Halloween - Yömaasto ja illanistujaiset 31.10.11

Halloween on tuloillaan 31.10. ja Jesse on päättänyt järjestää Mêl Sereniin Halloween-tempauksen. Suunnitelmissa on ensin illanistujaiset päärakennuksessa, jossa katsotaan kauhuelokuva. Sen jälkeen päästään lähtemään hyytävän karmivaan yömaastoon.
Yömaaston jälkeen ne jotka vielä ovat yhtenä kappaleena, voivat majoittua aittaan nukkumaan.

Jesse pitää varmasti huolen, että kenellekkään ei jää liian turvallinen olo!

Halloween-tapahtumaan voi osallistua tähän topikkiin kirjoittamalla oman nimensä, sähköpostinsa ja hevosensa nimen ja sen sivujen osoitteen.
Jaossa on aktiivisuuspisteitä tarinan kirjoittaneille tai piirroksen piirtäneille! Tarinan voi kirjoittaa joko maastoilusta tai illanistujaisista tai majoittumisesta aittaan. Eli ihan mikä tahansa illan tapahtuma kelpaa kirjoittamisen aiheeksi!

Osallistujamäärä on rajoitettua ja mukaan otamme vain 6 ulkopuolista osallistumisjärjestyksessä ilmoittautunutta ratsukkoa! (Tallin henkilökunta, hoitajat ja yksityiset sopivat mukaan)
Ole siis nopea! Suoritusten tulee olla perillä viimeistään 15.11. Sen jälkeen tulleita tekstejä/piirroksia ei lueta enää tapahtuman suorittamiseksi eikä niistä jaeta aktiivisuuspisteitä.

Osallistujat:
Tallilta (rajattomasti os.):
Jesse - Vertti SUORITETTU
Suvi - Eepi SUORITETTU
Kimi - Kirppu SUORITETTU
Fawn (jenna.b@luukku.com) - Hypocrite & Killjoy SUORITETTU
Heidi - Shita - SUORITETTU
Rosie - Alex
Tyler - Merlin

Muut (6/6 os):
Meym (mieryn@gmail.com) - Djarfur frá Dagsbirta - SUORITETTU
Anne - Coco Nuts! v.d. Swan SUORITETTU
Amar (virtuaali.amar@gmail.com) - Kõrge Haalir
Ida S. (idass@luukku.com) - Loki frá Nestur I SUORITETTU
Ros. (ktneville@luukku.com) - ML Hustler SUORITETTU
Liona (cairoholsteiners@gmail.com)- Demons In My Head


Jessen tarina:

Kämppä kunnossa, sipsit kulhoissa, karkit kipoissa ja leffa valittu. Tästä tulisi jotain huikeata. Osallistujiakin oli ilmoittautunut mukaan yömaastoilemaan hyytävänä Halloween-yönä.

Elokuva oli määrätty alkavaksi yhdeksän aikaan. Kun koko sakki oli koolla ja istumassa nican kämpän olohuoneessa, niin valot laitettiin kiinni, ääni kovemmalle ja leffa pyörimään.
Sohvat oli vallattu ja katselin itselleni istumapaikkaa. Missään ei tuntunut olevan tyhjää, joten päädyin lopulta istahtamaan Kimin ja Suvin väliin. Suvi oli jo kietoutumassa Lacostepojunsa ympärille esittäen olevansa peloissaan alkuteksteistä. Tyttö mulkaisi minua paheksuvasti ja hivuttautui kauemmas minusta. Hymyilin hieman, tilanne oli huvittava. Kimi taas puolestaan ei vaikuttanut ulospäin mitenkään myrtsiltä sekaantumisestani, poika kaivoi taskustaan puhelimen ja rupesi näpyttelemään sitä käsiensä suojassa. Suvihan pojan oli tälle reissulle pakottanut, se oli aivan selvää.

