Mêl Seren
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Yksärikirje 11/12

Siirry alas

Yksärikirje 11/12 Empty Yksärikirje 11/12

Viesti  nica Su Marras 18, 2012 6:43 pm

Yksärikirjeen aika!

Entisestä on taas aikaa, joten on aika kuulustella yksäreiden tuntemuksia ja aktiivisuutta.
Ilmoitelkaa siis jo niinkin nopeasti kuin 01.12.12 mennessä, että jäättekö hevostenne kanssa vielä ML:llään. Karsinakyselyjä tulee niin paljon, että paikoille on kyllä ottajia. Jos myöntävää kuittausta ei tule tuohon päivämäärään mennessä, niin poistelen teidät listoilta.

Olen ollut valitettavan epäaktiivinen toiminnan järjestäjä nyt viimeisen vuoden osalta. Toivon kuitenkin, että kerkeäisin nyt loppuvuodesta vielä järjestää jotain kivaa. Toki yksärit voivat itsekin järjestää toimintaa ja tienata sillä aktiivisuuspisteitä joilla voi sitten saada vaikka piirroksia
Ensi vuonna yritän ryhdistäytyä toiminnan kanssa ja järjestää enemmän toimintaa. Toivottavasti yksärit sitten osallistuvat niihin aktiivisesti.

Eipä muuta tällä kertaa. Ilmoitelkaa olemassaolostanne, sillä foorumillakin on ollut todella hiljaista.

nica


Kuitanneet:

- Ode and the boys
- Heidi (Dome, Elli, Tessa)
- Fawn
- Juippi (ei jää)
- aksu (ei jää)
nica
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa