Taika ja Tepi

Taika kirjoittelee Tepi-tammalle (Countess F) hoitotarinoita tänne. :))

18.1.13


Taivas loistaa kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. On ensimmäinen päivä, jolloin vierailen Mel Seren nimisellä tallilla. Siellä kohtaan hoitohevoseni, kimon värisen suomalaisen puoliverisen tamman, Countess F'n, eli lyhyemmin Tepin. Olen saanut tallista positiivisen vaikutelman, vaikkakin vain tallin nettisivuilta. Kävelen hiekkaista tietä, joka on kylläkin nyt lumen peitossa, parkkipaikalta kohti päärakennusta, jossa tapaisin Nican, tallin omistajan. Hän ohjaisi minut kimon tamman luo ja neuvoisi minulle tallin tapoja. Jännittää kieltämättä, sillä enhän minä ole mikään ratsastuksen priimatasoinen mestari, mutta onneksi osaan luoda hyvän yhteyden hevosiin.

Juuri, kun käteni tarttuu päärakennuksen pääovesta, kuulen tervehdyksen selkäni takaa. "Taidat etsiä minua, vai kuinka, Taika?" ääni sanoo ystävällisesti, mutta kysyvästi. Käännän pääni, jolloin pieni tuulahdus tarttuu platinablondeihin hiuksiini. "Olet kai Nica? Ja kyllä, minä olen Taika", sanahdan tuolle ja otan muutaman hypyn naisen luo. Nica heilauttaa mustia hiuksiaan ja aloittaa puheensa: "Sinulle on varattu siis Tepi. Tepi sopii sinulle varmasti." Mukavaa, että täällä huomioidaan ratsastajan taso, sehän on tärkeää.

Kävelemme kohti pihattoa yhdessä jutellen niitä näitä. Yht'äkkiä eteeni ilmestyy lumenvalkoinen hevonen, joka järsii maasta heiniä. "Tämäkö on Tepi?" kysyn ja yritän silittää hevosta aidalta, mutta hevonen on liian kaukana. Nica nyökkää. Hymyilen iloisena tammalle. Tepi nostaa refleksimaisesti päätään ja ottaa muutaman hitaan askeleen kohti minua. Samassa hetkessä, kun hehkun intoa ja iloa, huomaan Nican poistuneen vierestäni. Kohautan vain olkiani ja keskityn Tepiin. Tamma on melkein naamassani kiinni ja hörähtää saaden lämpimän henkäyksen poskelleni. Silitän tammaa ja annan tuon turpaan pienen pusun. Päätän aloittaa yhteisen matkan kivalla talutuslenkillä.

Haen satulahuoneesta Tepille riimunarun, johon menee aikaa muutama minuutti. Satulahuone on upea, kaikki tavarat ovat järjestyksessä. Kyllä, tämä vastaa suoraan netissä annettua kuvausta. Kunhan tapaisin muutaman ihmisen. Netissä puhuttiin myös kiltistä ja opettavaisesta henkilökunnasta. Antaa sen olla, kunhan saan ensiksi Tepin riimunarun päähän. Kun saavun takaisin, Tepi seisoo edustavasti samassa kohdassa. Ihan kuin tamma yrittäisi näyttää minulle parhaat puolensa. Tai sitten sitä innostaa, kun saa tavata uusia ihmisiä. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän rapsutuksia, sitä ne hevoset varmaan ajattelevat.

Kiinnitän riimunarun riimuun ja talutan tamman pois pihatostaan. Muut hevoset melkein säntäävät Tepin perään, mutta sanon niille rauhallisena: "Ei nyt. Vien Tepin nyt lenkille." Menemme oikealle, eli maastoa päin. Lumiset puut heiluvat tuulen tahdissa, joka ulisee korvissani. Auringon eteen on ilmestynyt muutama pilvenhattara. "Ajattele, joskus me ratsastamme lumen päällä niin että pöllyää", naurahdan Tepille, joka jaloittelee perässäni. Kääntyilemme polkujen risteyksistä aina eri suuntaan, mutta jokainen reitti ohjaa kohti Mel Sereneä. Kun vilkaisen valkoista hevosta, tamma työntää päänsä minua kohti. Säikähdän, sillä enhän minä odottanut noin iloista tervehdystä.