Leffan loputtua paimensin jännittyneen ihmislauman ulos hevosia kuntoon laittamaan. Lähdin itsekin käymään tallissa, mutta en nähnyt Suvia missään. Kimikään ei tiennyt missä tyttö oli.
Lähdin siis takaisin sisälle. Matkalla säikäytin Heidin, joka kiljahti koskettaessani tytön olkapäätä. Naurahdin tämän reaktiolle.
Heidi lupasi, pienen suostuttelun päätteeksi, harjata Vertin minulle valmiiksi.
Hipsin sitten sisälle. Suvi istui keittiön pöydän ääressä korvanapit korvillaan. Hiivin Suvin luokse ja puhalsin tytön niskaan. Suvi hyppäsi ylös ja huitaisi minua kohti kädessään olevalla lehdellään. Samalla tyttö kiskaisi korvanapit pois korvistaan.
"Idiootti! Älä säikyttele!" Suvi kivahti. Meinasin nauraa tytön reaktiolle, mutta tyydyin vain virnistämään. Sekin oli liikaa Suville, joka näytti minulle keskaria ja marssi pois keittiöstä.
"Hei.. vitsi vitsinä..." huomautin harppoessani Suvin perään. Tyttö ei kuitenkaan suostunut puhumaan minulle, vaan painui laittamaan hevostaan kuntoon.
Jouduin satuloimaan Vertin lisäksi myös Kirpun Kimille.

Olin silti ensimmäinen ulkona. Melkein heti perään ulos tupsahti joulukuusi. Eikun siis Heidi ja Shita, jotka muistuttivat joulukuusta. Heijastimia.. parivaljakko näytti niin hullunkuriselta, että en voinut lopettaa nauramista vaikka pihalle alkoi tulla muitakin ratsukoita.
Kun koko porukka oli jälleen kasassa, lähdimme liikkeelle.

Olihan se nyt aavemaista lähteä ratsastamaan sysipimeällä, kun kello lähenteli 12:sta. Pienikin ylimääräinen risahdus jossain puskassa ja takanani kuului kiljahdus. Naiset. Tai sitten se oli Kimi. Veikkaisin viimeistä.
Vilkaisin välillä taakseni. Jotkus supattelivat keskenään jotain ja osa keskittyi vaan tanssahtelevien hevostensa ohjaamiseen ja hallitsemiseen.
Vertillä oli myös tuli hännän alla. Se ei malttanut millään kävellä, vaan yritti spurtata eteenpäin koko ajan. Menimme siis välillä oikein komeaa ravipohkeenväistöä täysin sivuttain tiehen nähden.
Halloween tunnelma pysyi yllä, sillä yksikään hevonen ei ollut niin pomminvarsa, ettei olisi säpsähtänyt jotain yön pimeydestä kuuluvaa ääntä. Vielä, kun ratsastajat olivat entistä pelokkaammassa tilassa kauhuelokuvan jälkeen, niin ratsut olivat vielä jännittyneempiä.
"Hoi, muistatteko sen kivan nukkejutun.. vihreät hiukset, pitkät kynnet.." aloitin jossain vaiheessa.
"Hyii.." joku huudahti.
"Jesse turpa kiinni!" Suvi kivahti.
".. hyppää jostain tuolta pusikosta.. tai miettikää kun meette autoon istumaan ja vilkasette peiliin niin se istuu takapenkillä.." jatkoin.
"Hyi, Jesse oo hiljaa." Heidi äänähti.
"Kiitos Jesse, kun pilasit mun yöunet." Suvi huomautti. En voinut olla virnistämättä.
"Sä voit tulla mun viereen honey."
"Kato minne ratsastat tai sä törmäät kohta puuhun." Kimi huomautti väliin. Käännyin virnuilemasta Suville ja keskityin Verttiin.
Reitti kulki siis tallin pihasta tarhojen taakse, sieltä mentiin metsäpolulle joka vei maastoesteradalle. Maastoesteradalla kierrettiin noin tunnin pituinen lenkki kävellen. En tienny olisiko joku halunnut ravata, mutta en tajunnut edes kysyä asiaa. Kävellenkin lenkki oli ollut mukava.

Tallille saavuttiin ja kuulin ympäriltäni huokauksia. Sain tytöiltä murhaavat vilkaisut, kun avasin vielä suuni kauhutarinoista saavuttuamme pihaan.
Onnistunut reissu. Ainakin olin itse sitä mieltä.
nica huikkasi talon ovelta, että sisällä oli vielä lämmintä kaakaota ja teetä tarjolla. Iltapalaa olisi myös niille jotka olisivat vielä jäämässä aittaan yöksi.

Annen suoritus:

Meym (mieryn@gmail.com) - Djarfur frá Dagsbirta (http:// ww.ulapalla.net/isb/index.php?sivu=duar)

Amar (virtuaali.amarÄTgmail.com) - Kõrge Haalir, personal.inet.fi/koti/blueskie/heijastus/haalir.htm

("New members are not allowed to post external links or emails for 7 days", siksi puuttuu miukumauku-merkki mailiosoitteesta ja http-alku pollen osoitteesta.)

