kotiin lähtöä siivosin vielä tamman karsinan, jonka jälkeen turisin hetken muiden kanssa kahvikupposten ääressä.

// Ööh, tarina kusas ja pahasti, anateeksipyyntö siitä! :DD

♥ Mirkku ja Eepi // 4HM

No eihän kusassu : ) Mä tykkäsin!
Ihania pieniä, kuvailevia yksityiskohtia<3 Varsinkin kun selittelet kelistä ja miten lumi tipahtelee puista : ) Rakastan yksityiskohtia. Ja voin vain kuvitella sen luminokareen valumassa kylmästi selkää pitkin hrrrrrrrr.

Voiei. Yksi poika lisää talliin ja kaikki sekoaa Kohta Jesse jää kakkoseks kaikkien silmissä. Nyyh : D
Ei mutta siis, tämä tarina oli hyvin kirjoitettu. Ehkä läsähti vähän loppuun, tai siis että alkoi lupaavasti, mutta maaston jälkeen olis ehkä voinu olla jtn vähän enemmän?

Sitten tähän edellisen tarinan loppuun. Kuulosti vähän siltä, että tammalla oli virtaa ja se takia sitten se temppuilu ja säikkyminen. Sitten kun se pääsi purkamaan energiansa, niin se oli taas kiltti tamma. Sellaisiahan ne tammat vähän on.
Hyvää tekstiä tämän, sujuvaa ja ilman suurempia virheitä. En ole mikään expert näissä kielioppiasioissa, mutta kyllä mä isoimmat virheet varmaan huomaisin ja niitä ei ole

Tästä neljännestä hoitomerkinnästä 9 pistettä.
Päivittelenkin heti ne tonne pisteisiin.