Tallikissa kertoo (2)

Pieni vieras, Sherman-kissa istahti tietokonepöydälle ja laati selvityksen viimeyöstä, ihan vain epäselvyyksien välttämiseksi.

***

Olen kissa. Sellainen harmaan sävyinen, mutta minulla on valkoiset varpaat ja hännänpää. Suosikkipuuhaani on loikoa sohvan selkämyksellä ja ajaa takaa varjoja ja pölyhiukkasia. Olen pieni vielä, mutta silti kaikki tietävät minun olevan urhea ja pelottava saalistaja.

Öisin tapaan varmistaa vähintään neljästi, että kaikki ihmiseni ovat kunnossa. Minun ihmisiäni ovat Reita, Jesse ja nica. Joka yö odotan ensin Reitan nukahtamista, koska minun pesäni on hänen huoneessaan, ja se on rakennettu Jessenhajuisesta villapaidasta ja pahvilaatikosta, jonka kyljessä lukee Bananas. Kun se blondi on nukahtanut, hyppään varovaisesti laatikosta. Pienistä tassuistani ei lähde ääntäkään, kun hiivin ovelle ja raavin sen auki... Se on helppo avata, koska kukaan ei saa vedettyä sitä ihan kokonaan kiinni.

Ensimmäisenä tarkastan Jessen kunnon, koska hän on lähinpänä. Haistelen ensin kynnystä, ja se kertoo minulle, onko huoneeseen turvallista mennä. Joskus vähän nuorempana menin vain, mutta sellaisen uhkarohkeuden lopetin, kun näin Jessen illalla jonkun likan kanssa. Ne ihan totta pussailivat. Sinä iltana kynnys kuitenkin haisi vain Jesseltä ja vähän Reitalta, joten uskalsin puskea oven auki, ottaa maton kohdassa vauhtia ja hypätä sänkyyn. Osuin Jessen vatsan päälle.

"Meesh ny..."

Jotain se mumisi, ja siitä tiesin, että hereillä se oli. Olin niin iloinen. Saisinkohan minä vielä yhden silakan? Rutistin silmäni kiinni, kynsin vähän peittoa ja päästin muutaman kujertavan maukaisun. Ei tullut silakkaa, ei. Sen sijaan Jesse työnsi minut tyynynsä viereen. Huokaisin ja laskin pääni tyynylle. Nuuskutin hetken Jessen tukkaa, mutta se haisi hevoselta, joten päätin lähteä tarkastamaan viimeisen alamaiseni ja loput talosta.

Olen vielä niin pieni, että rappusia on vaikea laskeutua. Ylös minä kyllä pääsen, mutta alaspäin on kamala mennä. Reita yritti kyllä laittaa minulle maton portaisiin, mutta se Sami-niminen sai raivarin kompastuttuaan hieman valuneeseen mattoon neljättä kertaa, ja niin lähti minun kulkureittini. Matottomat rappuset ovat liukkaat, ja silläkin kertaa putosin kahdessa kohtaa muutaman askelman alaspäin. Ei se sattunut, mutta hyvä silti, ettei kukaan ollut näkemässä.

Keittiössä haisi hyvältä, niin kuin aina. Ruokakuppini tuoksui niin vastustamattomasti silakalta, että kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa, olisiko sinne jäänyt jotain. Ei ollut. Pöydällä taas oli jotain, joten yritin hypätä tuolille. Koska olen vielä pieni, eikä minulla ole aikuisen kissan jalkalihaksiakaan, kaaduin surkeasti. Kävin kostoksi pissaamassa olohuoneen maton etureunalle ja palasin sisukkaana uuteen yritykseen. Ei onnistunut.

Äkkäsin pöydältä roikkuvan narun ja hyppäsin pari kertaa, jotta sain kynsilläni siitä kiinni. Kunpa en olisi saanut. Kiipeämiseen narusta ei todellakaan ollut, koska se tuli alas saman tien. Ja sitä seurasi lukko, koska tämä naru sattui olemaan sellainen, jolla niitä isoja, tallissa asuvia tyyppejä lenkitettiin. Huusin varmuuden vuoksi, vaikka tiesin, että minua ei sattunut, ja että naru ei ollut väijyvä käärme.