Fawn (jenna.b@luukku.com) - Hypocrite & Killjoy (http:// ww.jewftdarlings.webs.com/pouni/jonna.htm)

Anne - Coco Nuts! v.d. Swan

Kääks! Ei anna lähettää linkkiä eikä meiliä, kun olen liian uusi, mutta Jäbässähän Cocceli asuu.

Shitan kanssa voitais tulla

Ida S. (idass@luukku.com) - Loki frá Nestur I (http:// ww.idass.webs.com/loki.htm)

Illanistujaisten tarina

Päätin vaivihkaa poistua paikalta, kun illanistujaisten ohjelmistossa siirryttiin kauhuelokuvan pariin. En todellakaan aikonut jäädä katselemaan minkäänlaista edes kauhuun viittaavaa elokuvaa
varsinkaan tässä tilanteessa, kun elokuvan jälkeen lähdettäisiin pimeässä maastoilemaan. Lapsellista tai ei, tiesin omat rajani enkä jaksanut altistaa itseäni kuukausien painajaisille.

Suunnitelmani vaivihkaisesta poistumisesta kariutui kuitenkin siihen, kun joku huikkasi kirkkaalla äänellä kysymyksen, mihin olin menossa. En luultavasti saanut taiottua kasvoilleni kovin uskottavaa
hymyä, kuristan-sinut-ihan-kohta -tunteeni taisi kuultaa läpi, sillä tuolta toiselta lopahti hymy tämän nähdessä ilmeeni.

"Eh.. Menen vaan varmistamaan että Duarilla on kaikki hyvin. Tulen ihan pian takaisin", vakuutin mahdollisimman uskottavasti ja livahdin sitten ovesta pihalle. Hetken seisoin rappusilla tyytyväisenä
pakoni onnistumisesta, ja sitten lähdin kävelemään rauhassa tallille päin, vailla kiireen häivää. Sillä jos se minusta olisi kiinni, en ilmaantuisi katselemaan elokuvaa ennen kuin olisi lopputekstien aika.
Lisäksi tallipihalla lorvaileminen tuntui todella houkuttelevalta, sillä piha suorastaan kylpi ulkovalojen lämmössä. Talliin astuessani lämmin hevosen ja heinän tuoksu karkotti mielestäni viimeisetkin
pelkokuvat liittyen kummituksiin, zombeihin ja muihin yliluonnollisiin olioihin ja kiinnitin katseeni käytävällä näkyvään Duarin karsinan oveen.

Yllättäen ehdin lähes Duarin karsinan kohdalle ennen kuin herra huomasi minut, mutta suloisen hörähdyksen sain joka tapauksessa osakseni. Vastapalkaksi livautin orille pinen porkkanan palan,
joita oli saanut dipata päärakennuksessa. Yritin olla vaivihkainen siksi, että minulla ei ollut kaikille tallin hevosille porkkanaa mukana. Pujahdin orin karsinaan ja, varmana siitä ettei meitä häirittäisi ja
siten ori ei hermostuisi ja talloisi minua, laskeudun orin karsinaan istumaan. Duar puhisi hetken naamani vieressä ja aloitti sitten karsinan pohjan tarkistamisen unohtuneiden heinien toivossa.

Siellä istuskellessani ja radiota kuunnellessani päädyin hymisemään kappaleiden tahtiin ja väliin viheltelemäänkin. Viereisten karsinoidenkin hevoset tuntuivat vähitellen rauhoittuvan ja ehkä jopa
unohtavan sen faktan, että ihminen oli tallissa. Ja yllättäen aika kului nopeammin kuin kuvittelinkaan - huomasin istuskelleeni tunnin ja unohtaneeni harjauksen ja muun Duarin viihdyttämisen
kokonaan. Hymähdin itselleni samalla kun nousin seisomaan ja ravistelin housujani puhtaaksi. Duar vaikutti rennolta ja loppujen lopuksi sen verran puhtaaltakin, että lähdin tallista hakematta orin
harjapakkia ollenkaan.