Kuulen Tepin kavioiden kopseen, vaikka astelemme vain hennossa lumessa. Pakkasta ei ole juurikaan paljoa, joten on upea sää olla ulkona. Pysähdymme jonkun matkan päästä ja silitän hennosti tamman turpaa. Se hörähtää minulle uudelleen vastaukseksi ja tuuppii minua olkapäiden korkeudesta. Tepin säkäkorkeus on jotain 160 senttiä ja minun pituuteni on juuri ja juuri 170 senttiä. Hurjaa, miten isoja eläimiä hevoset ovat. Vaikka kello on kolme, auringon valo alkaa selvästi heiketä. "Mentäisiinkö tallille päin, Tepi?" kysyn tammalta, vaikka tiedän, ettei se voi vastata, Jatkan suoraan, sillä tiedän, että pian tulee joku polun risteys, josta näkisi tien tallille.

Kymmenen minuutin päästä alan jo ihmetellä. Mitä ihmettä, missä se tienviitta on? Käännän kysyvästi päätäni vinoon, sillä onhan tämä hieman outoa. Katson taaksepäin ja näen kengän- ja kavionjälkiä. Mutta kun katson eteenpäin, näen samanlaisia jälkiä. Missä kohdassa olemme kulkeneet ympyrää? Olemmeko menneet tästä ennen? Pitäisikö nyt olla peloissaan vai rauhoittua. Helppo kysymys, nyt vain rauhoitun. Kun kävelen eteenpäin, Tepi on aivan jäykkänä paikoillaan. "Mikä on, nuppunen? Pelästyitkö jotain eläintä tai jotain?" kysyn tuolta ja lähestyn Tepiä. Kimo repii päätään kohti umpipusikkoa ja katson huvittuneena hevosta. "Oikeasti? Onko tämä jonkunlainen vitsi?"

Eipä tietenkään. Tepi lähtee varmoin askelin kohti pensaikkoa, jolloin minä vain laahustan perässä. Toisellä kädellä yritän pitää tiukasti kiinni ja toisella siirtää lumisia oksia edestäni. Pidän silmäni kiinni, ettei lumi pöllyä suoraan silmiini. Pensaiden suojassa on kyllä pimeää, en kauheasti näe mitään. Pian oksat loppuvat ja huidon vain ilmaa. Kuulen edestäni naurua, hörähdyksiä ja nimeni huuteluja. Avaan silmäni ja katson talliporukkaa. Nimiä en tunne, mutta erotan Nican, joka hihittelee muiden kanssa kuorossa. Lasken huitovan käteni vartalon viereeni. Katson Tepiä, jota muut silittelevät nauraen. "Taisit eksyä, mutta onneksi Tepi tietää lähistön reitit", Nica selittää. Heilautan päätäni vastaukseksi ja hymyilen.

Talutan Tepin takaisin pihattoon. Kun päästän tamman irti, se ei lähde luotani. Hevonen katsoo minua silmiin ja minä teen samoin. "Voi kuules... Vaikka tämä olikin hauska sattuma, älä pidä minua tyhmänä", sanahdan. Silloin Tepi hirnahtaa ja hirnahdus kuulostaa jotenkin naurulta. "Joojoo, tosi hauskaa. Mutta me näemme vielä. Tapaamisiin", lisään ja annan kaiken kukkuraksi toisen pusun Tepille. Vilkutan hevoselle vielä kerran, kun saavun satulahuoneesta, jossa kävin jättämässä riimunarun.

Huom!! Unohdin kertoa, etten ole mikään ratsastuksen ihmenainen, koska olen ratsastanut aika vähän. Eli jos näissä ratsastuksen termeissä on jotain outoa, sitä ei kannata hämmästellä. Toivottavasti suhtaudut tähän kuitenkin hyvin ja kenties haluat antaa pieniä vinkkejä.

Ihana ensimmäinen tarina Sujuvasti kirjoitettu!

Minulla on aika nyt niin kortilla että päätin että en nyt enää valitettavasti anna hoitajille kommentteja. Te hoitajat voitte pitää itse kirjaa hoitomerkinnöistänne jos vielä haluatte jatkaa hoitamista.