Pääsin kaahimaan tuolille lopulta nicalta haisevan käsilaukun päältä, vaikka se tottavie hutera olikin. Pöydälle oli helppo päästä, sen kun otti vain pöytäliinasta kiinni ja kiskoi. Kun kurkkupurkin kansi putosi lattialle, kuului nican makuuhuoneesta yskintää. En välittänyt, vaan työnsin pääni leipäpussiin... Missä oli leipää, siellä oli juustoa... Paitsi ei nyt. Kuivaa ruisleipää.

Otin yhden palan kuitenkin matkaevääksi, ihan varmuuden vuoksi. Harmikseni siitä puolet katkesi käsilaukkuun, kun hyppäsin pöydältä. Otin kuitenkin toisen puolikkaan mukaani ja kiipesin nican ihanan leveään sänkyyn sitä syömään.

Jaksoin yhden kulman vain, mutta ajattelin ihmisten olevan nälkäisiä aamulla. Siksi asettelin leivänpuolikkaan varovaisesti nican posken viereen ja kävin nuolaisemassa hänen varpaitaan hyvän yön pusuksi. Maistoin vähän lakanaakin, ja siihen jäi hampaanjäljet muistoksi minusta.

Olohuoneen nurkkaan oli jäänyt joulukuusesta yksi punainen pallo. se oli niin kevyt, että sitä oli ihana huitoa tassulla. Mau'uin tyytymättömänä, kun pallo joutui sohvan alle. En minä enää nyt niin pieni ollut, että olisin sinne mahtunut. Istahdin harmistuneena matolle ja oksensin hetken kuluttua karvapallon silkasta pettymyksestä.

Pian minä lähdin takaisin pesääni. Tassuttelin keittiön läpi, kävin eteisessä maistamassa jonkun maihinnousukenkää, pissasin vielä vessaankin oman hiekkalaatikkoni viereen matolle, kiipesin portaat yksi kerrallaan ylös... ...mutta mitä ihmettä? Reitan ovi oli liikaa kiinni. Minun oveni! Nostin metelin sillä istumalla. Minähän en muualla nukkuisi. Tasan kuuden minuutin kuluttua kyllästyi Jesse omassa huoneessaan, nousi ylös, nosti minut yhdellä kädellä ja oikein heitti ovesta sisään.

Ja voi sitä lentoa! Säikähdin ensin vähän, mutta lähdin juoksemaan takaisin kohti. Ihan kuin huvipuisto! Jesse sulki oven, joten istuin sen eteen mouruamaan. Itse en todellakaan sitä enää avaisi. Ei kestänyt kovinkaan kauaa ennen kuin Reita heräsi, mutta eihän se tollo ongelmiani ymmärtänyt.

"Voivoi, näiksä pahaa unta? Tuu iskän viereen nukkuun..."

Huokaisin väsyneesti. Tällaista se on, kun asuu sotkevien idioottien kanssa, jotka eivät edes reviiriään viitsi merkata. Senkin saa pieni kissarukka hoitaa. Läpsin Reitaa kynsillä niin kauan, että sain tyynyn itselleni, ja nukahdin sitten kerälle sen päälle.

Aamun herätyskään ei ollut maailman ihanin. Itse asiassa niitä oli kaksi. Ensimmäisenä ovelle tuli nica.

"Ei oo totta! Kusta joka puolella! Maiharit rikki! Lakana rikki! Jotain hemmetin leivänpaloja silmäluomet täynnä! Se on nyt Reita sillä lailla, että laitat sen kissin kuriin tai mä laitan, ja se ottaa sille sitte tosi kipiää!"

Juuri kun olin nukahtanut uudelleen, rymysi huoneeseen Jesse.

"Ai jumankekka sun kanssas! Jos sä raahaat tänne jotain kissoja, sä kattot että ne nukkuu yön, tai laitat ne ulos! Toi idiootti kissa huusi mut yöllä hereille kaks kertaa, ja kävi kerran pomppimassa mun sängyssä!"

Syvästi loukkaantuneena nousin ylös ja lähdin kohti Jessen huonetta löytääkseni sopivan paikan aamulliselle nenänpuuteroinnilleni. Ihmiset, huh.