Hiipparoin takaisin päärakennukseen ja puikahdin keittiöön napostelemaan vielä jotain pientä. Nojailin oven pieleen seuraten muiden jännittynyttä elokuvan katselua ja pian elokuva olikin lopussa.
Onnellinen loppu, epäilemättä, niin kuin aina. Tai ainakin semionnellinen. Elokuvasta riitti juteltavaa koko sen ajan, kun siivosimme jälkiämme ja osallistuin tyytyväisenä keskusteluun. Sillä eihän
kauhuelokuvaa loppujen lopuksi tarvinnut nähdä voidakseen keskustella siitä. Pari mitään sanomatonta hymähdystä, muiden mielipiteiden komppailua ja pelottavuuden taivastelua. Helppoa.

Pakko vissiin änkee mukaan Husun kanssa niin saa herra vähän äksöniä

Ros., ktneville@luukku.com - ML Hustler http://www.rosinkonit.webs.com/husu.htm

Rosie tahtoo Tylerin kanssa mukaan kokeilemaan jos vaikka välit voisivatkin toimia !

Alex siis mukaan?

Pieni tarina maastoretkestä
Melkolailla heti leffan jälkeen meidät häädettiin hoitamaan ratsut maastoilukuntoon, joten elokuvakokemuksen puiminen tapahtui harjailun lomassa. Itse muutaman muun rohkean kanssa pidin äskeistä rainaa niin peruskauhuna, että en jaksanut paljoa säpsähdellä, lähinnä aiheutin muille säpsähtelyjä satunnaisilla pelästyttämisyrityksillä. Lokia puolestaan ei kiinnostanut tippaakaan kertomukseni raadelluista zombeista ja omaa elävää elävistä nukeista, se keskittyi mieluummin possuilemaan porkkanoita ja leipiä joilla hankin sille hyvän mielen keskeytyneistä yöunista.

Melko reippaaseen tahtiin kaikki olivat valmiina matkaan, joten ratsukot raahattiin pihalle hyytävään kylmyyteen. Kiipesin orin paljaaseen selkään ja etsin paikkani jonosta, jonka jälkeen letkaa johtava Jesse käski kaikki liikkeelle.

Hautasin sormeni Lokin paksuun harjaan ja kiitin fiksuuttani olla laittamatta satulaa, sillä yö todellakin oli jo aika kylmä, joten paksuturkkinen issikka piti takapuolen mukavan lämpöisenä. Hengityksestä nousevat huurupilvet hohtivat aavemaisesti ja joukon varmimmatkin hevoset olivat enemmän tai vähemmän valppaana. Myös jokainen ratsastaja tuntui olevan tavallista tehokkaammin hereillä, ainakin jos ääneen lausutuista huomioista voi jotain päätellä.Leffan jälkipuinti jatkui pimeässä metsässä, eikä osan arkailua auttanut yhtään Jessen muistuttelut pätkän pahimmista kohdista. Vaikka itse elokuvan olinkin hyvillä mielin katsonut, ei oloni ollut enää ollenkaan niin varma kun piti ohjata tepsuttelevaa ja välillä machoilevia sivuaskeleita ottavaa oria keskellä yötä ilman kunnon valoa missään. Kaikki rasahdukset, pärskähdykset ja kiljahdukset saivat heti mielikuvitukseni varmaksi siitä että kohta jostain hyökkää joku maasta kaivettu, puoliksi mädäntynyt zombi. Jopa tavallisesti niin kovin kotoisalta kuulostava satulan narahtelu ja metalliosien kilinä onnistui kuulostamaan kuolemaa enteilevältä. Olin saada sydärin kun joku takanani keksi hyvän pilan ja kiekaisi yhtäkkiä täyttä kurkkua jotain kuusenoksalla tarkkailevasta tappajanukesta, saaden aikaan sarjan panikoituneita kiljahduksia ja näistä hermostuneita hevosia.

Kun jono pysähtyi jälleen tallin pihaan, kuului joka puolelta helpottuneita huokauksia ja vannomisia kuinka kukaan ei enään koskaan harkitsekkaan toista samanlaista reissua Halloweenina.

// Oho tulipas siitä todellakin pieni...

Nousin haukotellen sohvalta. Leffa oli ollut.. Noh.. Perus kauhuleffa. Ei järin pelottava ainakaan tämän ikäisen näkökulmasta. Herkut tosin olivat maistuneet kahta kauheammin, joten uni tunki silmään lähes väkisin. Onneksi kohta lähdettäisiin koleaan metsään. Itseni en uskonut pelkäävän. Enemmän huoletti uljas oriini joka varmasti sinkoaisi pimeässä metsässä lentoon vaikka hiiren pieraisusta.

Lähdimme kaikki joukolla kohti tallia laittamaan hevoset kuntoon. Osa pörröisistä poneista oli kai pistänyt maate, sillä parista karsinasta kuului tuskaisia äännähdyksiä. Onneksi oma kermapyllyni oli seistä nakottanut kauhusta kankeana vieraassa karsinassa koko kahden tunnin verran. Silitin hellästi orin vaaleanpunaista turpaa. Se vastasi minulle kurkottaen hönkimällä lehmämäisen mulkaisun kera.

Kun kaikki olivat turvallisesti pihalla saattoi matkanteko alkaa. Tai no.. Kaikilla muilla paitsi meillä. Husu sinkoili ympyrää laukan ja loikkimisen sekoituksella ja itse koitin naamapunaisena pidätellä kirosanoja. Onneksi pian vierellemme sipsutti musta friisiläinen ja tuttu ääni kysyi tarviinko apua. Katsahdin ylös ja näin Annen.

- Kiitos mielellään!

- Mikäs Husua pelottaa?

- No tuo kirjava pieni poni!, puuskahdin ja sain kaikki lähellä olevat nauramaan.

Ennen selkään pääsyä tarvittiin rinnalle vielä Jessen ratsastama Vertti. Tosin Husun mielenrauha oli jo mennyt ja se pälyili ympärilleen kuin heikkopäinen. Taputin sitä rohkaisevasti, mutta en uskonut hetkeäkään sen tehoavan..

Viimein matka saattoi virallisesti alkaa. Husu kuulosteli epäilevänä pimeään metsään. Itse yritin rauhoittaa hevosta olemalla itse mahdollisimman rennosti selässä. Anne ratsasti rinnallemme. Tutun hevosen läsnäolo sai Husun puhaltamaan ilmat pihalle ja pian se kulki lähes mallikelpoisesti eteenpäin. Silitin sen silkkistä karvaa ja ori hörähti hiljaa. Ajoittain se sai pieniä sätkyjä satunnaisten kiljahdusten johdosta, mutta säilytti itsehillintänsä loistavasti!

Onneksemme reissu meni nätisti käynnissä. Vauhkojen ratsujen ja vielä vauhkompien ratsastajien kanssa olisi voinut sattua ja tapahtua mitä tahansa. Tallipihassa liu'uin alas selästä ja taputin oria kiitokseksi. Hikinen kaula lätii ilkeästi, joten tiesin oriin kaipaavan koviin päästyään kunnon hieronnan olkitupoilla saadakseen veren kiertämään kunnolla ohuen nahkansa alla.

Tytöt suunnistivat talliin ja itse kiinnitin Husun puomiin. Nappasin repustani harjan jolla vedin orista suurimmat kuivuneet hiet pois varusteiden poiston jälkeen. Husu nuokkui kiltisti, yllättävänkin kiltisti.. Loimen jälkeen sen silmät alkoivat taas tuikkia ja se alkoi heittää haikeita silmäyksiä tuttuun traileriin.

- Noh. Meinaako Järnbyn tyttö jäädä aittaan?, kuului Jessen ääni takaani.

- Äääh.. Siellä oottaa mua vielä se varsa heti aamusta ja tää arkapieru haluaa varmasti jo omaan karsinaansa., vastasin hymyillen ja siltin hellästi orin turpaa.

- No.. Näkyillään siellä!, Jesse huikkasi olkansa yli ja lähti tassuttamaan tyttöjä pelottelemaan.

Itse kapusin Husun edellä traileriin, jonne ori suorastaan rynni tuttujen tuoksujen keskelle. Tyhjä heinäverkko sai oriin heittämään haikean katseen sitoessani sitä puomiin.

- Ehei rohmu.. Kotimatka on sen verran lyhyt, että nyt saat tyytyä nakertamaan heiniä kotona., vilkaisin vielä kelloa. Muutama tunti aikaa aamutalliin.. "Jes".

mä oon joo taas myöhässä, tällä kertaa päivän, mutta eilen en päässyt koneelle, joten .. en tiedä missaanko nyt taas koko suorittamisen ja aktiivisuuspisteet, mutta mulla oli tarina melkein valmiina jo, joten pistän sen tänne nyt kuitenkin.