Ihana symppistarina Vähän erilaista vaihteeks, hyvä vaan ja oli ainakin mielenkiintosta lueskella mitä talossa tapahtuu yöaikaan.
Hyvä idea siis. Ei ole omaan päähän pälkähtänyt, että ehkäpä sitä voisi joskus kirjoitella jonkun muun kuin Jessen tai nican näkökulmasta. Tosin ehkä mie en ole tarpeeksi 'uudistuksenhaluinen' (yritin kyllä keksiä paremmankin sanan, mutta ei..), jotta pystyisin kokeilemaan jotain tommosta. Tosin onhan sitä joskus koulussa kirjoiteltu lyhtypylvään elämästä.

Nauraa räkätin, kun ajattelin mistä Sherman on tuttu nimi ja tajusin sen. No sehän olikin Pähkähullusta professorista Meidän seikkailija Shermanissa ei ole kyllä yhtään samaa kuin siinä elokuvan hahmossa. Sherman on muutenkin hassu nimi

Hmm, nyt meni mun pohjapiirros uusiksi. Tai ei kokonaan, kyllä mie kokoajan mietin, et herrasväki nukkuu yläkerrassa, mutta mie ite kans Pitäis kaivaa se luonnos jostain paperipinon alta esille ja rueta työstämään.

Nyt kun Jesse on hetken poissa ratsastuskuvoissa idioottimaisuutensa takia, niin Vertti tarvinee liikuttajaa/ratsastelijaa. Olisko Reitasta siihen ainakin silloin tällöin? Think about it.
Ei se Jesse Tyleriä sinne selkään päästä, kun on niin omistuksenhaluinen.
Sitä varmaan toi Oden Rosiekin liikuttelee, jos se pärjää sille. Toki olishan sitä hyvä, että on varalla porukkaa jos saadaan talliin lisää kylki-, käsi-, jalka- tai silmäpuolia pitämään Jesselle seuraa sinne katsomoon.
Tosin vähän uskon, että Jesseä ei pari murtunutta kylkiluuta pidä pitkään poissa hevosen selästä.

Tallikissa kertoo, vol kaksi
***
***



Rakas päiväkirja. Pissasin tänään nican sänkyyn.

Kukaan ei voi uskoa, millainen koko päivän kestävä show siitä tuli. Kiljuin yllätyksestä, kun nica otti minua niskavilloista kiinni. Mourusin koko matkan Reitan ovelle asti, ja nican oli välttämättä pakko avata ovi samalla kädellä, jolla roikotti minua. Reita ei ollut kotona, joten nica otti minut paremmin syliinsä ja lähti raahaamaan ulos kuumuuteen.

Reita siivosi karsinoita, kun saavuimme paikalle. Minä kehräsin. Nica sähisi.
"JUMANKAUTA!" hän kiekaisi yhtäkkiä sellaisella volyymilla, että koko tyhjä talli kaikui.
"RAU!" minä huusin mukana ja tein saman tien ilmalennon lattialle Reitan jalkojen juureen. Nica heitti. Matka ei ollut pitkä ja kissa putoaa aina jaloilleen, mutta jotenkin liukastuin heinissä ja meinasin kaatua.

"Hä?" Reita kysyi ja näytti typerältä. Kiipesin äkkiä kynsilläni hänen paljasta säärtään, rullattuja farkkujaan, mustaa t-paitaansa ja takkuisia hiuksiaan pitkin karkuun. Hän kiroili ja yritti saada minua kiinni, mutta en päästänyt irti hänen päänahastaan, vaikka hän kiskoikin.

"Toi kusi mun sänkyyn", nica sanoi ystävällisen näköisenä. Upotin kynteni varmuuden vuoksi syvemmälle ja yritin osua hännälläni Reitan korvaan, mutta en yltänyt.
"Ei se oo ennenkään kussu. Älä höpötä, äläkä kiusaa mun kissaa", Reita tuumasi ja alkoi irroitella minua päänahastaan kynsi kerrallaan. "Iso kissa noin lapsellinen", hän vielä mutisi itsekseen.
"Toi ei tuu enää ikinä sisälle", nica vielä ilmoitti ennen kuin lähti pois. Ymmärsin, että hän oli vihainen.