Ulkona oli pimeää, mutta kyllähän lokakuussa pitikin. Kauhuleffa oli ollut varsin surkea, mutta mä en niistä nyt niin perustanutkaan. Kun me pistettiin heppoja valmiiksi reissuun, se olikin ykköspuheenaihe – jotkut vapisivat vieläkin, jotkut vain nauroivat.

Mua ei pelottanut ollenkaan Jessen pelottelu. Jonna sen sijaan meinasi hypätä pariinkin otteeseen puskaan, kun jätkä rääkäisi. Mä itse pidin halloweenista ja olin niin hyvällä tuulella, että lähinnä nauroin sille ponille. Se oli muutenkin ampiaisena heti, kun tajusin, että me lähdetään maastoon hitto vie keskellä yötä, kun oli pimeää ja kaikkea.. Me jäätiin suosiolla aika hännille, jotta saatiin höpsöillä rauhassa.Mä olin niitä, jotka lähinnä nauroi kauhuleffoille. Sen takia oli aina ihana katsoa niitä isossa porukassa, jossa edes yksi kiljui. Sitähän alkoi itsekin lähes refleksinä kiljua perässä. Nyt tosin ei Jonnan mielestä olis kenenkään tarvinnut kiljua. Se kulki pää korkealla ja pärisi. Mä pudistin päätäni sille. Poni oli tavallisesti kummallisenkin mukava maastossa. Mutta nyt se vaan hölmöili.

Jesse alkoi kertoa jotain kauhutarinaa, mutta mä en oikeestaan saanut siitä selvää ollenkaan. Jotain vihreistä hiuksista se selitti, jolle mä kohotin kulmiani, koska ajatus vihreistä hiuksista ei ollut ainakaan mulle ollenkaan pelottava. Sen jälkeen keskusteltiin taas päivän leffasta, zombeista, noidista, vampyyreistä ja ties mistä. Tosin kun puusta pyrähti lintu lentoon, me oltiin Jonnan kanssa ottamassa oikeasti hatkat. Pari ihmistä virnisteli, kun mä irvistin ponin selässä. Sen jalat kävi kun ompelukone, pari kertaa se heitteli päätään ja kesti jonkinaikaa, kunnes se alkoi kulkemaan hiukan rennommin ja laskea päätäänkin lähemmäs maan pintaa. Ampiainen. Ompelukone. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kun me saavuttiin, varmaan enimmäisen kerran koko iltana, rauhallisessa käynnissä tallipihaan, mä valuin alas satulasta kuin lahna. Yleisesti ottaen mä olin varsinainen yöeläin, eikä mua nytkään juuri väsyttänyt, mutta kävi mun päässä silti ajatus omasta sängystä. Mä vein ponskin sen omaan karsinaan, otin satulan, suojat ja suitset pois, heitin loimen selkään. Kun mä olin selkä karsinan oveen päin, sulkemassa loimivöitä vatsan alta, joku huudahti mun takana. Mä säikähdin, mutta en kyllä reagoinut siihen mitenkään muuten, kuin hiukan säpsähtämällä ja kääntymällä. Sen sijaan Jonna yritti hypätä seinän läpi.
”Kumpi oli kohde, mä vai poni?” mun oli pakko kysyä virnistelevältä Jesseltä.
”Molemmat kelpaa. Oon kierroksella, aittaan vai kotiin?” Jesse sanoi, samalla äänensävyllä kun kysytään ’meille vai teille’.
”Kotiin. Mulla alkaa työt seiskalta aamulla”, mä vastasin neutraalisti.
”Jaa. Anna ku arvaan – päiväkoti?”
”Autokorjaamo”, mä hymähdin hymyillen huvittuneena. Jesse kohotti kulmaansa, mutta jatkoi sitten kierrostaan. Ainakin melkein jokaiselta se kuului kysyvän saman kysymyksen.

Mä sain odotella hetken jos toisenkin auton konepellillä istuen (joka ei kyllä ollut kovin fiksua, koska se oli hemmetin kylmä), kun odottelin, että kaikki trailerit olivat poistuneet pihasta. En mä ollut viitsinyt alkaa ryysiä siihen sekaan, niitä tuntui olevan ihan tarpeeksi muutenkin, huutoa ja kiljuntaa kuului sieltä täältä.
”Ää pysähdy!”
”Peruuta!”
”Eiku vasemmalle, ei oikealle!”
Kaikki kuitenkin selvisivät hengissä ulos parkkipaikalta, ja mäkin lähdin kaahaamaan kohti kotia.