Kun irtosin Reitan lämpöisestä päästä, lähdin pitämään hauskaa hevosten ruokien luokse. Siellä oli aina muutama lihava hiiri, ja tälläkin kertaa löysin kolme. Söin yhden, mutta loput kaksi vein päärakennuksen ulko-oven eteen jotta nica leppyisi. Sitten kiipesin keittiön ikkunalle katsomaan, kuinka hän söi aamupalaa. Kävin välillä huutamassa tervehdyksiä vihreällä verkolla peitettyyn tuuletusikkunaan, ja joka kerta hän sanoi, että mee pois. Kyttäsin ainakin tunnin ikkunalla ja yritin kertoa tuoneeni hänelle ruokaa etuovelle, mutta minkäs teet, kun toinen on idiootti eikä ymmärrä puhetta.

Lähdin takaisin talliin ja Sami koppasi minut vauhdista syliinsä. Yritin raapaista kostoksi, mutta osuin ohitse. "Sä oot niiiiin lihava", Sami sanoi ja päästi minut lattialle. Kävin puskemassa Maya-hepan jalkoja käytävällä. Se odotteli jotain, mutta koska se puhuu niin epäselvästi, en ole aivan varma, odottiko se Suvia vai Samia.

Hölkkäsin erään aitauksen luokse ja kiipesin aidalle. Anssi tuli taas ahdistelemaan minua, joten raapaisin sitä taas kunnolla nenän päälle. Entinenkään jälki ei ollut vielä kunnolla parantunut, eikä se muistanut, että minun turkkiini ei naamaansa tarvitse tukkia. Poni seurasi minua kuitenkin aidan viertä pitkin kokonaisen kierroksen, tosin vähän kauempaa. Sitten istahdin aidalle portin viereen ja odotin. Ja odotin. Ja odotin.

Lopulta alkoi tuoksua riisi ja kana. Siltikin minä vain odotin. Myös Anssi-poni haistoi mitä kello on ja hölkytti vähän matkan päähän laskemaan ison päänsä aidan päälle. Se odotti siinä samaa kuin minä joka päivä, kun pääsin ulos.

Lopulta Reita tuli. Hän silitti ensin Anssia poskesta ja antoi sille porkkanan. Mau'uin käskevästi ja hän otti minut syliinsä ja lähti roikottamaan epämukavasti etutassujen takaa sisällepäin. Tiesin, että tassuissani oli rapaa vielä ennen pesua, mutta ei nyt ihan noin paljon...

"Ulos."
Se oli ainoa, mitä nica sanoi meille. Reita pyöritti silmiään ja laski minut oven viereen.
"Oota hetki", hän sanoi ja esti jalallaan pääsyni ovesta sisään. Istuin tympääntyneenä oven vierelle mouruamaan ja valittamaan. Miksi minua kohdeltiin kuin jotain eläintä? Hiiretkin olivat hävinneet, eli nica oli saanut lahjanikin.

Pian Reita tuli. Hän kopautti minun ruokakipponi eteeni puukuistille ja istui itse rappuselle syömään seurakseni.
"Sä et sais tuoda niitä hiiriä. Kaikki pelkää niitä. Olit taas tuonu. Pitääkö mun tehdä susta sisäkissa, vai laittaa sulle kulkunen tai joku kaulaan, vaikka lintuihin se vissiin vaan auttaa? Onneks sä et niitä ota. Jos mä laittasin sulle lehmänkellon..."

Kun Sami tuli ulos, luikahdin minä äkkiä sisälle ja katosin nican valvovan katseen ohitse vessaan raollaan olevasta ovesta. Hienona kissana en tietenkään voinut tehdä tarpeitani julkisesti ulos niin kuin joku eläin, ja hiekkalaatikkoni sattui olemaan vessassa. Mutta se ei ollut siellä! Se ei ollut aamullakaan siellä!

Livahdin keittiön pöydän alle. Jesse marmatti itsekseen ja tiskasi siinä sivussa. Nicaa ei näkynyt, joten lähdin juoksemaan täysillä hänen makuuhuonettaan kohti. Olin juuri hyppäämässä sängylle, kun joku tarttui häntääni rivakasti.

"Taasko sä tulit tänne kusemaan? Mikä sua vaivaa! Nyt jumalauta tuu kattomaan! Tänne ja heti!"
Nica nosti minut taas niskasta ja lähti kiidättämään vessaa kohti. "Tänne kustaan! Tänne! Tässä on sun vessa!" hän saarnasi minulle samalla kun avasi ovea samalla kädellä, jossa minä roikuin. Mutta minun hiekkalaatikkoani vessassa ei ollut.
"Oho."

Jo toisen kerran sinä päivänä nica lähti kiidättämään minua talliin Reitan luokse.
"JUMANKAUTA!"
"RAU!"
"Hä?"

Nica ojensi minut Reitalle ja aloitti ilmeisen pitkän saarnan siitä, kuinka eläin tarvitsee hoitoa ja hellyyttä ja rakkautta ja ruokaa - ja hiekkalaatikon. Rimpuilin pois, kun nica vasta pääsi hiekkalaatikkokohtaan. Pakko päästä vessaan!

Juoksin kaikkein kauimmaiseen karsinaan, sen kaikkein pimeimpään nurkkaan samalla kun nica pääsi asiaan ja kertoi, että Reitan nirso kissa, eli siis todennäköisesti minä, olin ollut ilman hiekkalaatikkoa eilispäivästä asti, ja siksi käynyt kerran pissaamassa nican sänkyyn ja yrittänyt äsken toisenkin kerran ja niin poispäin. Katsoin nolona, ettei kukaan näe ja lainasin naapurini, hevosen vessaa.

Sain tulla sisälle, kun vain ehdin. Nica avasi oven, kun kävin tuuletusikkunalla kysymässä kuulumisia. Kävin tarkistamassa, että vessa varmasti oli tullut takaisin ja kiipesin sitten loppupäiväksi keittiön pöydälle ikkunasta tulevaan auringonvaloon nukkumaan.

Reps. Toinen lause ja täällä on jo hillitöntä hihitystä Aivan mahtavaa! Ihanaa lukea taas siun tarinoita, tätä ollaan odoteltu! ^^

Voivoi, kyllä se nyt pahasti siltä näyttää että Sherman on jäämässä taloon asumaan. No, eipä sille mitään voi. Reita saa nyt pitää kissansa jos tämä episodi ei toistu, jos toistuu niin molemmat saatte muuttaa aittaan tai talliin. Ja Jesse perästä, eihän sen yöjuoksenteluista tule mitään.

Mutta siis ihan uskomatonta miten sä saat jokaisen tarinan kirjotettua ihan uudella tavalla. Toistoa näen näissä tarinoissa toodella harvoin. Mikä on hyvä siis. Aina tietää, että nyt saa lukea jotain uutta ja naureskella täällä ruudun takana hyville jutuille (hauskoille ja hyville :D).
Huumori toimii kyllä aina ja edelleenkin siis mielenkiinnolla luen siun tarinoita, koska jollain tavalla ne osaa aina yllättää. Ja kerrot tallin arjesta mielenkiintosella tavalla. That's good

Saiskohan sitä piirrettyä Shermanista aikuiskuvaakin ni sais sen vaikka henkilökuntaesittelyyn liitettyä. Kissa toimii ainakin herätyskellona, kun se vinkuu päästä ulos aamuyöstä ^^

btw. hevososasto koki vähän muutoksia. Indi lähti kuoppaan + jos otat Mayan hyvään hoivaasi, sit talliin saatiin 2 valioyksilöä lisää. Ja ehkä vielä yksi pirullinen musta heppa Saku nimellä varustettuna. Reita vois vaikka miettiä ottavansa uuden projektihevosen (vaikka näistä uusista), miltä kuulostais? Ihan vapaa valinta, kaikkia kun ei nica kerkeä itse kokoamaan kasaan ja läpiratsasteltua niin apu kelpaa

Mun pitäis ihan oikeesti keksiä joku lääke tähän liikaan hymiöiden käyttöön.