Mä taas olen vähän reilumminkin myöhässä, mutta päätin nyt tarinan rustailla joka tapauksessa - saapahan ainakin pollelle päiväkirjan täytettä

Amar - Kõrge Haalir -ratsukon tarina siis:

Halloween. Mikä olisikaan parempi aika kauhuelokuville ja yömaastolle? No niinpä - siispä huristelin lokakuun viimeisenä iltana Mêl Sereniin Haalir kuljetuskopissa heiniä mussutellen! Melkein myöhästyin karmivan leffan aloituksesta, mutta sain kuin sainkin vähän kummastuneena ympärilleen kuikuilevan Haalirin varakarsinaansa heinäkasoineen ja parkkeerasin itseni mukavasti tilan päärakennuksen olohuoneen upottavaan nojatuoliin karkkikasa kourassani juuri parahiksi leffan alkaessa.

Elokuvan jälkeen hipsuttelin ihanasti majakan lailla pimeän pihan toisella puolen loistavaan talliin säikähtäen jokaista pientä risahdustakin matkan varrella. Muiden tyttöjen kiljaisut ja erään herrasmiehen, hahah, illan elämöittämisyritykset eivät lainkaan lisänneet turvallisuuden tuntua..

Hermostuneesti ympärillä lenteleville kauhukertomuksille ja muiden säikähtelemisille hihitellen ja kauhusta kankeana varustin Halin valmiiksi, tallipihalla kampesin itseni satulaan ja lyöttäydyimme jonon jatkoksi. Johtoratsukon kadotessa jonnekin kauas valokeilan ulottumattomiin mietin että mikäköhän fiksu päähänpisto sai meikäläisen lähtemään tällaiseen seikkailuun mukaan.. Kaikeksi onneksi olin sentään valinnut ratsuksi Halin! Se kun ei yleensä pahemmin maastossa sätkyile ja törttöile..

Mutta huomasinpa reissun aikana että jos en itsekään ollut ihan rauhallisimmasta päästä näin öiseen aikaan tuntemattomilla poluilla ratsukkoletkassa seikkaillessani, niin kyllä Halillakin taisivat ihan pikkuisen pöksyt välillä tutista - ripaskaakin se tuli tanssineeksi pariin otteeseen muiden ratsujen seurana. Tilannehan ei toki olisi ollut tarpeeksi paha pelkässä pilkkopimeässä metsässä josta kuului milloin minkäkinlaista ääntä, vaan joukkoa johtava Jesse päätti vielä vähän lisätä pökköä pesään kauhujutuillaan ja muistutuksillaan kauhuelokuvan vihreähiuksisesta kammotuksesta. Toivon että korvani toipuvat pian muiden päästelemien kiljahdusten aiheuttamista vaurioista - itsehän en myönnä päästäneeni pihahdustakaan!

Helpotus ja huojennus oli siis melkoinen kun tallin valot alkoivat vihdoin häämöttää kaukaisuudessa, ja huokaisin helpotuksesta kun tajusin ettei retkeen sisältynyt yhtään ravi-, puhumattakaan laukkapätkää. Käynnissäkin oli ihan tarpeeksi tekemistä kun niin ratsu kuin ratsastajakin säpsähteli välillä sellaisella voimalla että on pieni ihme ettei allekirjoittanut lentänyt satulasta. Ratsulle kuitenkin pointsit kotiin, pakko myöntää että itse säpsyilin kyllä enemmän kuin pikkuinen oriherraseni joka rauhoittui täysin hyvin pian talliin ja karsinaan päästyään.

Itse en voi sanoa voineeni rauhoittua koko Mêl Serenin aitassa vietettynä yönä, aamulla auton rattiin istui siis hyvin hermoheikko, mustine silmänalusineen ja illan kauhusta kenties lopullisesti kalvenneena zombieta läheisesti muistuttava olento kun taas kuljetuskoppiin asteli tyyneyden perikuva hirnuen heipat uusille heppakavereilleen. Selvittiin sentään kotiin törmäämättä kammotuksiin ja ajautumatta ojaan, jes! Ensi vuonna harkitsen ehkä kahdesti ennen vastaavanlaiseen toimintaan osallistumista..

Ihania tarinoita ja kuvia Miljoona halia ja iso kiitos kaikille osallistujille!